15.4.2008

Olen tehnyt viime päivinä kauhean noloja huolimattomuusvirheitä töissä, hävettää. Teen liian nopeasti ja varsinkin kun nyt on ollut vähän kiirettä niin jotain jää aina huomaamatta. Täytyy hidastaa vauhtia ja tarkistaa työ aina ennen kuin se lähtee eteenpäin. Olen ollut ennen huolellisempi, en tiedä mistä tuo johtuu.
Täytyy kyllä tarkentaa ettei virheitä ollut montaa eivätkä ne olleet kriittisiä mutta minua ärsyttää virheiden tekeminen, virheettömyys tuntuu minusta perustasolta ja kaikki sitä huonompi on liian huonoa. Mutta kaipa kaikki tekevät joskus virheitä ja ainakaan minun virheilläni ei ole kauhean suuria seurauksia (esimerkiksi sillä että eräästä sisällysluettelosta jäi kaksi otsikkoa pois mutta se huomattiin ennen kuin kirja oli lähelläkään painoa).

Tänään olen tehnyt tarjouspyyntöjä painoille, se on vähän hermostuttavaa kun huomaan etten hallitse alan jargonia tarpeeksi hyvin. Yleensä työnantaja hoitaa painon kanssa asioinnin mutta nyt tarjouduin tekemään tarjouspyynnöt isäni puolesta kun hän on hyvin kiireinen. Pelkään virheiden tekemistä.

Näin eilen kotimatkalla onnettomuuden uhrin. Tai miehen joka makasi autotien reunassa, hänen viereensä oli pysähtynyt auto ja ihmisiä oli auttamassa ja soittamassa hätänumeroon. Heillä näytti olevan tilanne hallinnassa joten pyöräilin vain ohi. Minusta tuntui siltä kuin minun olisi pitänyt tehdä jotain ja varmaan olisi pitänyt kysyä auttajilta oliko apua tulossa ja muuta sellaista mutta en minä olisi kyllä mitään muuta osannut tehdä. Minulla ei ole ensiaputaitoja ja heillä oli kännykkä joten avun soittamiseenkaan ei tarvinnut apua. Ja tuijottamaan jääminen on tietysti aika epäkohteliasta. Joten jatkoin vain kotimatkaani.

Aion tehdä tänään tiedusteluretken lautapelikerhoon. Toivon ettei se jää vain tiedustelemiseksi vaan saan otettua jotain kontaktiakin.

2 kommenttia:

Veloena kirjoitti...

Useita taittoja tarkastaneena voin vakuuttaa, että joka ikisestä on löytynyt jotakin korjattavaa. Siksihän juuri taitto tarkastetaan ennen painoon pistämistä! Enkä usko, että virheet harmittavat toimittajaa - hänellehän maksetaan tarkistuksesta ja jos sitä ei tarvittaisi, tulot per kirja jäisivät paljon huonommiksi!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Jotenkin ajattelen ettei taittajan jäljiltä pitäisi tulla työhön uusia virheitä :) Mutta kyllä niitä tulee. Noissa töissä oli kyllä se huono puoli ettei kukaan saanut palkkaa virheiden huomaamisesta.

Blog Widget by LinkWithin