14.8.2007


On varmaan joku sääntö jonka mukaan hyviä päiviäni seuraa aina ankea päivä, eikä vaikka sellainen ihan tavallinen tylsä. Tämän päivän huono olo oli kyllä ihan omaa syytäni, luin aivan liian myöhään ja aamulla olin niin väsynyt että poikkeuksellisesti pystyin nukahtamaan uudestaan ja nukuin kahdeksaan. En muista milloin niin on käynyt viimeksi (nykyään herään yleensä kymmentä vaille kuusi, se on ihan hyvä aika). Luulisi että se olisi piristänyt mutta olin koko päivän vain jotenkin tokkurainen ja huonovointinen.
Päivää ei parantanut sekään kun sain ahdistuskohtauksen kaupassa kun tajusin ettei minulla ollut mitään muistikuvaa siitä olinko laittanut lieden pois päältä. Kodin lähellä vastaan tullut paloautokaan ei auttanut yhtään.
Huolestuin onneksi turhaan.

Minusta ei ollut taaskaan tehokkaaseen työnhakuun, sanoin itselleni ettei minun tarvitse, kun päänikään ei oikein toiminut. Päivän Hyödyllinen Asia oli sitten eräs käsikirjoitus jonka lupasin isälleni lukea, tavallisen lukijan näkökulmasta ja kertoa mistä pidin ja mikä häiritsi (siitä tuli aika pitkä lista).

Taistelin tänään uusien farkkujeni kanssa. Ne ovat aina uusina kauhean tiukkoja, tai ainakin minä ostan ne sellaisina kun ne kuitenkin venyvät käytössä. En kuitenkaan tiedä ovat nuo liian kireät, ne menevät kyllä kiinni mutta epämukavasti. Ylpeyteni ei vain antanut minun ostaa vanhoja farkkuja isompia.

6 kommenttia:

sb kirjoitti...

Liesi on kyllä varsinainen riesa. Tarkistan sen yleensä useampaan otteeseen kun olen kotoa lähdössä vaikken olisi sitä käyttänytkään. :p

Anonyymi kirjoitti...

Useimmissa sähköliesissä on termostaatti, joka estää niiden ylikuumenemisen vaikka ne jäisivätkin päälle.
Eli kunhan et jätä levyn päälle mitään syttyvää, on ainut vaara kohonnut sähkönkulutus.

Ole huoletta, siis.

v

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Sb, vanhassa asunnossani tarkistaminen oli helpompaa kun hella oli eteisessä, täällä en välttämättä edes käy keittiössä moneen tuntiin.

V, tuo hella on arviolta vuodelta 1973, tai 70-luvulta joka tapauksessa. Oliko tuo systeemi käytössä silloinkin?

Anonyymi kirjoitti...

Dementikoille myydään helloja, joissa on ajastin eli jos väännät sen vaikka tuntiin, niin sähköä ei tunnin päästä enää tule, ellei väännä lisäaikaa. Eli jos hella jää päälle, ei saa kuumene, kuin sen asetetun ajan verran.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ne ajastimet ole vain dementikoille vaan ovat esim. Ruotsissa ihan yleisessä käytössä. Harmi vain, että ne ovat yleensä jo hellassa valmiina eikä niitä voi lisätä erikseen, jos hella ei ole kiinni aivan tavallisessa pistorasiassa. ja kuka jaksaa aina jostain uunin takaa käydä vääntämässä ajastinta, että saa levyn päälle...

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Mietinkin silloin kun pyöräilin kotiin kaupalta lievässä paniikissa että ajastimellinen hella voisi olla ihan kätevä. En kyllä usko että varsinainen ongelmani on huonomuistisuus mutta ehkä se poistaisi yhden hermostuksenaiheen.

Blog Widget by LinkWithin