26.7.2007

Yksi marjastajan painajaisista taitaa olla se että menee metsään vähän niin kuin muuten vain, kävelylle ja ottaa mukaan pienen rasian, vain siltä varalta että kävelyreitti kulkisi sopivan mustikkapaikan ohi, niin että saisi aamuksi vähän marjoja. Ja sitten löytäisikin niitä, vähän enemmänkin ja kun astia olisi melkein täysi osuisi paikkaan, joka on täynnä valtavia mustikoita, jotka joutuu melkein kaikki jättämään sinne kun niitä ei oikein voi farkkujen taskuunkaan laittaa.

Metsät tuntuvat minusta täällä vähän oudoilta, ihan hyvässä mielessä vierailta. Lähimetsäni on aika mustikka- ja mäntyvaltaista mutta mukaan on ripoteltu tammea ja pähkinäpensastakin. Aiempi kokemukseni tammista on rajoittunut lähinnä yhteen taimeen, joka istutettiin lapsuuden pihaani jonkun juhlapäivän kunniaksi ja joka ei ikinä lähtenyt kunnolla kasvuun ja päätyi kuivuneeksi risuksi keskelle nurmikkoa.

Puhuimme eilen muun muassa siitä halveksuvatko kauhean meikatut ja laitetut naiset sellaisia, jotka eivät ole. En nyt tarkoita aika neutraalia arkimeikkiä enkä juhliin tälläytymistäkään vaan vaikka yhtä myyjää yhdessä tavaratalossa, jolla oli pitkät vaaleat hiukset aika monimutkaisella kampauksella, tai ainakin se minusta näytti monimutkaiselta, niin kuin kaikki johon on selvästi käytetty jotain ainetta. Hän oli myös erittäin meikattu, ei liikaa työhönsä mutta enemmän kuin mitä suomalaiset naiset yleensä meikkaavat. Hän oli vähän jonkun Paris Hiltonin tyylinen, sellainen joista ajattelen että jos hän ei olisi niin laitettu niin hänhän olisi aivan sievä. Täytyy sanoa että tuo myyjä oli myös erittäin hyvä työssään ja jos halveksui meitä niin ei ilmaissut sitä mitenkään. 
Minä jotenkin vierastan sellaisia naisia (ja varmasti tunnen alemmuudentunnetta), he tuntuvat edustavan kaikkea mitä itse en ole, jotain perfektionistista suhtautumista ulkonäköön ja kaikenlaisia asioita joita naisen kuuluu tehdä että olisi Oikea Nainen (Oikeilla Naisilla ei varmasti ole vaikeuksia löytää seurustelukumppania mutta auttaisiko se myös työnsaannissa? Ja käykö se jotenkin ilmi työhakemuksesta etten ole sellainen?). 
Olen jossain mielessä velvollisuudentuntoinen, mutta vain sellaisten asioiden suhteen, joita itse pidän mielekkäinä. Niin kuin varmaan kaikki. 

7 kommenttia:

anu kirjoitti...

Oikeilla Naisilla on myös pitkä tukka ja he käyttävät hameita ja korkokenkiä sekä muutenkin naisellisia vaatteita, hoitavat kynsiään ja hiuksiaan ja käyttävät aina koruja. Poikatytöillä ei ole tietenkään mitään jakoa Oikeisen Naisten kastiin, niinkuin ei taida olla niilläkään, jotka eivät halua lapsia...

Anonyymi kirjoitti...

Miehet taas eivät ole mitenkään automaattisesti sitä mieltä, että naisten kuuluu olla Oikeita Naisia, mutta se ei ole oleellista.

Anonyymi kirjoitti...

"...jos hän ei olisi niin laitettu niin hänhän olisi aivan sievä."

Hauska huomio. Minä olen ajatellut samaa muutamista ihmisistä. Varsinkin kulmakarvojen piirtäminen saa ihmisen näyttämään jotenkin luonnottomalta. Myös lävistykset naaman alueella ovat outoja. Melkein säälittää niiden puolesta, jotka ovat antaneet silpoa naamaansa. Lävistys jättänee ikuisen arven kuten tatuointi.

liftari kirjoitti...

Meikkaaminen ja laittaminen ei ole mitään vakavaa. En ymmärrä ollenkaan tuota ajatuskulkua, että pitäisi edes pohtia, että "-- halveksuvatko kauhean meikatut ja laitetut naiset sellaisia, jotka eivät ole."

Miksi ihmeessä halveksuisivat? :-o

Meikkaaminen kun ei lopulta ole mitään muuta kuin omien huonojen piirteiden häivyttämistä ja hyvien korostamista. Jotkut osaavat sen paremmin kuin toiset, mutta eiköhän suurin osa kanna huolta lähinnä omasta naamastaan, eivät muiden?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Orange seeds, totta. Minulla on yksi tuttu, joka ei ehkä ihan täytä kaikkia Oikea Naisen tuntomerkkejä, mutta oli esim. sitä mieltä ettei musta ole naisellinen polkupyörän väri. Minä hämmennyin siitä ajatuksesta että tekisin jonkun päätöksen sen perusteella miten naisellista se on.

Anonyymi, se ei olekaan oleellista, ainakaan noiden naisten kohdalla, jos niitä on nyt edes olemassa.

Tr, minulla on jotain outoja ennakkoluuloja todella ohuita kulmakarvoja kohtaan. Luulen että niistä tulee mieleen yläasteen kovistytöt.

Liftari, niin, voi olla etteivät he halveksukaan. En kyllä menetä yöuniani vaikka halveksuisivatkin, se vain tuli meille mieleen.

anu kirjoitti...

Olen myöskin törmännyt tuohon mustaan väriin kohdistuvaan ennakkoluuloon suhteessa naisellisuuteen. Eräs tuttu naisihminen oli sitä mieltä, ettei musta ole kelpoisa väri naisen yöasuun.

Voikohan Oikella Naisella olla mustaa autoa, vai kuuluuko auton ylipäätäänkin olla miehen omistama? (Kaipa Oikean Naisella kuuluu aina itseisarvoisesti olla mies?)

Anonyymi kirjoitti...

Näistä jutuista on tietenkin vähän huono sanoa kun en ole nainen. (Onkos nämä vähän sellaisia naisten välisiä kilpailujuttuja?) Mutta kumminkin, minusta on erilaisia naisellisia tyylejä, sen lisäksi että on sitten myös tämä poikatyttö-juttu. Yksi naisellinen tyyli on tietenkin se meikki ja monimutkaiset hiusviritykset, mutta toinen yhtä naisellinen tyyli on taas sellainen pelkistetympi, luonnollinen tyyli.

Piirretyt kulmakarvat on kyllä aika sellaiset hmmm... rankan näköiset. Mutta ei välttämättä mitenkään kamalan naiselliset.

Blog Widget by LinkWithin