4.3.2008

On oikeastaan aika kätevää että nukkumaanmenoaikani on siirtynyt kahdeksaan. Silloin ei ole niin kamalaa että herää yhdeltätoista ja kahdeltatoista ja kahdelta ja puoli kolmelta ja varttia vaille kolmelta ja varttia yli kolmelta ja niin edelleen ja nousee lopulta neljän jälkeen ja menee seitsemältä uudelleen nukkumaan ja torkkuu yhdeksään, alkuillasta sain kuitenkin nukuttua useamman tunnin kunnolla. Sekin on tietysti aika kätevää ettei minun tarvitse olla pirteänä ja tehokkaana töissä.


On elämässäni muutakin kuin valittamisen aihetta. Isä ja äitipuoli kävivät eilen tuomassa minulle nojatuolin, eikö se olekin kaunis. Minulla ei ole ikinä ollut aiemmin sohvaa tai nojatuolia, asuntoni ovat olleet liian pieniä, ja hauskat nojatuolit ovat yleensä sen verran kalliita käytettyinäkin etten ole tullut ostaneeksi kun en ole tarvinnut sellaista välttämättä. En tiedä kuinka kauan aikaa menee ennen kuin siitä tulee luonteva luku- ja neulontapaikka.

Lumi lentää melkein vaakasuoraan ikkunani ohi.

9 kommenttia:

anu kirjoitti...

Nojatuoli on juuri sen näköinen, ja juuri siinä kohdassa asuntoasi, kuin kuvittelinkin.
Hieno:) Näyttää juurikin erittäin luku- ja neulontakelpoiselta.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana nojatuoli.

Epäilen että nukkumisvaikeuksien takana on yksinkertaisesti se ettei ruumiisi väsy päivän mittaan niin paljon että rojahtaisit illalla sänkyyn unen tarpeessa ja heräisit aamulla kun ruumis on saanut nukuttua tarpeeksi. Tämähän ei tietenkään ole mikään moite - perheettömän työttömän on vain vaikeaa väsyä tarpeeksi - tarkoitan nyt ihan ruumiillista väsymystä, muuta väsymystähän sinulla on tarpeeksi. Kuulostaako tämä pahalta? Saatan olla tietenkin väärässäkin.

C

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Orange seeds, siitä tuli kyllä aika mukava lukunurkkaus.

C, olen aika varma että nykyiset nukkumisvaikeuteni johtuvat lääkkeestä, sen aloittamiseen asti menin nukkumaan joskus kymmeneltä ja heräsin kuuden jälkeen (viime aikoina siis, viime kesänä nukkumiseni oli huonompaa), hyvin harvoin heräsin keskellä yötä enkä yleensä useammin kuin kerran. Viime yönä heräsin varmaan viisi kertaa. Nukahtamisvaikeuksia minulla ei ole oikeastaan ollut, ei tällä lääkkeelläkään joka on saanut aikaan sen että minulta menee suunnilleen taju pois kahdeksalta. On tietysti pieni mahdollisuus että olisin sattumalta kehittänyt tuollaisia unihäiriöitä samaan aikaan kun aloitin lääkkeen jonka sivuvaikutuksena mainitaan ne mutta en jotenkin usko.

anu kirjoitti...

Uudesta neulumekosta kuva blogiin, jooko? Ja siis päällä tietenkin, ei hengarissa:)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, neulemekko olisi tosiaan kiva nähdä! Olen semmoista vähän kaavaillut itekin...
Katja

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Täytyy varmaan ottaa kuva, se on kyllä vain kaupasta ostettu. Tai en sellaista ryhtyisi ihan heti itse neulomaan niin se ei voi muutakaan olla :)

Alcinoe kirjoitti...

Hyvänen aika, kuinka kaunis tuoli!

anne-mari kirjoitti...

Kaunis tuoli! Taydellinen oikeastaan tuon varisena!

Toivottavasti olosi normalisoituu pian. Yoheraamiset ovat arsyttavia.

Veloena kirjoitti...

On kaunis! Nyt tarvitset vain siihen sopivan virkatun peitteen, jonka alle on kotoisaa käpertyä :)

Ihanaa, oma työkeikkani meni juuri telakalle viikoksi-pariksi, eli nyt saan minäkin olla tehoton ja höpsö vähän aikaa. Helpotus!

Aurinkoa täältä kauempaa sinnekin!

Blog Widget by LinkWithin