24.3.2011

Torstai


Eräs ystäväni kirjoitti Facebookissa niin mielenkiintoisesti Moro-veriappelsiineista että minun piti ostaa niitä kun näin niitä kaupassa. Näyttää hauskalta ja maistuu erittäin piristävältä.

Posti toi minulle kirjan, jota olen odottanut jo pari vuotta. Minulla on kirjanvaihtokaveri, johon tutustuin vähän ennen kuin muutin pois Oulusta (siitä tulee jo neljä vuotta kesällä, aika kuluu järkyttävän nopeasti). Olemme sen jälkeen vaihtaneet kirjoja postin kautta ja hänen ansiostaan päädyin lukemaan amerikkalaista jännityskirjailijaa Suzanne Brockmannia. Hän kirjoittaa romantiikkaa, mutta hänen kirjoissaan on paljon muitakin teemoja. Kuten monet muutkin romanttisen viihteen tunnetummat nimet (esim. Nora Roberts) hän aloitti harlekiineilla mutta siirtyi romanttisen viihteen valtavirtaan ja on tunnetuin nyt 17-osaisesta Troubleshooters-sarjasta, joka kertoo oikeastaan terrorismin vastaisesta taistelusta, keskittyen erikoisjoukkojen sotilaisiin, viranomaisiin ja yksityiseen turvallisuusyritykseen. Eli kuvittelisi etten minä olisi kauhean kiinnostunut siitä. Jäin kuitenkin koukkuun, yllätyksekseni. Kirjailija on hyvin liberaali ja häntä on kritisoitu siitä että hänen kirjansa ovat liian poliittisia. Hän vastustaa erityisen vahvasti homofobiaa ja eräs keskeisistä juonista on koskenut homoparia ja heidän romanssiaan ja avioliittoaan ja mitä se voi tehdä ihmisen uralle (sarjassa on myös sivuhenkilö joka on homo sotilas ja Don't ask, don't tell -politiikan uhri), mukana on myös rasisminvastaisuutta ja sympaattisia muslimeja, mikä saattaa tehdä kirjoista hieman vaikeasti markkinoitavia (tavanomaisen sotilaallisen jännityksen ystävät eivät välttämättä ole siitä niin innostuneita). Suurin syy miksi minä pidän kirjoista on ehkä se että hän kirjoittaa ehkä aidoimpia henkilöhahmoja romanttisen viihteen alalla ja kun heidät tapaa useamman kirjan ajan heidät oppii tuntemaan ja heistä oppii pitämään.

Tämä on viimeinen kirja sarjassa vähään aikaan ja kertoo suosikkihahmostani ja odotukseni ovat hieman korkealla. Yritän vastustaa kiusausta ja säästää kirjan viikonloppuun, en nimittäin usko pystyväni jättämään sitä kesken kun olen aloittanut sen. En aio tehdä lauantaina muuta kuin lukea.

Tuo kirjailija on muuten hyvä esimerkki siitä miten kirjailija voi parhaimmillaan toimia faniensa kanssa. Facebook-sivullaan hän keskustelee lukijoiden kanssa, vastaa kysymyksiin ja on aina ystävällinen. Hän saattaa olla myös niitä harvoja tuon tason (luulen että hän on useimmille Suomessa tuntematon mutta noissa piireissä hän on kuuluisa) kirjailijoita jotka ovat itse koodanneet kotisivunsa.

6 kommenttia:

-TC- kirjoitti...

Ja Karin Slaughter <3

Näkymätön tyttö kirjoitti...

En ole lukenut yhtään Slaughterin kirjaa, enkä varmaan luekaan vaikka olen kuullut niitä kehuttavan. Erehdyin lukemaan yhden arvostelun joka sai aikaan sen, ilmeisesti kirjailija ei pidä siitä että hänen kirjojaan luetaan romantiikkana ja toimii sen mukaan. Spoilaannuin siitä arvostelusta niin pahasti etten usko että pystyn lukemaan hänen aiempia kirjojaan ainakaan, ehkä siitä kirjasta eteenpäin. Ei pitäisi lukea arvosteluja :)

anne-mari kirjoitti...

Hmm taytynee laittaa tuo Brockmannin nimi muistiin ja kipaista kirjakauppaan. Olinkin vailla uutta lukemista, etta kiitos vaan :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Varoituksena: niihin saattaa jäädä koukkuun ja tuossa sarjassa on se 17 osaa ja yhdessä aiemmassa melkein yhtä monta ja sitten on vielä useampi muu kirja :) Noissa on kyllä se hyvä puoli että vaikka sarjassa onkin kirjasta toiseen jatkuvia tapahtumia niin kirjoja ei ole pakko lukea järjestyksessä, minä en ainakaan lukenut. Tuo uusimmankin kirjan pitäisi toimia itsenäisenä, vaikka saattaa olla että kaikkea ei aivan tajua ja voi olla että kirjan päähenkilöstä pitämiseen saattaa tarvita sen useamman kirjan pohjustuksen :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Unohtui sanoa että erityisiä suosikkejani ovat Hot Target (joka toimii erityisen hyvin yksinäänkin) ja Over the Edge.

anne-mari kirjoitti...

Heh, kiitos varoituksesta. Laitan myos nuo kirjat muistiin.

Minulla on kylla tapana jamahtaa johonkin kirjailijaan, jos olen yhdestakin hanen kirjastaan pitanyt joten ei mitaan uutta siina. Tilaan toisinaan kokonaisia setteja thebookpeople.co.uk :sta, joten kirjahyllyni notkuvat aika lailla jo mutta mitas siita, kylla kirjoja aina muutama johonkin mahtuu. Toiset kerailee koriste-esineita tms. mina kerailen kirjoja (ja mukeja).

Blog Widget by LinkWithin