Näkymätön tyttö

Pitkästä aikaa

2011-10-29T21:11:00.006+03:00

Blogitauko näköjään venähti huomaamatta. Olen aina ollut sitä mieltä että jos en kirjoita päivittäin se luultavasti jää (enkä kyllä taida nytkään saada kirjoitettua useammin).

Minulle ei taida kuulua mitään uutta, töissä on mennyt ihan kohtuullisesti (olen välttänyt suuremmat katastrofit ja kokenut pari onnistumistakin) ja M on yhtä mukava kuin ennenkin, muuta en ole juuri ehtinyt tekemään viime aikoina. Aika kuluu valtavan nopeasti.

Suurin muutos on ehkä se että työmatkapyöräily on tehnyt minulle aika hyvää. Olen lähempänä ihannepainoani kuin vuosiin, vaikka vielä kyllä ylipainoinen. Kuntonikin on parantunut, pääsen viiden ja puolen kilsan työmatkan parhaimmillaan kahdessakymmenessä minuutissa (ennen se saattoi mennä neljään kilometriin). Siihen auttoi pyörän vaihtaminen, sain äitipuoleltani tarpeettomaksi jääneen maastopyörän ja järkytyin siitä miten hauskaa pyöräily voi olla. Valitettavasti pyöräilykausi ei kestä enää minun kohdallani montaa viikkoa, pelkään miten sitten käy kun on synkkää ja sateista ja nälkä ja väsynyt ja työpaikan vieressä karkkia myyvä kauppa. Täytyy ehkä kehittää jonkinlaista itsekuria.

Tyylilleni pyöräily ei ole kyllä tehnyt hyvää. Ostin alkusyksystä sadepuvun kun kyllästyin kastuneisiin farkkuihin mutta paremman takin puutteessa olen käyttänyt puvun takkia jatkuvasti ja joka paikassa. Se ei ole sentään perinteinen sadetakki vaan tuulta ja vettä kestävä ulkoilu-, mutta jos olisin tajunnut miten paljon sitä tulen käyttämään olisin saattanut valita jonkun muun värin kuin melkein neonpunaisen fuksian. Otin myös uuden kypärän kun entinen tippui asfaltille todistajien läsnä ollessa enkä voinut teeskennellä ettei sitä tapahtunut (niin kuin ehkä aiemmin). Tähän aikaan vuodesta valikoimat olivat aika suppeat ja niin se on valtavan iso ja valkoinen. Välillä vähän nolottaa kaupungilla mutta se on niin käytännöllistä.

Olen saanut töistä aika paljon aikakauslehtiä (ne lähettävät ilmaisnumeroita mainostoimistoihin ilmeisesti siinä toivossa että meihin iskee halu suositella heitä asiakkaillemme). Joskus kun olin ensimmäisiä kertoja ahdistunut, minulla oli tapana lukea sisustuslehtiä kun niissä ei ollut mitään pelottavaa ja ne olivat niin kaukana omasta elämästäni. Nyt sisustuslehdet ovat ahdistavimpia, ne ovat liian täynnä 26-vuotiaita, jotka asuvat valtavissa asunnoissa joissa on lautalattiat ja leveät ikkunalaudat ja jotka ovat täynnä perintöesineitä, kadulta tehtyjä löytöjä (mistä ne kaikki löytävät valtavia kirjaimia? Minäkin haluan) ja designklassikoita. Kun itse asuu epämääräisessä lähiössä asunnossa, joka voisi olla paremmassakin kunnossa ja joka on täynnä hyllyjä ja tuoleja eikä juuri muita kalusteita ja asuntolaina tuntuu yhtä kaukaiselta kuin matka Virgin Galacticilla. Yleisesti ottaen olen kyllä hyvin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, kunhan vain välttelen sisustuslehtiä.

Olen oppinut lehdistä myös sen että tänä syksynä toimistoon kannattaa pukeutua valkoiseen kauluspaitaan ja kultaiseen paljettihameeseen. Taidan pysyä tylsissä farkuissani.

Minulla on uusi laukku. Vannoin kesällä etten vähään aikaan laukkua vaan minulle riittää ostettu. Se hajosi vielä nopeammin kuin itsetekemäni (muun muassa vetoketjun vedin katkesi) ja nyt minulla on laukku jonka suhteen olen aika toiveikas. Se on yltä päältä muovia, ei kauhean söpö mutta asiallinen. Kankaiden löytäminen oli vähän vaikeaa ja tilasin vähän ylimääräistäkin. Päältä se on paksua vedenpitävää nylonia, päällyksen vetoketjut ovat myös vedenpitäviä. Vuori ei ole hirveän kivaa, sitä mainostettiin nettikaupassa hopeanvärisenä vuorikankaana enkä tajunnut että se on tarkoittaa autonpressua. Se on kyllä kestävän oloista, ei vain tunnu aivan miellyttävältä. Lankana oli paksua nylonlankaa ja laukku tuhosi aika monta farkkuneulaa. Viimeisen tikkauksen ulkoistin suutarille yritettyäni sitä liian monta kertaa (se oli hyvä idea ja lopputulos onnistunut). Mukana noin kahdeksan taskua (kolme vetoketjullista), magneettikiinnitys, avainlenkki ja paikka heijastimelle. Ohjeena vanha tuttu, reippaasti muokattuna (se on paras olkalaukun ohje johon olen törmännyt). Käytin ensimmäistä kertaa valmista hihnaa, se toimii niin hyvin etten aio palata itseommeltuun. Aikaa meni parikymmentä tuntia ja rahaa vähän liian paljon, vaikkeivat nuo kankaat mitenkään kalliita olekaan.

