6.8.2007

Ihanteellisia päiviä seuraa tietenkin ei niin ihanteellinen. Sellainen, johon kuuluu yleistä angstia ja ahdistusta (onko niillä muuten eroa?) ja pää ja ruumis ovat jumissa.
Olen melkein iloinen siitä ettei tänä kesänä ole ollut kauhean kuumaa, täällä on nyt kamalan tukala olla. Ei kauhean kuumaa mutta jotenkin tukahduttavaa. Verhot ovat olleet kiinni koko päivän, paitsi keittiössä jonne en raaskinut ostaa koko seinän levyisiä verhoja. Suloinen basilikani on tainnut päättää kuolla, kastelusta huolimatta, tai ehkä siitä johtuen. En tiedä onko timjami vielä hengissä, se on vähän roikkuvainen.

Minulla on ollut vähän outo olo viime päivinä, ehkä siskon vierailusta lähtien. Hänellä oli taas ollut flunssa pitempään, se on kai tulossa minullekin. Eilen illalla oli aika kipeä olo, tänään vain tympeä. Ehkä Finrexin auttoi. Huomenna olisi kaikenlaista aika tärkeää tekemistä, sen jälkeen voisi vähän paremmin sairastaa. Paitsi että minulla on tällä viikolla muutakin tärkeää ja tupaantulijaiset. Seuraavalla viikolla voisi sitten sairastaa.

Tietääkö kukaan kohtuuhintaista ja kunnollista pyöräkorjaamoa Turussa? Pyöräni on pitkään pitänyt kummallista ääntä polkiessa, vähän sellaista lonksumista ja varsinkin pienemmillä vaihteilla ketjut tai joku tuntuu tavallaan jumittavan, polkeminen ei ole sulavaa (yritän harjoitella tuon kuvailemista niin että joku tajuaa, tai siis pyöränkorjaaja). Olen lisännyt öljyä kaksi kertaa, en jotenkin usko sen olevan ongelmana, ellei sitä pitäisi olla aivan kauheasti. Kun pyöräilin kaupunkiin lauantaina jarrutkin tuntuivat kummallisilta.
Vähän ärsyttävää kun olin ajatellut säästää rahojani vastaisen varalle, varsinkaan kun en edes tiedä olisiko minulla tarpeeksi rahaa ylipäätään. Pyörä on kuitenkin aika tärkeä kun asuu täällä lähiössä.

6 kommenttia:

anu kirjoitti...

Kunnollista en valitettavasti osaa nueova, mutta tiedän yhden jonne ei kannata vielä. Polkupyörä Bergren nimittäin, on tässä meidän lähellä. Luulen, että tulin aikalailla kusetetuksi siellä viime kesä pyöräni korjauksen kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Raispo (tai jokin hyvin tuon kuuloinen) Itäisellä Pitkälläkadulla on kuulemma hyvä paikka ja ilmeisesti edullinenkin. Vien sinne itsekin, kunhan viitsin. Laiskuus näköjään totuttaa pyörättömyyteen muutamassa vuodessa. ;D

Anonyymi kirjoitti...

Aurinkotehtaalla on pyöränkorjausta luultavasti pyöräliikkeitä edullisemmin ja käytettyjen pyörien myyntiä. En tunne Turkua, joten en tiedä, missä se on... Ehkä netistä löytyy.

Anonyymi kirjoitti...

Basilikaa täytyy muuten kastella aika reippaasti... Kerran päivässä ihan kunnolla. Jotta anna mennä vaan sitä vettä, kyllä se voi siitä vielä toipua!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kiitos vinkeistä pyöräkorjaamon suhteen.

Siiri, olen yrittänyt kastella sitä reippaasti mutta en varmaan kuitenkaan tarpeeksi reippaasti. Lisäkasteleminen ei sitä kuitenkaan auta, sen multa on ollut aivan läpimärkää pari päivää. Kestihän se sen kuukauden, ehkä se on ihan saavutus minulta.

Anonyymi kirjoitti...

Kouluk. 13

Blog Widget by LinkWithin