Maanantai

Kuvittelin aivan liian optimistisesti että olisin saanut takin valmiiksi torstaina. Pääsin kuitenkin niin pitkälle että sen pitäisi olla valmis ensi viikolla, mikä olisi ihan hyvä kun meillä on kaksi kertaa jäljellä.

Perjantaina olin töissä (minulle selvisi muun muassa että ensi viikollekin riittää vähän töitä, mikä on aina hauskaa) ja yritin metsästää kenkiä, jotain lenkkareita ja jotain kävelykenkiä tai jompiakumpia. Muoti on muuttunut aivan oudoksi (henkkamaukka näyttää olevan täynnä sellaisia säkkimäisiä kukkamekkoja, joita harrastettiin kun olin nuori) ja se näyttää pätevän myös kenkiin, en löytänyt mitään hauskaa. Erityisen trendikästä näyttäisi olevan kengät, jotka näyttävät vanhanaikaisilta miestenkengiltä, mutta ei sillä tavoin tyylikkäästi korkeakorkoisesti ja naisellisesti kuten on ollut aikaisemmin ja se on vähän ongelmallista jos on niin valtavat jalat kuin minulla, ne näyttävät vain miestenkengiltä. En kyllä edes tiedä mitä etsin, olen sen verran huono vaatteiden kanssa etten oikeastaan tiedä millaiset kengät sopivat polvipituisten hameiden kanssa, jos ei halua korkeita korkoja tai saappaita.

Lauantaina heräsin jälleen kerran kuudelta ja kirosin (ja itkin) sitä etten pysty nukkumaan pitempään tai saa itseäni nukkumaan ajoissa. Luulen että minun pitäisi yrittää olla tarkempi nukkumaanmenoaikojen kanssa, olen kyllästynyt toimimaan puoliteholla ja se ei ole kauhean terveellistä. Aina vain löytyy joku hyvä syy valvoa.

Käytin koko päivän lukemalla sitä odottamaani kirjaa. Se vastasi odotuksiani mutta oli raskaampi ja synkempi kuin olin kuvitellut ja vähän liian täynnä väärinkäsityksiä ja syytöksiä ja ankeita ihmiskohtaloita (sen lisäksi että kahden pariskunnan täytyy saada suhteensa toimimaan täytyy kahden miehen oppia toimimaan yhdessä ja sisarusten selvittää välinsä, tuo on kyllä jännityskirja mutta ihmissuhteilla on suurempi rooli kuin toiminnalla) mutta se ei ollut mikään huono kirja ja kaikki saivat lopulta onnellisen lopun (paitsi suuri joukko kansainvälisiä seksiorjakauppiaita, jotka saivat ansionsa mukaan).


Olin pari vuotta sitten Tampereella työkeikalla, sen ainoan kerran kun minulle on maksettu valokuvaamisesta (ja se kerta kun melkein onnistuin telomaan itseni pahasti tippumalla pää edellä ortodoksikirkon portaita alas). Työnantajani harrastivat muun muassa geokätköilyä ja minusta oli kiinnostavaa kun he osoittivat kätköjen paikkoja kaupungin keskustassa, maailma näytti aivan erilaiselta heidän silmissään. Siitä asti olen ajatellut että se voisi olla kiinnostavaa, käyn mielelläni kävelemässä eri puolilla Turkua mutta kohteiden valitseminen on vaikeaa ja kätkön etsimisen avulla retkille saa päämäärän. Kokeilimme sitä sitten M:n kanssa sunnuntaina ja se oli hauskaa vaikka emme löytäneetkään kätköä. Kohteena oli Artukaisten lentomajakka, joka on jotenkin liittynyt 30-luvulla lentokentän toimintaan. Sää oli ihana ja majakka mielenkiintoinen, tuollaisia retkiä pitäisi tehdä enemmänkin (ja varastautua sen verran paremmin että löytäisi kätkön).