Mustan laukun kuvaaminen lokakuussa on hieman hankalaa.

Tiistai

2011-08-16T07:25:00.000+03:00

Elämäni on muuttunut nyt niin kiireiseksi että ehdin hädin tuskin elämään, saati sitten kirjoittamaan blogia. Vähän kauhulla odotan sitä, että minulla alkaa olla oikeasti sivutöitä, yhden lehden olen saanut tehtyä aika tehokkaasti ja pari kirjaa odottaa tällä viikolla. Stressiä lisää se että olen nyt oikeassa työsuhteessa (ensimmäisessä kokopäiväisessä sitten vuoden 1998 kun olin yhden kuukauden kesätöissä), työn tuoman stressin lisäksi on stressi siitä mitä kaikkea pitäisi tehdä ja hoitaa. Kuten hankkia uusi verokortti, se vaatii paljon laskelmia ja arkistojen kaivelua. Ja sitten pitäisi lopettaa asumistuki, mikä tuntuu oudon pelottavalta (jos vaikka saan heti potkut) ja liittyä ammattiliittoon (siltä varalta että ehdin olla töissä tarpeeksi ansiosidonnaisen kannalta) ja niin edelleen. Osan niistä ehtisi tehdä myöhemminkin, mutta ne vaivaavat minua siihen asti.

Itse töissä on toisaalta sellaista kuin kuvittelin ja toisaalta aivan yllättävää. Olen oppinut paljon uusia asioita työkaluistani mutta perustyö on tavallaan tuttua, vaikkakin nopeatempoisempaa kuin mihin olen ehkä tottunut. Suurin yllätys on ollut työn sosiaalisuus. Se on myös vaikeinta mutta olen päässyt yllättävän hyvin eroon puhelinkammostani (tosin en voisi vieläkään soittaa mahdolliselle työnantajalle ja markkinoida itseäni, hammaslääkärin voisin kyllä varata helposti ja pitäisikin, se on pitkällä tehtävälistallani) kun suunnilleen joka päivä joudun soittamaan lehtiin ja asiakkaille ja selvittämään asioita ja varaamaan ilmoitustilaa (isoissa firmoissa on kai ihmisiä, jotka hoitavat sellaisen mutta meillä kaikki tekevät kaikkea) ja sellaista. Olen selvinnyt kohtalaisesti, luulen, kun he kerran palkkasivat minut enkä ole tehnyt kohtalokkaita virheitäkään (olen ollut onnekas ja ne pari kertaa kun olen tehnyt kauhean pahan virheen joku huomasi sen). Vähän kyllä hirvittää, en ole aivan varma siitä selviänkö oikeasti mutta toisaalta olen selvinnyt tähänkin asti ja alku on kai vaikein. Toivottavasti. Työkaverit ovat mukavia ja kymmenen kilometrin edestakainen pyörätyömatka tekee hyvää (piti ostaa sadepukukin, nyt vain täytyy kehdata käyttää sitä julkisesti).

Onneksi vähän aikaa on jäänyt muullekin elämälle ja hauskuudelle. Lähinnä kulttuurikaupunkijutuille, kuvieni perusteella ja vähän muullekin. Kaupunkitaidetta lähimaastossa, kaupunkitaidetta kaupungilla, mielenilmausta ja kirjastoautojen visiitti (se oli kesän tunnepitoisin kokemus, jostain syystä ajatus kirjastoautoista jotka ajoivat halki Euroopan Turkuun oli kauhean liikuttava. Puhumattakaan Jyväskylän kirjastoautosta joka oli lapsuudessa tosi tärkeä ja saamelainen kirjastoautokin oli aika liikuttava ja ne olivat jotkut tosi kauniitakin).

Parainen

2011-08-02T07:18:00.001+03:00

Parainen on tietysti aika kaukana Turusta, mutta pääsee osaksi Turku-sarjaani kun satuin käymään siellä retkellä äitini kanssa. Ja yksi Turun hauskoja puolia on meren ja saariston läheisyys.

Suunnittelimme alun perin saariston rengastien pyöräilyä, mutta ajanpuutteessa se kutistui bussiretkeen. Turusta pääsee bussilla muuallekin saaristoon mutta halvimmin ja helpoimmin Paraisille. Kävin siellä pari vuotta sitten samankaltaisella retkellä (täällä kertomus siitä ja hyvin samanlaisia kuvia), nyt käyntikohteita oli vain vähän vähemmän, noin puoleksi päiväksi.

Ensin Helmiveneen suloiset alpakat. Liike sijaitsee aika lähellä linja-autoasemaa ja siellä myydään alpakkajuttuja ja käsitöitä, meitä kiinnosti eniten katsoa alpakoita viereisessä aitauksessa.

Helmiveneeltä on hyvä jatkaa joen (tai salmi se kai on) vartta kirkolle, se on kaunis ja keskiaikaisen harmaakivinen. Tällä kertaa se oli remontissa ja vain vaeltelimme hautausmaalla.

Kirkon lähellä on Vanha Malmi, vanha puutaloalue. Kävimme kahvilla Fredrikantuvassa, museokahvilassa, joka toimii talossa johon myöhempi Fredrika Runeberg muutti Turun palon tuhottua hänen perheensä kodin. Hyvin idyllistä ja sympaattisen kotikutoista. Ja oli aika hyvää kakkuakin.

Vanha Malmi itsekin on aika idyllinen.

