Äidin luona oli sellaista kuin aina, mukavaa ja rauhallista. Tosin nukuin huonosti ja ahdistuin maailman kehityksestä (ja olen laittanut itseni taas uutispimentoon vaikka tunnenkin sen johdosta itseni huonoksi ihmiseksi).
Leivoin paljon, kahteen kertaan perunarieskoja (ainoa leivonnainen johon en käytä ohjetta, sekoitan vain perunamuussiin jauhoja ja ehkä kananmunan niin että siitä tulee sopivaa taikinaa) ja epäonnistuneita manteli-vadelma-limevalkosuklaamuffinseja ja kiireessä tehtyjä papinleipiä vanhasta keittokirjasta korvaamaan niitä. Luin. Siskoni ja miehensä kävivät syömässä lammaspataa ja kävimme porukalla katsomassa elokuvan lentävästä siasta. Tätini ja hänen miehensä kävivät. Kävelimme pitkiä lenkkejä (minun mielestäni), Jyväsjärven jäällä ja muualla. Yhdellä kävelyllä päädyimme lapsuudenkotini lähelle ja kävimme ihailemassa kuusta jonka pelastimme joskus rakennustyömaan tieltä ja joka oli kitukasvuinen ja keltainen silloin mutta nyt oli viime näkemisen jälkeen (pari vuotta sitten) muuttunut nuoresta puusta komeaksi aikuiseksi, suoraksi ja tuuheaksi ja sillä oli muutama käpykin. Kuuset eivät ole lempipuitani (oikeastaan pidän niitä aika tylsinä ja ne ovat ehkä lempipuuluetteloni hännillä, havupuista pidän eniten männyistä ja katajista) mutta tuohon kuuseen minulla on tunneside ja olen ylpeä siitä miten ylväs siitä on tullut. Söin liikaa karkkia (mutta mistään ei löytynyt Mignon-munia, pettymyksekseni). Neuloin liikaa niin että ranteeni tulivat uhkaavan kipeiksi (mutta ennen joulua aloittamani villatakki alkaa lähestyä valmistumista). Ihastelin keskiviikon myräkkää sisältä. Kävin läpi melkein kaikki Jyväskylän vaatekaupat etsien sopivia farkkuja. Löysin vain liian pieniä ja liian isoja ja aivan kummallisen mallisia. Tai liian kalliita. (Onneksi kohta on kesä ja voin käyttää hameita koko ajan). Löysin kuitenkin sellaiset kävelykengät joita olen etsinyt useamman vuoden, sellaiset joilla tuntuisi olevan hyvä kävellä (ainakin kaupassa, kengistä ei koskaan tiedä). Ne eivät ole yhtä hauskat kuin pari vuotta sitten ostamani vihreät mutta ne eivät ole rumat ja kävelymukavuus on aivan erilainen kuin vihreissä (jotka venyivät kauheasti). Lapsena minulla oli isot ja heikot jalat (oletan että se liittyi yliliikkuviin niveliin, kävelin niin että jalkateräni kääntyivät sisäänpäin) ja minulla oli aina kitinharmaita Eccon kävelykenkiä. Jossain vaiheessa vannoin etten koskisi enää ikinä heidän kenkiinsä, mutta niinpä olen vain ostanut omilla rahoillanikin aika monta paria. Noihin uusimpiin ei olisi kyllä ollut varaa elleivät ne olisi olleet reilun kolmenkympin alennuksessa lähes huomaamattoman pintavian vuoksi.
Minun piti tulla takaisin jo torstaina mutta lykkäsin sitä eiliseen. En ollut matkustanut pitkänmatkan bussilla joulun jälkeen ja ilmeisesti olin unohtanut miten niissä käyttäydytään, esimerkiksi maksuvuoroni tullessa tervehdin kuljettajaa iloisesti ja annoin rahani ja ihmettelin miksi ihmeessä hän katsoo minua kummallisesti. Vähän ajan päästä hän kysyi minne olin menossa. Tuo ei oikeastaan nolottanut minua erityisesti (vain aika hauskalta), mikä voi tuntua oudolta minut tuntien. Sen sijaan häpesin sitä että kysyin voinko ottaa rinkkani sisään bussiin kun olin jäämässä pois matkan varrella olevalle pysäkille ja bussi oli aika tyhjä ja ruuman luukku oli kiinni enkä uskaltanut avata sitä, viimeinen syy oli se tärkein. Nolostuttavaksi sen teki se että hän sanoi että se olisi parempi laittaa alas ja käski minua laittamaan rinkan bussin viereen ja hän laittaisi sen ruumaan. Jotenkin ajattelisi että ensimmäisen tapauksen olisi pitänyt olla nolompi.
Viime yönä menin aivan liian myöhään nukkumaan, tänään taidan ottaa aika rauhallisesti. Ja huomenna. Sitten on taas vähän töitä.