3.4.2008


Tässä päätön (tietokoneen kameralla otettu, siksi) kuva päivän asusta, jos näin leikkisi muotibloggaajaa. Paita on eilen ostamani, hame joskus pari vuotta sitten, sukkahousut aika kalliit mutta hyvinä säilyneet lempisukkahousuni (jotka sopivat hyvin kaikkiin kevät asusteisiini).

Tänään töissä oli rauhallisempaa mutta mukavaa. Olen nyt taittanut tällä viikolla kolme kirjaa, neljäs on vielä huomiselle (mutta se on runokirja ja nopea). En ole suunnitellut niihin oikeastaan mitään, vain tehnyt vanhan mallin mukaan ja ne tulevat nopeasti. Tänään kävimme lounaalla nepalilaisessa ravintolassa, sekin oli hauskaa, rakastan naan-leipää.
Töissä käynnin (kyllä kai tätä pätkätyöskentelyänikin voi sellaiseksi sanoa) ainoa huono puoli on se että illat katoavat kun yhdeksältä minun pitäisi olla jo puuhaamassa nukkumaanmenoa. Nytkin tulin vasta kuuden jälkeen kotiin ja pitäisi syödä ja käydä suihkussa ja sitten ilta onkin jo ohi.

Hullaannuin vähän Hulluista päivistä ja palkkapäivistä ja ostin valokuvatulostimen. Sellaisen parin pokkarin kokoisen, valkoisen ja söpön. Toivottavasti se osaa työnsäkin. Pitäisi vielä tutustua siihenkin tänään, sen pakkaus oli täynnä outoja muoviosia.

Kävin myös katsomassa Stockmannin yläkerran optikon tarjouksia, mutta tarjouskehykset olivat aivan oudon näköisiä. En tiedä olivatko he vain laittaneet oudoimmat alennukseen vai ovatko kehykset nykyään niin kummallisia. Inhoan eniten silmälasien ostamista (siis ostoksista, en ylipäätään eniten), ne ovat kuitenkin aika kalliit ja niitä pitäisi pitää joka päivä. Ja näen niin huonosti että minun on vaikeaa nähdä miltä lasit näyttävät päässäni. Tarvitsisin optikon jonka makuun voisin luottaa ja joka valitsisi minulle sopivan mallin (kun oli lapsi perheelläni oli sellainen optikko ja edellisten lasien ostaminen oli kauhean vaikeaa kun en voinut enää luottaa häneen).
Farkkujen ostaminen on seuraavaksi inhottavinta. Olen nirso enkä käytä sinisiä farkkuja (koska minulla on niin paljon mustia vaatteita enkä voi yhdistää mustaa tummaan siniseen enkä voi myöskään käyttää vaaleita housuja) ja minulla on sellainen vartalo että teinikaupoista ei löydy sopivia (en saa reisiäni niiden lahkeista läpi) ja toisaalta tarvitsisin sellaiset joissa on erilaisia lahkeenpituuksia (ei minulla ole mielestäni suhteettoman lyhyitä jalkoja mutta en ole kauhean pitkä) ja niissä pitäisi olla stretchiä (ne reidet) ja sopiva lahkeenmalli eikä mitään strasseja tai kirjontoja takataskussa eikä missään nimessä mitään muutakaan ylimääräistä. Jotenkin minusta tuntuu että en ehkä löydä etsimääni.

8 kommenttia:

anne-mari kirjoitti...

Kiva asu. Hyvan mallinen tuo paita!

Minakin inhoan silmalasien ostoa myos juuri siksi, etta kun ei nae mitaan niin ei voi koskaan olla varma mita sita sitten on tullut ostaneeksi. Arsyttavaa.

Tuli kauhea nalka kun luin tuosta naan-leivasta (nam). Taytynee tasta menna ja laittaa kananpalat ja kasvikset uuniin, etta saa itsekin tanaan viela jotain ruokaa.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minustakin tuo on aika kivan mallinen, vyötärölle edullinen.

Ja naan-leipä on kyllä hyvää.

Anonyymi kirjoitti...

näkymätön, itse olen saanut joskus optikolta kertakäyttöpiilarit naamaan kehyksiä valitessani. oli sama ongelma eli mahdotonta nähdä mitä sovettelin. en ole varma olinko silloin vielä koskaan käyttänyt piilareita (eli ollut silmien tutkimuksessa ja piilareiden sovituksessa), muistaakseni en. nykyään laitan aina omat kertakäyttölinssit päähän etsiessäni uusia kehyksiä, muuten ei olisi MITÄÄN käsitystä miltä mitkäkin pokat näyttävät päässäni.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ajatuskin siitä että laittaisin piilarit silmiini kammottaa joten se ei ehkä ole minulle sopivin vaihtoehto :)

Anonyymi kirjoitti...

Yhdessä liikeessä jossa kävin oli kamerasysteemi jolla saattoi ottaa kuvan silmälaseista kun ne oli päässä ja sitten tarkastella lopputulosta ruudulta. Oli todella näppärä

Fanta

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuohan on näppärää. Kokeilin eilen yhden silmälasiliikkeen nettisivujen silmälasienkokeiluohjelmaa, sinne pystyi lataamaan oman kuvansa ja kokeilemaan sen päälle kehyksiä. Ne näyttivät kummallisilta mutta en tiedä johtuiko se kummallisesta kuvasta, kummallisista kehyksistä vai ohjelmasta.

Tea kirjoitti...

Hmm, mun mielestä ei ole mitään ongelmaa käyttää mustia paitoja tummansinisten farkkujen kanssa. Varsinkin, jos ne tummansiniset ovat vähän kulutetut pinnasta niin, että pinta on vähän elävän näköinen.

Anonyymi kirjoitti...

Mä olen lyhyt ja paksu ja olen löytänyt Lindexiltä hyviä perusmallisia (bootcut) stretch-farkkuja. Hinta on jotain 39 euron paikkeilla. En kyllä muista oliko niitä mustia, itse käytän sellaisia perustummahkonsinisiä.

Blog Widget by LinkWithin