25.7.2007

Eilen täällä kävi kylässä yksi hauska tyttö Oulusta, joka sattuu olemaan käymässä Turussa. Oli niin hauskaa että vieras lähti vasta yhdeltätoista. Vähän väsyttää mutta se ei haittaa. Pyöräilimme tänään yhdelle kirpputorille ja söimme lounaaksi jäätelöä, aika paheellista. Minusta on vähän harmi että lähdin Oulusta juuri kun sosiaalinen elämäni oli nousussa mutta olen kyllä nyt viime päivinä ollut Turussakin sosiaalinen. Se jatkuu ainakin vähän aikaa vielä, lauantaina olisi yksi miitti ja isäni ja äitipuoleni ovat tulossa kylään, syömään kesäkurpitsaa ja jäätelöä lakkaliköörin kanssa (minulla on yksi Tallinnasta ostettu pullo, jota olen säästellyt kolmisen vuotta, siinä toivossa että sille olisi joskus jotain käyttöä. Nyt kokeilin sitä vaniljajäätelön kanssa, oli aika hyvää). Sunnuntaina on mahdollisesti lisää marjastusta ja siskoni tulee Turkuun maanantaina ja on täällä yhden yön, sitten menee isämme luokse. 

Jos kaikki sujuu hyvin, niin minulla voisi olla silloin mustikkahilloa ja pitäisi olla varaa ostaa laktoositonta maitoa (siskorukka on intolerantimpi kuin minä) niin siitä voisi tulla hyvä vohveliateria. 
Pyöräilin tänään yhteensä 18 kilometriä, se on minulle aivan tarpeeksi. Mukavan raukea olo.

5 kommenttia:

anu kirjoitti...

Heh. Taisinpa nähdä sinut tänään jäätelöllä ollessasi. Kiirisuhdin Hansan läpi iltapäivällä bussiin ja katsoin että joku näköisesi istui jäätelöbaarin pöydässä, mutten ollut ihan satavarma.

anu kirjoitti...

Tulipa hauska kirjoitusvirhe. Piti tietty kirjoittaa "kiiruhdin".

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Saatoin hyvinkin se olla se, ainakin oli iltapäivä ja jäätelöbaari Hansassa (ei niitä varmaan muualla olekaan).
Ja hauska kirjoitusvirhe, kuulostaa erittäin kiireiseltä. En olisi kyllä sitä edes huomannut, jos et olisi sanonut.

anu kirjoitti...

Onko muuten tuo parissa tuoreimmassa postauksessa ilmenevä rivivälien vaihtelu tarkoituksellista vaiko joku ongelma bloggerissa?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ei ole tarkoituksellista, hyvä kun huomautit. En tiedä mistä se johtuu mutta ongelma alkoi näköjään kun aloin käyttämään Bloggerin sitä tekstinkirjoitustapaa, jossa voi tekstiä muotoilla paremmin. En kyllä sitä mitenkään muotoillut, se teki sen itse.

Blog Widget by LinkWithin