Viimeinen kohteemme oli kaikkea muuta kuin idyllinen, Paraisten kalkkilouhoksen valtava monttu. Se on niin suuri osa Paraisten historiaa ja nykypäivääkin että sitä oli pakko käydä katsomassa.

Maanantai

2011-07-25T07:22:00.000+03:00

Kävin Jyväskylässä, pikaisesti ja vähän ikävissä merkeissä. Menin poikkeuksellisesti junalla kun matkaan piti lähteä töiden jälkeen ja palata jo sunnuntaina enkä ole varma siitä onko se mukavampaa kuin bussilla kulkeminen (jos ei huomioi sitä että teoriassa saattaa päästä perille pari tuntia nopeammin). Juna oli myöhässä ja stressasin vaihtoa ja sitä olenko oikeassa junassa (bussissa sen tietää heti) ja se oli ihan täynnä ja oli kuumaa ja Pendolinon vessat ovat liian vaikeita (tai aina varattuja). Ja seuraavana päivänä helteessä Kuopioon. Mutta hautajaismatkojen ei kai pitäisikään olla hauskoja, vaikka vainaja olisi vanha, leski ja pahasti dementoitunut.

Hautajaiset olivat hyvät ja paikoitellen iloiset. Kristinuskon seremonioilla ei ole kauheasti merkitystä minulle mutta pappi oli hyvä, vaikkei mummoani tuntenutkaan, sopivan hauska ja mikä tärkeintä, savolainen. Johti aika komeasti muistotilaisuudessa Kallavesj-laulun, se toi kylmät väreet selkäpiihini vaikka olenkin aika täysin etääntynyt vähäisistä savolaisista juuristani. Laevat huusivat sopivasti järveltä kävellessämme kappelilta hautapaikalle. Ja hautakukkiemme mustikavarsien joukosta löytyi yksi täydellisen kypsä mustikka, mummonikin oli marjankerääjien lajia. Se päätyi hautaan arkun päälle.

Kuopion hautausmaa on valtavan kaunis, metsäinen ja vanha. Kävimme siellä usein isovanhempieni kanssa, ruokkimassa oravia. Niitä ei nyt näkynyt, sen sijaan siellä oli valtavasti sitruunaperhosia, nekin tuntuivat sopivilta.

Tunsin mummoni aivan liian huonosti ja viimeisinä vuosinaan hän oli aika lailla hävinnyt ihmisenä (onneksi pahiten vasta ukkini kuoleman jälkeen) mutta hän oli hyvä mummo ja äiti ja aika ihana ihminen. Ystävällinen ja hymyilevä. Ja kiitollinen, sitä ei vienyt pois tautikaan.

Isovanhempani olivat urheilullisia, ukkini kilpailikin suunnistuksessa ja seurasi urheilukisoja loppuun asti (perin nyt hänelle kuuluneen taulun jossa on vaikka mitä merkkejä, pinssien esiasteita, olympialaisista ja muista kisoista alkean Los Angelesista 1932. En tiedä mitä sillä teen mutta jotkut merkit ovat hienoja). Kävimme pitkillä kävelyillä, ukkini aina muita pidemmillä, pelasimme korttia (yleensä ristiseiskaa, se oli meidän suvussamme vakava asia ja lapset opetettiin "tekemään työt" varmaan heti kun he pystyivät erottamaan kortit toisistaan). Jälkiruokana oli kiisseliä ja ruokana välillä kalakukkoa, ostettu torilta Hanna Partasen myymälästä, tietenkin.

Lapsena Kuopio tuntui suurkaupungilta, paljon kiinnostavammalta kuin Jyväskylä, oli se kai vähän suurempikin. Molemmat mummolani olivat kerrostalossa, mutta Kuopion mummola oli hieno. Kuopion toiseksi vanhimmassa kerrostalossa, niin meille sanottiin, punatiilisessä ja korkeassa. Joissain ovissa oli lasimaalausikkuna, mummolassa ei ollut mutta siellä oli leveät ikkunalaudat ja 70-luvulla remontoitu keittiö. Rautatie oli aivan vieressä, tavarajunat huusivat öisin. Kaupunkilaista verrattuna meidän metsäläiseen rivitaloelämäämme.

Olin varustautunut hautajaisiin vähän aikuisemmin, mikä sopii kai ihmiselle, jolla ei ole enää isovanhempia elossa eikä muitakaan siitä sukupolvesta kuin yksi isoeno (vai onko äidin isän veli sittenkin isosetä? Huomaan etten tiedä). Tajusin ettei minulla ole mitään siistiä mustaa vaatetta, kesään sopivaa, muuta kuin hameita. Etsin turhaan kaupasta siistiä paitaa joka sopisi töihinkin ja ostin lopulta mekon, yksinkertaisen pikkumustan (jonkalaisia muillakin oli hautajaisissa, he tosin olivat parempia pukeutujia kuin minä ja pitivät jakkua mekin päällä, helteestä huolimatta, aika epäkohteliasta minulta paljastaa käsivarsiani). Ostin myös pienehkön käsilaukun, ensimmäisen omistamani. Ensimmäiset korkokengät ostin viime vuonna ja ne kävivät hyvin nytkin. Kaikille noille löytyy varmaan muutakin käyttöä, niin minulle on ainakin väitetty. Sen opin etteivät ohuet sukkahousut toimi kovin hyvin helteellä tai reiteni ovat niin paksut ettei koko jonka pitäisi sopia sovikaan. Onneksi äidilläni oli varapari kun onnistuin tuhoamaan kahdet.

