12.6.2007

Sain muuttoilmoituksen tehtyä ja soitettua isännöintitoimistoon, se oli se pelottavin tehtävä. Isäni voi käydä hakemassa sieltä tällä viikolla, valtakirjalla. En ole asunut aikuisiällä vakituisesti samassa kaupungissa vanhempieni kanssa enkä ole tottunut siihen miten paljon heistä on apua tuollaisissa käytännön asioissa. Pidän itseäni aivan avuttomana (ja kauhean heikkona, romanttisten kirjojen henkisesti täydelliset, rohkeat ja empaattiset ja vahvat, sankarittaret oat masentavia vaikka kirjat muuten ovatkin lohdullisia) mutta olen kuitenkin selviytynyt tähän asti ja onnistunut 2000-luvulla muuttamaan noin 9 kertaa, välillä isäni avustuksella, välillä yksin. Olen kuitenkin hankkinut asunnot itse, isäni on huolehtinut vain kuljetuksista (hän on aivan loistava pakkaaja, hän oli oppinut sen joskus kesätöissä, kerran siirsimme silloisen omaisuuteni pikkuautolla Hollolasta Jyväskylään).

Sain eilen vuokrasopimukseni ja muita papereita ja sain tietää ettei minun tarvitse tehdä sähkösopimusta, siellä on joku oma systeemi. Sain tietää myös sen että asumistuen pitää mennä vuokranantajan tilille. En tiedä miksi se tuntuu minusta jotenkin loukkaavalta, vaikka lopputulos onkin sama. Ehkä kuvittelen että he ajattelevat että muuten ryyppäisin kaikki rahani.

Eilen oli huono päivä, en päässyt koko päivänä ulos, sain käytyä vain katsomassa postin ja viemässä huonekalulahjoitusilmoituksen ilmoitustaululle (saa aivan ilmaiseksi kirjahyllyn, pöydän ja laatikoston, jos vain vie pois). Luulen että osittain oli kyse jännityksen purkautumisesta, viime viikonloppuna oli aika paljon jännitettävää. Nyt tuntuu taas siltä että voi olla että selviän tästä muutosta hengissä, vaikka ajatus uudessa paikassa asumisesta hermostuttaakin kauheasti.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minustakin on hieman loukkaavaa että asumistuen pitäisi mennä suoraan vuokranantajan tilille. Ehkä se sopii sellaisille jotka jättävät vuokrat usein rästiin, mutta ei kaikkia pitäisi holhota!
Meilläkin olisi pitänyt mennä asumistuki(opintotuen) suoraan vuokranantajalle, mutta onneksi koulumme opintotuki toimisto ei suostunut siihen. :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ei se minua haittaa niin paljon että viitsisin ruveta asiasta tappelemaan, varsinkin kun olen siihen sitoutunut allekirjoittamalla vuokrasopimuksen (välikäden kautta mutta silti). En ollut vain tiennyt siitä ja kaikkia yllättävät asiat ovat automaattisesti pahoja tällä hetkellä. Toivon että minusta tulee vähän selväjärkisempi muuton jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa lainvastaiselta vaatimukselta. Lakikirjasta löytäisi luultavasti jonkun kivan pykälän näytettäväksi vuokranantajalle, jos haluaisi tapella.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

En tiedä onko se lainvastainen mutta käsittääkseni on ihan tavallista että asumistuki maksetaan vuokranantajan tilille.

Anonyymi kirjoitti...

Tarkoitan sita, etta tuen saajahan omistaa ne rahat. Ei vuokranantaja ole asumistuen saaja eika rahojen omistaja siita huolimatta, etta tuen kayttotarkoitus olisikin maksaa vuokranantajalle. Vuokranantajalle ei kasittaakseni kuuluisi olla siis minkaanlaista lainmukaista oikeutta puuttua tuen kulkuun. Ainoastaan tuen myontajalla eli kelalla, ja tuen saajalla eli vuokralaisella on mitaan valtaa asiaan.

Vuokranantajalla ei oikein voi olla lain mukaan mitaan sananvaltaa asiaan, koska rahojen (asumistuen) omistusoikeus ei ole missaan vaiheessa vuokranantajalla. Vuokranantaja paasee rahoihin kasiksi vasta sitten, kun raha maksetaan vuokranantajalle vuokrana, eli raha on jo menettanyt asumistuki-korvamerkintansa.

Vaikka kyseessa olisikin yleinen kaytanto, se voi siita huolimatta olla laiton. Monista pienista rikkeista ei maarata kuin sakkoa, ja muutenkaan vuokralaiset eivat uskalla peloissaan valittaakaan rikkeista, vaan tyytyvat tilanteeseen.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

En usko että se on laitonta jos vuokralainen suostuu siihen, niin kuin minä olen suostunut, allekirjoittamalla vuokrasopimuksen.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta sen vaatiminen sopimukseen on luultavimmin laitonta, samoin sopimuksen purkaminen jos vaatimusta ei toteuteta. Vahan samanlainen juttu, kuin etta naisilta kai periaatteessa saa kysya tyohonoton yhteydessa perhesuunnitelmista, mutta asia ei saisi vaikuttaa palkkaamispaatokseen. Eli samoin jos nainen voi kieltaytya sanomasta mitaan perhesuunnitelmistaan, ja asia ei saisi vaikuttaa palkkaamispaatokseen, niin vuokranantajan pitaisi hyvaksya kielteinen vastaus tuohon asumistukivaatimukseen. Eli kielteista vastausta ei saisi kayttaa sopimuksen tekoa estavana perusteena.

Eihan se tietenkaan enaa mitaan vaikuta, kun nimet on papereissa. Mutta yleisesti tallaiset asiat kannattaa pitaa mielessa, saattaa olla hyodyllista joskus. Koska vuokranantaja on vuokralaiseen nahden epareilussa valta-asemassa, niin suuri osa vuokraamista koskevista laeista suojelee vuokralaista.

Blog Widget by LinkWithin