18.3.2008


Olen taistellut tänään yhden kirjankannen kanssa. Minun oli vaikeaa löytää siihen ideaa ja toteuttaa sitä enkä oikein tiedä lopputuloksesta (mutta kustantaja taisi hyväksyä sen mikä on tärkeintä tietysti). Olen pelännyt että masennuslääkkeet turruttavat luovuuteni, toivottavasti niin ei ole käynyt. Muitakin mahdollisia syitä on kyllä, olen kauhean väsynyt (en ole nukkunut kunnolla sen jälkeen kuin aloitin lääkkeet) ja kirja oli hankala kansitettava, se kertoo kirjallisuudesta ja kirjailijoista ja sitä ei voi oikein kuvittaa muilla kuin kirjoilla mikä on liian kirjaimellista. Tuollakin kirjalla oli kyllä oma tunnelmansa jonka yritin tavoittaa.
Suurin osa tekemistäni kansista on sinisävyisiä, jostain syystä (mutta huomenna minun pitäisi tehdä toinen kansi ja siihen saattaisi tulla vihreääkin).
Olen huomannut että käsitöilleni on ehkä tapahtunut jotain lääkityksen tai kevään tai jonkun myötä, ne ovat rohkeampia ehkä. Aloitin tänään tekemään lapasia (koska sormettomat ovat ehkä vähän liian kylmiä vielä) ja en olisi osannut kuvitella tekeväni sellaisia joku aika sitten, suunnittelenkin ne itse. Minusta tuntuu myös oudolta että olen päässyt sellaiselle tasolle jolla osaan tehdä lapasen omasta päästäni, ilman ohjeita.

Tänään en ole ollut ihan niin iloinen mutta ei aina pidäkään olla.

8 kommenttia:

Annikki kirjoitti...

Minä näen tuossa heti japanilaisia jeni-merkkejä, mutta voivathan ne olla ikkunoitakin :)

-TC- kirjoitti...

Tota.. Kauan sul meni ton suunnitteluun ja tekemiseen?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Annikki, taide on aina tulkinnanvaraista :)

Tc, ehkä nelisen tuntia, voi olla että vähemmän. Tuo oli kyllä aika nopea työ ja se näkyy, mutta teksteillä varustettuna se täyttää tehtävänsä. Suurin osa tekemistäni kansista on syntynyt yhdessä työpäivässä, tai niiden ensimmäinen versio joka viimeistellään painoa varten mutta nelisen tuntia tai vähemmän on varmasti keskiarvo. Yhden kannen tekemiseen meni varmaan 12 tuntia mutta se oli poikkeus. Yhteen viimeaikaiseen kanteen meni noin kaksi tuntia mutta käytin siinä valokuvia niin se oli nopeaa.

anne-mari kirjoitti...

Voin kuvitella tuon kannen tekstien kanssa. Hieno.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Anne-Mari, kiitos :) Kirjankannet ovat vähän hassuja kuvina kun teksteille pitää jättää paljon tilaa ja niiden sommittelu on aika tasapainoton.

Anonyymi kirjoitti...

Saatko itse valita kannen paperilaadun ja "pinnoituksen" laadun, vai tekeekö joku muu sen?
Sehän vaikuttaa kuitenkin aika paljon siihen, miltä kukin kansi lopullisesti näyttää.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Nobelstraat, yleensä sen tekee joku muu.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kai sun luovuus voi olla kateissa, jos kerran tumpuista tulee luovempia :)

Blog Widget by LinkWithin