Pieninkin serkkuni on nyt melkein aikuinen, yksi on isä ja enostani on tullut laiturifilosofi radioon. Toinen eno on jäämässä eläkkeelle. Poikaserkkujeni kanssa minulla ei ollut edelleenkään hirveästi puhuttavaa mutta tyttöserkut ovat hauskoja (jos nyt voi puhua tytöistä kun toinen on tehnyt väitöskirjankin aikoja sitten. Kaipa me kaikki alamme olla aika aikuisia). Isän puolella minulla on enemmän serkkuja, kaikkia ikiä ja laatuja mutta äidin puolella vain kaksi tyttöserkkua (ja kuusi poikaa), he tuntuvat jotenkin erityisiltä vaikkemme olekaan kauheasti yhteyksissä.

Jyväskylä näytti olevan aika lailla entisellään, valmistautumassa ralleihin. Perheeni näyttää alkaneen puhua murretta sen jälkeen kun muutin pois ja sunnuntaina kaupunki oli aivan tyhjä. Perjantaina asemalla oli mustamaija joka luovutti lastinsa toisen pojan äidille, sunnuntaina joku kantoi asemalaiturilla lokin poikaa.

Maanantai

2011-07-18T08:11:00.000+03:00

Stressaannun välillä siitä että kesä on melkein ohi enkä ole ehdi tekemään mitään. En ole kyllä aivan varma siitä mitä minun pitäisi ehtiä, luultavasti pitkiä pyöräretkiä ja täysillä kesästä nauttimista ja mattojen pesua. En ole käynyt vielä kertaakaan edes uimassa tänä vuonna, vaikka on ollut tarkoitus. Toisaalta, täysipäiväinen työskentely (sivutöitä ei ollut onneksi kuin aika vähän, en tiedä miten selviän kun niitä on enemmän) vähän haittaa vapaa-ajan tekemisiä ja esimerkiksi viime viikolla en ehtinyt tekemään juuri mitään kun minulla oli niin kiire tehdä asioita, kävin kotona lähinnä vain nukkumassa. Se tuntui aika oudolta ja vaikka kaikki tekemiset olivatkin hauskoja olen aika iloinen ettei tälle viikolle ole juurikaan sovittua tekemistä (paitsi viikonlopulle matka hautajaisiin, mikä ei ole niin hauskaa). En kestä sellaista puuhakkuutta jatkuvasti.

Tiistaina olin koko illan marjassa, se aika on tullut taas. Reilussa kahdessa tunnissa puolitoista litraa mustikkaa ja vähän metsämansikoita ei ole erityisen hyvä saalis mutta siitä riittää syömistä aika moneksi päiväksi talvella. Keskiviikkona tapasin erään ystävän jota näen aivan liian harvoin ja tein vielä vähän sivutöitä, aivan liian myöhään kun en väsyneenä kyennyt tehokkuuteen. Torstaina kävimme M:n kanssa katsomassa vampyyrisirkusta, hienossa vanhassa sirkusteltassa (jotkut temput olivat sydäntäpakahduttavan hienoja). Perjantaina oli jatsia jokirannassa, siihen en jaksanut keskittyä niin kuin olisi pitänyt. Ja sitten viikonloppuna oli Finncon. En nähnyt lauantaina yhtään esitystä mutta olin valtavan sosiaalinen, se saattoi olla hauskempaa. Näin vanhoja ystäviä ja tuttuja, joitain uusia ihmisiä ja siskoni, jolla oli hienot punaiset piilolinssit. Sunnuntaina kävin jopa yhdessä ohjelmassa, hauska esitys oudoista vanhoista sci-fisarjakuvista. Muuten kävelin ympäri aluetta kuvaamassa ihmisiä, hyvin huonosti ja tuntien epämääräistä syyllisyyttä siitä että kuvaan tuntemattomia ilman erityistä lupaa.

Jokiranta

2011-07-11T07:54:00.000+03:00

Vietän jokirannassa eniten aikaa lempipaikoistani, vaikka en olekaan saanut toteutettua suunnitelmiani usean tunnin piknikistuskelusta. En ole aivan varma siitä mikä tekee rannasta niin viehättävän ja suositun, verrattuna vaikka puistoihin. Luulen että ainakin minulle se on yhdistelmä rauhaa ja ihmisvilinää, ranta on ehkä näyttäytymispaikka ja loistava paikka ihmisten tarkkailuun. Toisaalta siellä voi istua lukemassa ilman että tulee häirityksi. Se on tietysti kaunis, joki ja puut ja vanhat talot ja kirkko. Se on myös tilaa joka on varattu kaupunkilaisille. Ei autoja (tässä jokiranta käsittää ehkä alueen Aurasillalta Tuomiokirkkosillalle, itse istun mieluiten kirjaston edessä) ja vaikka rannassa onkin paljon ravintoloita, on siellä myös paljon tilaa epäkaupalliselle olemiselle. Tänä vuonna jokirannassa tapahtuukin kaikenlaista, kuvissa mukana esimerkiksi keinutuolien kokoontumisajot toukokuussa.

Maanantai

2011-07-04T07:16:00.000+03:00

Kesäkuu on mennyt aivan liian nopeasti. Kaikenlaista on tapahtunut mutta silti en ole ehtinyt tekemään mitään, tai siltä ainakin tuntuu. Olen kuitenkin grillannut kavereiden luona, istunut jokirannassa pari kertaa, käynyt parilla keikalla, vanhentunut ja ehtinyt käymään Jyväskylässäkin juhannuksena ja kai tehnyt jotain muutakin, minkä olen saattanut unohtaa.

