Minulla oli aika kiva viikonloppu ja sen jälkeen pahin ahdistuskohtaus pitkään aikaan. Ei yhtään auttanut se että heräsin keskellä yötä hälytysajoneuvoon ja naapurien huutoon (eivät liittyneet toisiinsa). Olin nukkunut aivan liian vähän liian monena yönä ja oli tarkoitus mennä aikaisin nukkumaan ja nukkua hyvin, ei ihan onnistunut.
Yksi freelanceriyden huonoja puolia on ennustamattomuus. Olen järjestänyt että voin pitää vähän lomaa mutta se tarkoittaa sitä että päivystin maanantain tietokoneella odottamassa että tuleeko jotain uutta kolmeen työhön, joista kahden olisi pitänyt valmistua silloin. Ei voi lähteä mihinkään kun kaikkiin muutoksiin pitäisi reagoida nopeasti, että varmasti ehtii tehdä kaiken, mutta työnantajat toimivat omassa aikataulussaan. Eikä sittenkään tiedä saako kaiken tehtyä niin että pääsee lomalle kun on suunnitellut.
Onneksi minun lomanviettoihini ei liity mitään erityisiä järjestelyjä, bussilippukin on kuukauden voimassa ostohetkestä. Suurempi ongelma on päättää mitä tarvitsee mukaan, varsinkin kun ei tunnu olevan mitään järkeviä vaatteita. Uusi hieno takki pitää ottaa näytille mutta se on liian kuuma muuten, toinen ohuempi takki on sekin aika raskas. Haluaisin ohuen takin, sellaisen joka kelpaisi sekä ulkoiluun että kaupungille mutta sellaisen puutteesta kaivoin esiin vaatehuoneen uumenista joskus teininä ostamani sinisen mokkatakin, miesten muotia 70-luvulta. Sinisyyden lisäksi se ei ole ikinä mennyt kiinni mukavasti mutta se on sentään rento ja kevyt. En osaa tulkita oikein säätiedotuksia, esimerkiksi +13 ei kerro minulle mitä minulla pitäisi olla päällä mutta nyt ennustus oli ainakin selkeä mutta hämmentävä. Mitähän pitäisi ottaa mukaan jos yhtenä päivänä on +2 ja räntää ja muina +18 ja aurinkoa? Pipo ja aurinkolasit? Ja mitä kenkiä, minulla ei edelleenkään ole kivoja kävelykenkiä ja lenkkarini kuolivat metsässä. On yhdet jotka näyttävät hauskoilta mutta ovat liian isot, toiset jotka ovat sopivat mutta rumat, erityisesti hameen kanssa (en kyllä tiedä mitä aion tehdä sellaista mihin tarvitsee hametta) ja kolmannet jotka ovat hauskat mutta tosi keväiset (sopivat siiheen kahdeksaantoista asteeseen). Liian vaikeaa.
Jotain positiivistakin: olin varma että olin maksanut viime vuonna liian vähän veroja kun töitä olikin enemmän kuin olin kuvitellut. Verotoimisto näyttää olevan eri mieltä, toivottavasti he eivät muuta sitä (olen kuullut ikävistä yllätyksistä joita lopullinen veropäätös saattaa tuoda), nyt saisin ihan hyvän veronpalautuksen. Olen vähän yllättynyt.
Tekstit
4 kommenttia:
Hei,
Kuulostaa tosi rauhattomalta tuo seutu jossa asut, eikä varmaan ainakaan paranna ahdistustusta yhtään.
t. Maria
Hoho, siis ahdistusta :)
Niin kauan kuin olen lukenut Näkymätöntä, on nimimerkki Maria kommentoinut täällä tietyin väliajoin aina yhtä lannistavasti ja negatiivisesti ja besseröivästi. Maria, mikä on motiivisi? Avun anto ei ainakaan, etenkin kun sitä ei selvästikään pyydetä.
