21.7.2007

Aika kummallinen viikonloppu, minulla ei ole mitään erityisiä suunnitelmia eikä mitään pakollista tekemistä. Keksin kyllä heti mitä voisin tehdä, siivota ainakin pitäisi (että voisi ottaa kuvia asunnosta) ja ehkä käydä vähän katsomassa mustikoita, tekisi mieli leipoa jotain (kun on se pakastinkin jonne voi laittaa loput). Taidan yrittää vain nauttia siitä ettei minun ole pakko tehdä mitään.

Tapasin eilen yhden mukavan ihmisen ja puhuin muun muassa vaatehuoneiden eduista ja huonoista puolista (rakastan vaatehuonettani, saan sinne mahtumaan kaiken turhan romun). Ja muustakin. Kuvittelen käyttäytyneeni jotenkin typerästi, toivottavasti en.
En ollut tajunnut miten nälkä minulla oli ennen kuin menin Stockmannille kotimatkalla, ostamaan muka jotain pientä juttua. Päädyin ostamaan muun muassa pienen palan järjettömän kallista juustoa, kotona odottavan kesäkurpitsan kaveriksi (kotiin tultua huomasin että se oli mennyt aivan syömäkelvottomaksi joten pitää ostaa uusi). Myyjä oli vähän huvittunut kun pyysin juustoa joka sopisi peittämään kesäkurpitsan makua.

Onnistuin ahdistumaan eilen jostain, en muista mistä, mutta se tuntui tärkeältä (ehkä se oli epämääräinen tulevaisuuteni). Tänään olen oikeastaan iloinen.

5 kommenttia:

-TC- kirjoitti...

Ei kannata, mä kävin keräämässä ne kaikki koko Varsinais-Suomesta viime yönä kun oli niin tylsää, kun ei ollut mitään tekemistä koko viikonloppuna.
Tosin, mulla ei oo mitään pakastinta minne panna niitä, että aika turhaan keräsin. Ja joudun paistamaan vohveleita leipomisen sijaan, kun ei ole sitä pakastinta.

No mutta oikeasti mun piti kysyä, että mikä asia voi olla tärkeä, ja ahdistaa, jos sitten ei enää muista edes, että mikä se asia oli..? Eikö tuo ole varsinkin "turhaa"?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä muuten harkitsin mustikkavohveleiden tekemistä, ne ovat aika hyviä, mutta taidan päätyä piirakkaan, tuli vain mieleen.

Varmaan olisin muistanut mistä oli kyse jos se oli jotain oikeasti tärkeästä joten luultavasti kyseessä oli vain yleinen angsti, mikä on mielestäni kyllä aika turha ilmiö, niin kuin pelkoni ja neuroosini yleensäkin (se ei tietysti kauheasti auta silloin kun on kauhuissaan, vaikka tietäisikin olevansa hölmö, tai ei ainakaan auta minua). En enää edes muista milloin olin ahdistunut eilen, muistan vain että olin. Ehkä se oli ennen nukahtamista, en ole silloin selväjärkisimmilläni.

-TC- kirjoitti...

Voisin haluta mustikkavohveleiden reseptin, jos olet löytänyt sellaista, mikä oikeasti on hyvä ja toimiva..?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Luulen että olen käyttänyt tätä reseptiä, mutta nyt tarkemmin ajateltuani en muistakaan oliko se todella hyvä. Ihan syömäkelpoisia niistä tuli. Voi olla että alun perin ajattelin tätä mustikkapannariohjetta (amerikkalainen sekin), pidin siitä jollain tavalla. Blueberryt eivät tietenkään ole mustikoita mutta luulen että ne ovat tarpeeksi samanlaisia.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuolla sivustolla on varmasti muitakin ohjeita mustikkavohveleihin, olen käyttänyt sen ohjeita paljon leivonnassa.

Blog Widget by LinkWithin