Eniten aikaa ja energiaa on vienyt uusi työharjoittelu, se joka saattaa mahdollisesti johtaa vähän pidempään pätkätyöhön, jos kaikki menee hyvin. Tähän mennessä on mennyt kohtuullisesti, vaikka teenkin jatkuvasti virheitä. Työhön liittyy hirveä määrä yksityiskohtia ja tuntuu siltä että kun muistan niistä muutaman onnistun unohtamaan ainakin yhden. Tähän mennessä en ole kyllä tehnyt mitään peruuttamatonta. Olen viihtynyt yllättävän hyvin, työkaverini ovat ystävällisiä ja firma sopivan pieni minulle, vain muutama ihminen. Olen ollut myös yllättävän reipas, omasta mielestäni ja olen joutunut puhumaan puhelimessakin, kohtuullisen hyvin. Työtehtävät ovat uudenlaisia verrattuna siihen mitä olen aiemmin tehnyt, lähinnä lehti-ilmoituksia ja olen oppinut paljon uutta, ohjelmista ja sanomalehtien toiminnasta ja sellaisesta. Työ on paljon nopeatahtisempaa kuin mihin olen tottunut, jo senkin takia että ilmoituksen tietojen muuttamiseen menee vähemmän aikaa kuin kirjaan, eli päivän aikana saattaa tehdä aika montaa työtä. Työn huono puoli, blogin kannalta, on se että kaikista kiinnostavin siihen liittyvä on myös sellaista josta ei voi kirjoittaa blogiin. Sekin on vähän ikävää ettei minulle oikein jää energiaa kirjoittaa työpäivän jälkeen, mikä tarkoittaa sitä että tuskin kesän aikana palaan säännölliseen päivitykseen. Syksyllä voi olla toisin, kun alan taas kulkemaan bussilla, siellä on aika kirjoittaa.

Sen voin sentään kertoa että firma muutti viime viikolla uusiin tiloihin ja olin apuna muutossa. En sentään tavaroiden kantamisessa, siihen oli hankittu ammattimiehiä, mutta pakkasin ja sitten purin monta laatikollista. Ei ehkä lempipuuhaani helteellä mutta tuli olo että oli ainakin tehnyt jotain. Työmatkani piteni samalla vähän mutta pääsen nyt töihin aivan uutta reittiä, kauhean hauskaa, ainakin silloin kun sää sopii pyöräilyyn. Pitkiä pätkiä joilla ei tarvitse välittää liikennevaloista eikä tarvitse ajaa keskustan kautta mutta puolet matkasta on täynnä vanhoja taloja ja vanhoja puita ja hauskoja kirkkoja (tai yksi) ja vaikka työpaikka itse onkin uudemmassa talossa on sen ympäristö täynnä vanhoja. Portsaa. Pyöräilykin tuntuu vaihteeksi hauskalta, välillä jo huolestuin oudoista äänistä ja käytin sitä huollossa. Poljin kuulemma ottaa kiinni pyörän jalkaan.

Turun linna

2011-06-11T10:12:00.002+03:00

Minun ei ollut tarkoitus vierailla linnassa osana projektiani. Se on Turun tärkeimpiä nähtävyyksiä kyllä mutta toisaalta se ei ole suosikkejani. Se on kyllä valtavan kaunis, kaariholvien ihailijalle riittää nähtävää ja rakastan linnan ikkunoita. Ilman opastusta tai tarkempia tietoja sen heikkoutena on se että se on sarja tyhjiä huoneita (lähinnä) ja siksi sen uudelleenvierailuarvo ei ole kovin suuri. Suosittelen yleisöopastuksia tai linnan sivuilta ladattavaa nauhoitusta, kokeilematta kumpaakaan. Tuo pätee kyllä ehkä enemmän linnaan palaamiseen, ensimmäisellä kerralla minulle riittivät ne ikkunat ja holvit ja keskiaikaiset puuveistokset kappelissa. Suosittelen erityisesti Pyhää Yrjänää.

Syy käyntiini linnassa oli oululaisten ystävien vierailu noin viikko sitten, se oli minulle linnaa tärkeämpi (alkukesän hauskimpia päiviä).

From turun linna

Kuvat ovat itse ottamiani, kokeilin tällä kertaa pääseekö suuremman kuvamäärän kanssa helpommalla Picasan kanssa. Ehkä vähän.

Keskiviikko

2011-06-01T07:50:00.001+03:00

Päätin pitää pientä lomaa blogista kesäkuun ajan, tosin luultavasti jatkan Turku-sarjaani jos saan käytyä kohteissani. Hauskaa alkukesää!

Kaarina Maununtyttären hauta

2011-05-31T07:17:00.002+03:00

Valitsin Turku-sarjani kolmannen kohteen sillä perusteella että se olisi helppo, se kun on keskustassa. Lopulta se vaati kolme yritystä. Ensimmäisellä kerralla kamerastani loppui akku. Toisella kerralla kuvittelin ladanneeni sen, mutta akku loppui heti kun yritin ottaa kuvia. Onneksi mukana oli ystävä, jonka kameraa sain lainata (kiitos!). En kuitenkaan onnistunut ottamaan tarkkaa kuvaa varsinaisesta kohteestani, joten piti yrittää vielä kolmannen kerran ja se toimi.

