6.3.2008

On kyllä aika huvittavaa että nyt lääkityksellä olen huonommassa kunnossa kuin aiemmin. Heräilin taas viime yönä tunnin välein ja nousin kolmelta pariksi tunniksi, sitten torkuin melkein yhdeksään. (Olen kyllä iloinen siitä että ainakaan vielä sivuvaikutusten joukossa ei ole hallusinaatioita, väsymyksen kestää kuitenkin helpommin).
Minulla ei ole tällä hetkellä mitään aivan pakollista tehtävää joten yritän antaa itselleni luvan levätä. Se tuntuu kuitenkin yllättävän vaikealta ja mietin vain asioita joita minun täytyy muistaa tehdä jossain välissä mutta joilla ei ole kiirettä, mutta joita en nyt jaksa tehdä, koska olen liian väsynyt. En tiedä pääseekö noista ajatuksista eroon muuta kuin tekemällä mutta sekin tuntuu hankalalta (kun väsyttää ja ajatus ei kulje). Tunnen syyllisyyttä siitäkin etten ole asettanut mitään tavoitteita maaliskuulle, mutta en ole kyllä nyt sellaisessa kunnossa että minusta olisi niitä täyttämään (paitsi sellaisia joista on tullut jo tapoja, oikeaa ruokaa joka päivä ja ulkoilua ja sellaista).
Olen käyttänyt lääkettä nyt viikon verran, ehkä haittavaikutukset alkavat jossain vaiheessa vähenemään. Toivottavasti. Ja lääkärinaika on kahden viikon päästä, jos eivät ala. Valitan varmasti jos oloni ei ole parempi.

Aamulla täällä oli komea lumimyrsky.

4 kommenttia:

anu kirjoitti...

Eikös klassinen keino tuolalisten "pitäisi tehdä" ajatusten rauhoittamiseksi ole kirjoittaa itselleen lista tehtävistä asioista? Sitten niitä ei tarvitse koko ajan muistaa ja ajatella.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kirjoitinkin ja se kyllä helpotti, en keksinytkään kuin jotain neljä tehtävää asiaa.

Kaura kirjoitti...

Mä elän listojen varassa, muuten ei elämästä tuu mitään :-) Toivottavasti oireet helpottavat! Ja jos eivät, vaihtoon vaan. On tuo aivokemia kovin yksilöllinen hommeli.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Listoissa on sekin hauskuus että tehtyjen juttujen yliviivaaminen on palkitsevaa.
On kyllä aika mielenkiintoista miten tuollaiset lääkkeet voivat vaikuttaa, en olisi osannut kuvitella että ne voisivat aiheuttaa esim. pupillien laajenemista. Toivon että oireet alkavat pian hellittämään (osittain ne ovat jo) ja että nämä lääkkeet auttaisivat oikeaan vaivaankin, pelkään että jos joudun vaihtamaan lääkkeitä niin edessä on taas sama kidutus.

Blog Widget by LinkWithin