14.4.2008

Kun pyöräilin töihin tuli jostain mieleeni että The Case of the Curious Cat olisi hyvä dekkarin nimi (kissa löytäisi ruumiin, mutta ehkä se olisi liian ilmeistä?).
Pyöräily tuntui aika hyvältä tauon jälkeen vaikka jouduinkin pakottamaan itseni siihen. Oli aika vaikeaa päättää mitä laittaa päälle jos aamulla on nollassa ja iltapäivällä ehkä kymmenen asteen tuntumassa.
Yritän jatkaa työmatkapyöräilyä jos tuosta ei tule mitään seurauksia (olen edelleen sitä mieltä että olen vähän flunssassa) ja jos sää ei muutu kauheaksi, olen harrastanut aivan liian vähän liikuntaa viime aikoina (tai oikeastaan en lainkaan) ja se tekisi kyllä hyvää.

Eilen kävin sentään kävelyllä metsässä. Näin kaksi melkein avonaista leskenlehteä ja yhden valkovuokon jonka nuppu oli aika iso. Kuvittelen että tuo on sellainen metsä joka on ensin täynnä valkovuokkoja ja sitten kieloja, toivon etten joudu pettymään.

Minun piti pestä eilen pyykkiä mutta minulla ei ollutkaan sopivaa rahaa. Pitäisi aina kerätä kaikki kaksikymmensenttiset ja eurot erilleen eikä tuhlata niitä. Sain sentään neulottua tädilleni pipon ja postitin sen tänään, toivon että hään ilahtuu ajatuksesta jos ei itse hatusta. Ja pitkän viivyttelyn jälkeen vaihdoin mullat viirivehkaparalle joka oli asunut pienessä muoviruukussa ehkä heinäkuusta lähtien. Siirsin sen myös pois keittiöstä, siellä alkaa olla ehkä vähän liian paahteista sille. Muihin kukkiin en koskenut, ne näyttävät sen verran hyväkuntoisilta hoidostani huolimatta etten uskalla.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon, olet napitettu. Käy katsomassa linkistä.

Laiza kirjoitti...

Heh, minä napitin samaan aikaan, mutta eipä se varmaan haittaa!

anu kirjoitti...

Tuota pukeutumisongelmaa voisi yrittää ratkaista vaikka niin, että aamulla laittaa takin alle neuletakin, jonka voi sitten tunkea iltapäivällä laukkuun.

Olin itse iltapäivällä kaupungilla ihan tuskaisen kuumissani kun ei voinut oikein missää poistaa sitä neuletta välistä, jouduin vieläpä jonottamaan hullun kauan wiklundin ruokaosatolla, siellä kun on torstai-iltaan asti tyhjennytmyynti ja kaikki tuotteet 30% alessa. Sitä jonojen määrää...

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Hirlii ja Laiza, suuret kiitokset :)

Orange seeds, minäkin päädyin ohuehkoon pitkähihaiseen ja ohueen neuletakkiin sen päällä, aamulla pyöräillessä tuli vähän hiki mutta täällä toimistossa on niin kylmää että molemmat ovat tarpeen.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kiitos vielä Wiklund-vinkistä, kävin siellä ihmettelemässä melkein tyhjää kauppaa mutta kyllä sieltä löytyi vielä jotain ostettavaakin (majoneesia ja salaatinkastikkeita näytti olevan runsaasti).

anu kirjoitti...

Joo, kävin itseki vielä uudestaan Wikkellä, ja paikka oli kyllä tyhjentynyt hämmästyttävän nopeasti..

Blog Widget by LinkWithin