Turun tuomiokirkko ja Kaarina Maununtyttären hauta

Ennen kuin muutin Turkuun minulla oli tapana käydä täällä ehkä kolme neljä kertaa vuodessa ja joka kerta kävin tuomiokirkossa. Sen jälkeen kun muutin tänne en ole tainnut käydä kuin muutaman kerran. En ole uskonnollinen mutta pidän kauniista rakennuksista ja tuomiokirkossa minua viehättävät erityisesti pylväät, ne ovat niin massiiviset ja holvikatot. Ja Kaarina Maununtyttären hautamuistomerkki. En ole varma miksi kiinnostuin siitä alun perin, ehkä sen takia että hän oli melkein kaimani ja kuuluisa historiallinen henkilö ja siellä hänen hautansa vain on kirkossa. Kirkossa on kyllä muutakin kiinnostavaa nähtävää, kuten vaikka tällä hetkellä mielenkiintoinen nykytaidenäyttely viimeisestä ehtoollisesta (mukana muun muassa Andy Warhol).

Maanantai

2011-05-30T07:58:00.000+03:00

Huomaamattomuus ei oikein onnistu: Postinkantaja kävi ovella kaksi kertaa viime viikolla, toisella kerralla sanoi että tässä taas postia (lisää trikoota, parissa päivässä Englannista).

Mainostenjakaja on tainnut vaihtua, johonkin hyvin tarmokkaaseen: ne jaettiin jo perjantaina tavallisen lauantain (edelliseltä saattoi jäädä viikkoja välistäkin) sijaan ja ne oli aseteltu toistensa lomaan niin että kahdesta lehdestä muodostui tasku, jonka sisällä muut mainokset olivat. Arvostan tehokkuutta(kin).

Olin koko viikon hermoromahduksen partaalla, odotin, turhaan, soittoa siitä mitä lähitulevaisuudelleni tapahtuu. Täytin koko viikon kaikenlaisella puuhailulla (siitä oli hyötyäkin, keittiössäni on nyt yksi verho lisää ja minulla kesävaatteita ja jääkaapin jäävuori sulatettu) ja illat vähän liian jännittävällä kirjalla, tajusin vasta viikon lopulla miksi minulla oli niin pakottava tarve tehdä koko ajan jotain. Ettei vain jää yksin ahdistavien ajatusten kanssa. Silti olisi vaikka mitä mitä pitäisi tehdä. Eikä tekisi mieli.

Nukuin koko viikon aika huonosti huipentuen perjantaihin kun heräsin keskellä yötä outoon papatukseen, joka ehkä kuului vastapäisten talojen takaa, todella kovaa ja pitkään. Hermostuin siitä sen verran että minun piti laittaa vaatteet päälle ja kiertää kortteli ja tarkistaa että kaikki oli kunnossa. En tiedä mistä ääni kuului, mutta luulen että kyse oli kerrostalopihan voimistamasta papatista. Kuulosti todella oudolta.

Viikonloppu oli onneksi paljon parempi. Kävin päivällä kaupungilla asioilla ja katsomassa hauskoja kulttuurijuttuja, kuten keinutuolien kokoontumisajoja ja puissa roikkuvia laivoja (keinutuolit liittyivät pääkaupunkiin, laivoista en onnistunut löytämään tietoa). Ja nauttimassa muutenkin jokirannasta. Siellä on helppo muistaa miksi haluan asua täällä (ensi kuussa tulee neljä vuotta täyteen, aika kuluu kauhean nopeasti).

Ja illalla oli hauska keikka Kirjakahvilassa, ensin paikallinen venäjänkielinen bändi, joka soitti ilmeisesti kuuluisia venäläisiä rockkappaleita, yleisön reaktioista ja mukanalaulusta päätellen, mutta ei haitannut vaikka sanavarastoni rajoittuu kolmeen sanaan (joista yhden he sanoivatkin) enkä ole varmaan ikinä kuunnellut venäläistä rockia, oli menevää musiikkia (ja nyt voisi alkaa kuuntelemaan venäläistä rockia). Ja oli hauska tunne olla vähemmistössä, yleisö tuntui olevan suurelta osin venäläistä. Toinen bändi oli se mitä olin varsinaisesti katsomassa. Oulussa asuessani kävin katsomassa tiernapoikakilpailuja ja yhtenä vuotena mukana oli karjalankielinen esitys. Se kuulosti niin hauskalta että etsin kirjastosta karjalaista musiikkia. Kansanmusiikin joukosta löytyi vähän rockiakin, kansanmusiikillisilla mausteilla ja kuuntelin Santtu Karhua ja Talvisovia aika ahkerasti jonkun aikaa. Mikään varsinainen fani en ollut enkä muista juuri lauluja mutta kun tuli mahdollisuus päästä katsomaan heitä halvalla lempikeikkapaikkaani niin menin (tai en olisi varmaan mennyt ilman M:ää, olisin ajatellut olevani liian väsynyt enkä olisi kehdannut mennä yksin). Kannatti, oli hyvä keikka.

Keskiviikko

2011-05-25T07:44:00.000+03:00

Tein kirjastoon hankintaehdotuksen. Sain vastaukseksi "Hyvä Näkymätön tyttö, kiitos taas hankintaehdotuksesta. Kirja tulee kirjastoon." Harrastankohan sitä liian usein? Ei niitä ole tainnut olla kuin (vai jopa) neljä tai viisi tänä vuonna mutta kaikki sellaisia, joita kirjastossa on muutenkin, esim. sarjojen seuraavia osia kun kirjastossa on kaksi tai yhdeksän osaa ennestään. Ja yksi oli jo hankinnassa. Eikä mitään hömppää vaan fantasiaa ja yksi sivistynyt dekkari.

