8.4.2008


Heräsin viime yönä puoli kahdelta enkä saanut unta neljään tuntiin, tänäänkään olo ei ole ollut erityisen toimintakykyinen. Olen ollut tällä viikolla (tai siis eilen ja tänään) taas ahdistuneempi, luulen että se johtuu siitä että viime viikko oli niin mukavan säännöllinen ja nyt olen taas palannut normaaliin epämääräisyyteeni.
Sain kuitenkin tehtyä vähän töitä, niihin kuului majakkakuvien tutkimista (löysin valtavan upeita kuvia, kuten tämä ja tämä ja tämä ja tämä, pidän majakoista) ja niiden perusteella piirtämistä. En tiedä mitä asiakas pitää tuosta luonnosmaisesta tyylistä mutta se on minulle ominaisin tapa piirtää ja jos se ei kelpaa niin voin tehdä muutenkin.

Sain tänään saapumisilmoituksen jostain oudosta firmasta tulleesta paketista. Kuvittelin että se oli vihreä hiusvärini joka oli lähetetty torstaina (en tiedä pitäisikö huolestua siitä) mutta paketissa olikin paperia ja mustetta uuteen tulostimeeni (nyt voin tulostaa 108 kuvaa, täytyy päättää mitkä 10108 kuvasta saavat sen kunnian. Hyvin sattui tuo valokuvien lukumäärä iPhotossa, minun täytyy karsia vain tasan 10000 kuvaa). Olin aika yllättynyt, paketti oli lähtenyt matkaan eilen Jönköpingistä.
Minun on pitkään pitänyt koota jonkinlainen leikekirja Hollannin ajasta, olen säästänyt suunnilleen kaiken paperitavarankin jonka siellä sain, kuitit ja matkaliput ja sellaiset (ihmettelen miksi ihmettelin sitä että minulla oli palatessa varmaan kolmekymmentä kiloa ylipainoa, matkatavaroissa siis, itse selvisin vajaalla kymmenellä, vaikka lähetin pari kymmenen kilon pakettiakin kotiin etukäteen), en ole vain saanut aikaiseksi tulostuttaa kuvia.

Kuulin tänään toisestakin nettiostoksestani (suurin osa niistä ostoksistani oli netin kautta, lähiaikoina on jännittävää odottaa postia). Ostin ensimmäisen kerran eBaysta, en tosin huutokaupasta vaan sellaisesta kaupasta sen sisällä. Olin kuullut hyvää eräästä lankakaupasta joka myy siellä ja omassa verkkokaupassaankin ja kun etsin yhtä tiettyä lankaa löysin sitä heiltä erittäin halvalla. Olin vähän kuumeessa (se on tekosyyni) ja eBayhin ja Paypaliin (myyjä ei myy kuin sellaisille joilla on tili siellä) rekisteröityminen oli hankalampaa kuin olisi voinut kuvitella (mutta varmaan syystä) ja vaikka luinkin kaikki ohjeet tarkkaan niin menin vähän sekaisin enkä muistanut lisätä loppusummaan arvonlisäveroa niin kuin myyjä oli pyytänyt (ilmeisesti suurin osa hänen asiakkaistaan on amerikkalaisia joiden ei tietenkään tarvitse sitä tehdä). Nolostuneena lähetin anteeksipyytävän viestin myyjälle ja kysyin voisinko maksaa veron jälkikäteen ja pahoittelin kovasti aiheuttamaani vaivaa. Tänään sain myyjältä viestin jossa hän sanoi että että he maksavat veron tällä kertaa, voin pitää sitä tervetuliaislahjana eBayhin. Kyseessä ei ollut suuri summa, kolmisen euroa (lanka oli tosiaan halpaa) niin etteivät he siitä varmaankaan konkurssiin mene mutta hyvin ystävällinen ele kuitenkin (ja minua tietysti nolostuttaa nyt vielä enemmän, aivan kuin olisin yrittänyt huijata heitä, mihin he eivät millään tavalla viitanneet). Jos (pieni pessimisti ei voi olla varma ennen kuin paketti on kädessä) tuohon ostokseen ei tule mitään muita ongelmia (ja tuo ongelma oli tietysti minun aiheuttamani) niin luulen että suosin tuota kauppaa jatkossakin.
(Langoista saattaisi tulla tämän tyylinen villatakki, pidempi tosin)

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Majakat on kyllä ihania, jotenkin romanttisia(sillä goottilaisella tavalla, yksin merenkäyntiä ja pimeyttä ja tuulta vastaan jne. ;)) ja dramaattisia ja kuitenkin kotoisia. Pidin kovasti piiroksestasi.

Jos majakkakuvia kaipaat lisää: Eräältä ranskanmatkalta mukaan tarttunut Jean Guichardin majkkakalenteri koristaa seiniäni vieläkin, (kuvat irti leikattuina) tässä on osoite http://www.jean-guichard.com/

On näköjään käynyt suomessakin kuvausmatkalla. :)

Annikki kirjoitti...

aika ihana piirustus :)

Terhi / Hupsistarallaa kirjoitti...

Flickr on kyllä aivan loistava inspiraatiolähde!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tirlittan, se romanttisuus varmaan majakoissa vetoaa, nuokin löytämäni olivat aika romanttisia kuvia.

Annikki, kiitos :)

Norsis, joskus käytin Googlen kuvahakua siihen mutta se ei kyllä vedä vertoja Flickrille. Yllensä aina kun minun pitäisi piirtää jotain mitä en tunne niin hyvin käyn siellä tutkimassa kuvia. En tietenkään kopioi mitään vaan käytän inspiraationlähteenä.

Toimistoblondi kirjoitti...

Onko tuo majakka sinun piirtämäsi? Niin tai näin, UPEA!! :o Mulle tulee mieleen se lumiukkoanimaatio...

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Toimistotyöntekijä, on, kiitos :)

Laiza kirjoitti...

Ihana piirros. Majakat ovat myös täällä ihastuksen kohde. Viime kesänä käytiin miehen kanssa eräällä majakkasaarella retkellä ja tulevana kesänä ehkä tehdään retki johonkin toiseen majakkaan.

Olis hurjan jännää yöpyä jossain myrskyisellä majakkasaarella.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Laiza, minä en tiedä olisiko myrskyinen majakkayö minua varten, luulen että majakka huojuisi ja pitäisi ääntä ja olisin aivan kauhuissani. Voi olla että minulle sopii paremmin kuvien katselu :)

Blog Widget by LinkWithin