Hei nimimerkitön Anonyymi :)
Kiitos positiivisesta palautteestasi :) Mikähän mahtaa olla oma motiivisi hyökätä kimppuuni? Miksi sinun täytyy kokea hyvää tarkoittavat ja empaattiset kommenttini "lannistavina ja negatiivisina"? Mistä tulee tuollainen käsitys, että joku, joka samastuu jonkun ihmisen kertomuksiin elämästään ja reagoi niihin omalla tavallaan; että tuon ihmisen täytyy väistämättä olla pahantahtoinen, lannistava ja besserwisseri? Onko Sinun, hyvä Anonyymi, niin vaikea uskoa ihmisissä hyvään?
Olen pahoillani, jos tämän blogin kirjoittaja koki tuon kommenttini jotenkin muulla tavalla kuin sen tarkoitin: itse olin pelkästään pahoillani kirjoittajan puolesta, että hänen täytyy jatkuvasti kuulla noita yöllä karjuntoja, hälyytysajoneuvoja, tulipaloja ulkona (vai mikä se yksi juttu oli). Itselläni on kokemusta hirveästä, öisin karjuvasta naapurista, joten tiedän, miten stressaavaa pelkästään se voi olla. Minusta on ikävää, että kenenkään (varsinkaan niin kunnollisen ja varmasti rauhallisen asukkaan kuin Näkymätön) täytyy sietää tällaista, ja toivon, että Näkymättömän osalta tilanne ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella voisi muuttua.
Anonyymi, jos koit tuon jälkikaneettini "hoho, siis ahdistusta :)" jotenkin loukkaavana, niin olet mitä ilmeisimmin tulkinnut minut väärin. Nauroin tuossa itselleni, omalle kirjoitusvirheelleni ("ahdistustusta"), jonka huomasin vasta postaukseni jälkeen. En ikimaailmassa nauraisi yhtään kenenkään ahdistukselle tai minkään muunkaan sorttiselle pahalle ololle.
On totta, että Näkymätön ei yleensä koskaan ainakaan suoraan pyydä apua mihinkään, mutta joistakin kirjoituksista välittyy tietty neuvottomuus tai ahdistus jonkun asian kanssa, ja jos se on sellainen, mihin itse pystyn samastumaan, ja jos minusta tuntuu, että voisin ehkä sanoa jotain, mikä voisi auttaa Näkymätöntä sen asian kanssa eteenpäin tai antaa jotain uutta näkökulmaa siihen, niin saatan sitten kirjoittaa jotain ajatuksiani. Tietysti voi olla, ettei niistä jutuista ole aina apua, menevät metsään, missaavat pointin etc., mutta ainakin joskus olen kokenut, että olen onnistunut sanomaan jotain, mistä on ollut vaikka ihan pientäkin apua. Omasta kokemuksestani tiedän, että joskus pelkästään se voi auttaa, että näkee, että joku on vastaanottanut sen jutun ja ehkä pyörittelee sitä kuviota vähän eri asetelmaan.
Näkymätön kirjoittaa tässä blogissaan usein ihailtavan rohkeasti omista, henkilökohtaisista ongelmistaan: tavalla, johon moni ei pystyisi ja jota moni ei uskaltaisi (ainakaan omalla nimellään). Miten helppoa olisikaan lannistaa, pilkata, arvostella jne. tällä tavalla avautuvaa ihmistä jos sellaiseen olisi tarve. Ehkä juuri sen takia, että se olisi niin helppoa, voikin jollekin olla niin vaikea kuvitella, että joku tuntematon lukija voisi lukea näitä kertomuksia empatiaa tuntien ja toivoen, että tuon ihmisen ei tarvitsisi kokea noin suuria vaikeuksia; toivoa voivansa jotenkin auttaa.
Iloista ja toiveikasta kevään jatkoa Näkymättömälle ja blogin lukijoille!
T. Maria
Lähetä kommentti