Jatkoin t-paitojen ompelemista. Kolmannesta sain jo säädettyä aika hyvän, toinen on käyttökelpoinen mutta vähän liian väljä. Kolmannessa on kavennettu vyötäröä, mutta se ei ole kuitenkaan liian tiukka, toivottavasti. Huomasin että ompeleminen helpottui huomattavasti kun löysäsin langankireyttä, sen jälkeen lanka ei katkennut kertaakaan. Olisi luullut että olisin tajunnut sen jo aiemmin. Neljännestäkin paidasta tuli ihan hyvä mutta viides epäonnistui, mikä on sääli kun se on mukavan pehmeää kangasta. Siihen oli tarkoitus tulla sellainen vesiputouskaulus, mutta jokin meni pieleen eikä se laskeudu kunnolla.

Talossani vaihdetaan lukot kesäkuussa. Hyvä juttu, paitsi että uudet avaimet pitää hakea isännöitsijältä ennen alkua ja toimisto on auki vain arkisin virastoaikoihin, mikä saattaa olla hankalaa jos minulla on oikeasti töitä kesäkuussa (minulle on sanottu että minut otetaan sinne ja että minuun otetaan yhteyttä toukokuun lopulla joten vielä ei kai tarvitse panikoida).

Tiistai

2011-05-24T07:35:00.000+03:00

Saatoin olla hieman väsynyt maanantaiaamuna, ilmeisesti koko viikonlopun kestävä juhliminen on raskasta vaikka lauantaina lähtisi kotiin ennen yhtätoista ja sunnuntaina olisi vain päivällä sukujuhlissa (jotka jännittivät kauheasti etukäteen mutta eivät olleet yhtään niin pelottavat, kyse kun ei ollut minun suvustani). Bussiin noustessani olin ehtinyt kokonaan unohtaa että tarkoitukseni oli ladata bussikorttini, vaikka kortti ja raha olivat kädessäni. Onneksi kuski huomasi ne ja ojensi kätensä ennen kuin ehdin sanoa mitään.

Käytin sateista säätä tekosyynä bussin käyttöön, voi olla että pyöräily olisi piristänyt paremmin keikkatyöpäivään. Joomla vaatii minulta aika paljon aivotoimintaa. Varsinkin kun piti koko päivä selittää sitä toiselle. Selvisin kuitenkin mutta en tiedä riittäisivätkö hermoni opetustyöhön.

Minulla on kunnianhimoinen tavoite ommella julkisesti käytettäväksi sopivia kesävaatteita. Tähän mennessä valmiina on yksi t-paita (ja toinen jota ei voi käyttää julkisesti) ja hame, ne olivat päällä sunnuntain juhlissakin. Vielä olisi jäljellä kolme t-paitaa ja ehkä yksi muu yläosa ja kaksi hametta. Saa nähdä saanko valmiiksi tällä viikolla. Ja sitten pitäisi vielä jossain vaiheessa pyöräillä Ikeaan ostamaan vielä yksi verhokangas keittiöön.

Kuva on otettu jokirannasta, katson ystävyyden seikkailusiltaa, jonka ylittäminen näytti vähän pelottavalta puuhalta. Takaisin joen toiselle puolelle pääsi nopeasti vaijeria pitkin liukumalla.

Maanantai

2011-05-23T07:45:00.002+03:00

Mahdolliseen työhön liittyvä epävarmuus (minulle on sanottu että minut otetaan sinne ja että minuun otetaan yhteyttä toukokuun loppupuolella joten varsinaista syytä paniikkiin ei ole mutta ei sitä ikinä tiedä) ja varmaan se mahdollinen työ itsekin ovat saaneet aikaan ahdistusta. Tyypillisesti ja ärsyttävästi ahdistuneet ajatukset eivät nytkään käsittele oikeaa syytä (paitsi ehkä sitä miten hoidan lounaani siellä niin että onnistun jatkamaan painonpudotusta) vaan asioita joihin en haluaisi liittää angstia.

Kotiini tuli tämän kevään ensimmäinen ampiainen. Viime kesänä totuin niihin sen verran että pystyin poistamaan ne fobiastani huolimatta. Nyt sain vangittua ampiaiseen lasiin ja ujutettua paperin sen alle mutta vapauttaminen ei onnistunut ja luovutin ja toivoin ettei se suuttunut liikaa ja yritin olla vain huomaamatta sitä. Se toimi, ainakaan en enää nähnyt tai kuullut sitä. Pitäisi varmaan kokeilla hyttysverkkoja ikkunoihin.

Viikonloppuni oli aika kiireinen. Piti jatkaa ompelu-urakkaa (olen saanut aikaiseksi yhden hameen, jonka piilovetoketju aiheutti melkein hermoromahduksen ja kaksi vähän epämääräistä t-paitaa, jotka aiheuttivat hermoromahduksen. Trikoon ompeleminen käy hyvin kidutuksesta, ainakin minun ompelukoneellani, joka katkoo lankaa ja tekee epämääräisiä möykkysolmuja niin että joudun irrottamaan osia koneesta että saan kankaan vapaaksi). Ja sitten oli juhlia. Lauantaina tupaantulijaiset ja sunnuntaina syntymäpäivät.

Tulin lauantaina kotiin bussilla aika myöhään. Bussissa oli myös hyvin humalainen tyttö, joka sanoi puhelimessa uudelle tutulleen "Etsi mut Teemun kavereista, mä en muista mun sukunimee nyt."

Ehdin istumaan myös tunnin jokirannassa lukemassa. Tavoitteeni on harrastaa sitä enemmänkin tänä kesänä.

Katariina

2011-05-20T07:50:00.000+03:00

Tässä on toinen osa Turku-sarjastani. Sekin aikamoinen satumetsä.

