20.7.2007

Minulla on nettiyhteys kotona! Laitan varmaan kuvia tänne huomenna, jos saan aikaiseksi.

Täällä on nyt se pakastinkin.
Sen hankkiminen ei ollut tietenkään minulle niin yksinkertaista että olisi vain mennyt kauppaan, ostanut sopivan ja käynnistänyt sen. Minun piti jahkailla loputtomasti arkku- ja kaappimallien välillä, pelätä että joku ostaa kaikki sopivat pakastimet koko Turun kaikista kodinkoneliikkeistä ja käy samalla poimimassa Varsinais-Suomen kaikki mustikat. Kun sain lopulta ostettua pakastimen, olin varma että olin ilmoittanut liikkeeseen väärän osoitteen ja että laitetta kuljettava auto räjähtää tai jotain matkalla Helsingin varastolta. Kun kuljetusmiehet soittivat ja sopivat tuontiajan unohdin mainita että ovessa on edelleen vanhan asukkaan nimi ja pelkäsin että he sen nähtyään kääntyvät ympäri ja vievät pakastimen takaisin sinne varastoon. Ja kun he olivat puolisentoista tuntia myöhässä ehdin keksiä vaikka mitä syitä sille, tuijottaessani kärsimättömänä ikkunasta (täältä näkee hyvin kaikki lähestyvät autot, melkein jo silloin kun ne kääntyvät Tampereen valtatieltä tänne lähiöön) koko sen ajan, tai oikeastaan olin siinä jo puoli tuntia etuajassa. Sydämeni hyppäsi vähän jokaisen vähänkään sopivannäköisen auton lähestyessä. En ollut tajunnut miten paljon täällä käy pakettiautoja, huoltomieskin monta kertaa (mitä he täällä oikein puuhaavat kun eivät ehdi käydä katsomassa asuntoni puutteita? Tai vaihtaa oveen nimeä? Kylpyamme toimii sentään kohtuullisesti, tukos hävisi itsestään). Kun oikea auto ajoi lopulta pihaan olin ulko-ovellani kuuntelemassa, kuulin kun he kummastelivat edellisen asukkaan nimeä ja sitä ovatko he edes oikeassa paikassa. Pihalta kuului muutakin puhetta, olen jostain syystä varma että naapurini paheksuvat minua. En kyllä keksi miksi mutta mielikuvitukseni ei tarvitse syitä.
Lopulta pakastin oli turvallisesti keittiössäni mutta huolet eivät loppuneet. Inhoan turvaohjeita, ne saavat minut varmaksi siitä että onnistun vähintään räjäyttämään laitteen. Käyttöohjeet olivat vähän hämärät ja pelkäsin etten valmistellut koneen käynnistämistä oikein. Ja paikkakin on varmaan ihan vääränlainen pakastimelle, vaikka Mustan Pörssin poika sanoikin että se kuulostaa ihan kohtuulliselta (en ostanut pakastinta kuitenkaan heiltä ja ehkä Veikon Koneen pakastimet ovatkin herkempiä?).
Pakastimen piti olla aloillaan pari tuntia ennen käynnistämistä, siinä oli hyvää aikaa lähteä bussilla kaupungille hermoilemaan mansikoiden takia. Ensin ensimmäinen automaatti hylkäsi korttini ja seuraavan löytäminen oli vaikeaa, sitten minun piti yrittää löytää kunnollisia mansikoita, sellainen laatikko josta ei heti löydä homeisia. Mansikoiden hintakin hermostutti, ehkä 28 euroa maksavat olisivat sittenkin olleet parempia kuin ne jotka ostin 24,90:llä.
Ja sitten takaisin kotiin (arvostan suuresti Turun paikallisliikenteen kahden tunnin ilmaista siirtymisaikaa, Jyväskylässä siirtolippukin maksaa). Uskalsin laittaa pakastimen päälle, mutta menikö se varmasti oikein päälle, ehkä siinä on joku juttu mitä en tajua. Ja missä vaiheessa se on tarpeeksi kylmä mansikoille? Ohjekirja ei sano siitä mitään. Ja entä sen pitämä ääni, onko se varmasti normaalia, "vähäistä kuplimista"? Kuuluuko se naapuriin? Vihaavatko he minua entistä enemmän?
Tuo on huvittavaa mutta niin kauhean rasittavaa. Minua ärsyttää yleinen neurootikkojen halveksunta ja pilkkaaminen, yhtä vähän olen valinnut sen kuin vaikka ahdistuneisuuteni. Toisaalta ne ihmiset taitavat pilkata kaikkia ihmismielen heikkouksia.
En tiedä mistä olen sen saanut, jos jätetään luvuista puolivakava teoriani siitä että sitä on suvussa (eräs tätini on aivan kuin minä, tosin ehkä vähän pahempi, ja isoisän isä oli kuulemma mielisairaalassakin hermojensa takia). Äitini on äärettömän epäneuroottinen eikä minua ole todellakaan kasvatettu pelkäämään vähän kaikkea. En lapsena edes pelännytkään, olin enemmän Pikku Myy -tyyppiä. Ilmeisesti kouluunmeno teki minusta aran. Nuo ongelmani, neuroottisuus, ahdistus ja luulosairaus taitavat liittyä mielikuvitukseen. Minun on aivan liian helppoa kuvitella kaikenlaisia kamalia tapahtumia.

Ostin Finnconista "Had a life, got a blog" -rintamerkin, joka ei kyllä pidä lainkaan paikkaansa. Lähiaikoina minun on tarkoitus tavata kolme ihmistä, joihin olen tutustunut blogini kautta, tänään heistä ensimmäisen.

Pakastin on hiljaa. Toivottavasti se on normaalia.

2 kommenttia:

Nobelstraat kirjoitti...

Sinun asuntoosi sentään mahtuu pakastin. Se on luksusta :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

On se, tänne mahtuisi aika paljon muutakin vielä, vaikka pari sohvaakin, joita minulla ei kyllä ole mitään aikomusta hankkia.

Blog Widget by LinkWithin