13.3.2008

Minun piti käydä linja-autoasemalla ennen töiden alkua ostamassa meno-paluulippu pääsiäiseksi (kun en luota siihen että sen voi ostaa kuljettajalta) mutta en päässyt liikkeelle tarpeeksi ajoissa. Se olikin hyvä, pääsen ilmeisesti Jyväskylään isäni ja äitipuoleni kyydissä, he ajavat pohjoiseen ja yöpyvät siskoni luona Jyväskylän lähellä.

Tänään lounasongelma ratkesi helposti, isäni tarjosi minulle ruuan kiinalaisessa ravintolassa.

Olen huomannut että joudun siristelemään silmiäni että näen kunnolla lähestyvien bussien numerot ja määränpäät ja pelkään että ne ehtivät ajaa ohi ennen kuin tunnistan ne. Voi olla että minulla saattaisi olla varaa uusiin silmälaseihin, jos mitään katastrofeja ei tapahdu ja jos löydän jostain sopivan tarjouksen. Ja sopivat kehykset. Inhoan silmälasien ostamista.

Tapasin tänään yhden ystävän kahvilla (tai minun tapauksessani kaakaota ja suklaakakkua, aika paheellista, mutta hyvää, tuossa paikassa suhtaudutaan kaakaoon sen ansaitsemalla vakavuudella). Oli hauskaa.
Kahvilan pitäjä tuntee äitipuoleni ja isäni ja jostain syystä tunnistaa minutkin ja tervehtii aina niin kuin tuttavia tervehditään eikä pelkkiä asiakkaita. En tiedä miksi se on minusta jotenkin noloa, tai hämmentävää tai jotenkin kummallista. Mutta myös hauskaa että olen jäänyt mieleen (en ole oikeasti hirveän näkymätön ehkä) ja vastaan aina tietysti tervehdykseen ystävällisesti. Ehkä pelkään että hän sanoo jotain muutakin ja se olisi tietysti kauhean pelottavaa (tai ei oikeasti).

Ostin Anttilan musiikkiosaston tarjouskorista levyn, jossa oli hauskat kannet. En ollut koskaan kuullut bändistä ja sen nimestäkin oli vaikeaa saada selvää. Minusta siinä luki Meem mutta se olikin Múm. Säikähdin vähän kun iTunes ilmoitti levyn genreksi dance/electronica, jotka eivät kuulu lempityyleihini mutta tuossa koneet eivät häiritse minua ja levyllä on "oikeitakin" soittimia ja laulua. Wikipedia sanoo että kyseessä on kokeellinen islantilaisryhmä mikä kuulostaa ehkä pelottavalta mutta minusta tuo levy kuulosti aika hauskalta eikä mitenkään "vaikealta". Jollain tavalla tuli mieleen vanha suosikkini Super Furry Animals, ehkä se oli se oudon aksentin ja koneiden ja soittimien yhdistelmä.
Levyn nimikin on hauska: Go Go Smear The Poison Ivy.
Ja kansi on hieno, se on pahvia ja etukannessa on tavallaan ikkunallinen tasku jonka sisällä on neljä kaksipuoleista korttia joiden järjestystä voi vaihtaa niin että saa kanteen haluamansa kuvan. Olipa tuo monimutkaisesti selitetty.

Olen ollut tällä viikolla hyvällä aika tuulella. En tiedä johtuuko se lääkkeistä, ahdistus ei ainakaan ole hävinnyt.

3 kommenttia:

anu kirjoitti...

Nissenillä on mielesätni just nyt aika kova silmälasitarjous: yksitehopaketti alkaen 15e. Tietekään tuolla hinnalla ei saa valita kuin muutamasta eri kehyksestä, eikä saa pinnoitteita eikä erikoishiontoja, mutta luulisi, että melkohalvalla voisi silti päästä, vaikka vähän ekstraominaisuuksia ottaisikin.

Taidankin tietää mistä kahvilasta on kyse. Pitää varmaan joskus koittaa tuota heidän kaakaotaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo Múm-levy on huippu! Minkä hintainen se oli?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Orange seeds, tuo on kyllä aika halpaa.

Anonyymi, 7,90 jos muistan oikein. En olisi varmaan kalliimmalla uskaltanut ostaa sitä :)

Blog Widget by LinkWithin