30.3.2011

Torstai

Kellojen siirtäminen teki minulle hyvää, olen sen jälkeen nukkunut paljon paremmin. Ehkä ongelmani onkin valoisuus, mikä on vaikeampaa ratkaista.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa eilenkin, mutta ehdin päästä vain noin pitkälle. Vietin vähän kiireisemmän ja sosiaalisemman päivän ja blogi ei muka mahtunut siihen (olisi kyllä jos en olisi käynnistynyt niin hitaasti aamulla).


Kävin paheellisesti lounaalla ulkona ja söin paheellista ruokaa, joka ei ihan sovi ruokavaliooni mutta oli hyvää. Ja seura oli hyvää sekin, eräs ystävä.

Kenkien metsästykseni edistyi sen verran että sain sovitettua yksiä kenkiä. Ne olivat ihan mukavat jalassa ja kivan näköiset silloin kun eivät olleet jalassani, mutta jaloissa ne näyttivät aivan valtavan suurilta. Taitavat jäädä ostamatta.

Toivottavasti löydän kengät pian, muuten niihin ei riitä rahaa kun pitää tehdä aivan pakollisia ostoksia kuten puusurvin, että saa hienonnettua kikherneitä keitossa ilman että tarvitsee käyttää sauvasekoitinta.

Illalla oli neuletapaaminen. Oli kivaa.

7 kommenttia:

annakaisu kirjoitti...

No mutta: puusurvimenhan voi tehdä itse ;) Säästyy rahat kenkiin. Tosin sen puupalikan voi joutua ostamaan. Ja samoin puukon, jos et sellaista ennestään omista.

Mulla on pitkään ollut haaveena vuolla itse puurokauha, mutta jostain syystä vuosia sitten aloitettu puulusikkakin on vielä kesken :D Survin voisi olla helpompi?

Kiva kun kirjoitat edelleen lähes päivittäin! Minä käyn joka arkipäivä kurkkaamassa :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Olisi varmaan tullut itsetehty kalliimmaksi, kun tuo (kotimainen) maksoi jonkun viisi euroa ja minulla ei ole puukkoa tai puuta :)

-TC- kirjoitti...

Mikä toi on? Pizzaslice kermavaahdolla?!

Oletko tuttu Nancy Thayerin kanssa?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Enchilada :) Tortillan sisällä on kanaa ja tomaattikastiketta ja jotain sellaista ja päälle juustoraastetta ja uuniin, aika hyvää. Valkoinen on kermaviiliä.

Thayer on tuttu nimi mutta en tiedä olenko lukenut häneltä mitään.

-TC- kirjoitti...

Ah. Se menee siis ihan littanaksi. Ohjetta katselin jostain kotivinkistä, mutten uskaltautunut vielä tekemään itse noita.

Thayeria kannattaa lukea, se on kyllä <3

Viimeisin lukemani kirja on hauska. En muista kirjailijaa, mutta ei siitä voi erehtyä, samannimisiä kirjoja tuskin on kovin montaa.. "Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille punahilkkaa". Sitäkin suosittelen <3

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Se on vähän sellainen littana rulla :)

Olen nähnyt tuon kirjan kirjastossa mutta en kyllä muista sen nimeä tai kirjailijaa minäkään, oliko se joku hollantilainen tai tanskalainen tai muu eurooppalainen?

-TC- kirjoitti...

Dorrestein, Renate.

Blog Widget by LinkWithin