Katariinanlaakso

Katariinanlaakso on kaupunginosa Turun eteläosissa mutta myös siellä sijaitseva pienehkö luonnonsuojelualue. Se on luonnoltaan vähän niin kuin villimpi Ruissalo ja tavallaan kätevämpi. Se on paljon pienempi ja koska se sijaitsee isohkon lähiön vieressä on sinne pääsee erittäin kätevästi bussilla. Sielläkin on tammia ja kalliota ja merta ja kukkia (en osunut sinne tänä vuonna kevätesikoiden aikaan vaikka yritin). Ja aivan valtavasti oravia. Se on myös vanhaa kulttuuriseutua, siellä on aika pakanallisen näköinen Katariinan kivi (tai minusta se näyttää uhrialttarilta), joka on mahdollisesti nimetty Katariina Jagellonican mukaan (tunnen ehkä nimeni takia mielenkiintoa Turun kolmea Katariinaa kohtaan, listassani paikoista joissa voisin käydä sarjaa varten on yksi erääseen heistä liittyvä paikka).

Kuvat ovat kahdelta retkeltä noin viikon takaa, nyt luonto on jo varmasti aivan eri näköinen.

Katariinan kivi

Mukulaleinikki (tuolla kasvaa myös ainakin kevätesikoita ja valko-, sini- ja keltavuokkoja)

Veden takana on Hirvensalon saari

Torstai

2011-05-19T07:42:00.003+03:00

Sain valmiiksi pari muutakin kansikuvaa.

Naantalissa tapahtuu kauheita ja myrskypilvet kulkevat kirkon tornin ohitse. Hyvin symbolista.

Toiseen kanteen tuli viiksitimali. Sekin on symboli, kirjassa puhutaan linnuista ja lennosta ja maahanmuutosta, viiksitimali on kuuluisa maahanmuuttajalintu.

En ole oikein keksinyt hyviä ruokia korvaamaan papukeittojani, joten olen syönyt pari viikkoa epämääräistä tomaatti-kesäkurpitsa-linssi-tonnikalakastiketta, tässä höystettynä myös soijarouheella ja täysjyväohralla (en ole myöskään keksinyt minkä kanssa sitä voisi syödä, jos ei halua syödä pastaa tai riisiä kun saa hiilihydraatteja ihan tarpeeksi muutenkin).

Ihan hyvää mutta unohdin kokonaan maustaa ruuan.

Keskiviikko

2011-05-18T07:25:00.000+03:00

Yksi tämän kevään kansista on runokirjaan, joka kertoo muun muassa Sisiliasta, kirjailijalle tärkeästä paikasta. Olen yleensä pyrkinyt tekemään runokirjoihin kansia, jotka ovat ehkä abstraktimpia, enemmän tunnelmaa kuin esittävyyttä mutta nyt ei tullut mitään siihen sopivaa ideaa ja Etna on mukana niin voimakkaasti mukana runoissa että päädyin ottamaan sen kanteen (sitä paitsi pidän vuorista samalla tavalla kuin taloista piirtäessä, ne ovat yleensä helppoja piirtää). Googletin ison kasan kuvia Sisiliasta ja värihernepensaasta, joka sekin toistuu runoissa ja lopulta löysin Wikimedia Commonsista tekijänoikeudettoman kuvan jossa on suunnilleen sellainen sommittelu kuin haluan, bonuksena se että kuvassa näkyy myös Taormina, jota ei mainita kirjassa nimeltä mutta joka on silti läsnä (kirjailija on kirjoittanut hyvän matkaoppaan sinne aiemmin). Kanteen asti se ei varmaan päädy, mutta pidän siitä ajatuksena.

Luonnostelen yleensä kopiopaperille, kun sitä sattuu olemaan lähellä, jollain kynällä joka osuu käteen (sininen on hyvä luonnosteluväri, sen poistaminen myöhemmin kuvankäsittelyssä kanavien kautta on helppoa, sama tietysti pätee myös punaiseen ja vihreään eikä toimi jos kuvassa pitää olla sinistä). Tällä kertaa paperi ei riittänyt, piti teipata siihen toinen.

Päädyin käyttämään lopullisessa kuvassa mustaa paperia ja puuvärejä, mutta sitten pitäisi päättää värit. Ajattelin alunperin kullanruskeaa ja sellaista mutta jos kuvaan tulee mukaan meri täytyy siihen ottaa jotain sinertävääkin (merikin esiintyy sopivasti runoissa). Ehkä värien kannattaa olla luonnollisia. Ja sitten pitää yrittää välttää yhtäläisyyksiä toiseen kanteen jonka tein viime vuonna ja jossa on myos käytetty mustaa paperia ja puuvärejä.

Pääsin tähän asti perjantaina. Sitten en osannut päättää mitä teen yhteen osaan kuvaan ja siten en voinut tehdä muitakaan loppuun (yleensä näyttää paremmalta kun työskentelee koko kuvan kanssa eikä tee yhtä yksityiskohtaa ensin valmiiksi). Lopulta päädyin siihen että maisemaani tulee taloja, kuten mallikuvassakin.

Mutta ei mennyt niin kuin suunnitelmissani, kun lopulta jatkoin kuvaa huomasin etten saa taloja tehtyä samalla tyylillä ja päädyin ehdottamaan tyhjää maisemaa.

Tiistai

2011-05-17T07:25:00.002+03:00

Uudet kenkäni saapuivat (heti aamusta, tuli vähän kiire laittaa vaatteet päälle kun minulle soitettiin) ja olen aika tyytyväinen. Hinta on sama kuin tavallisissa kaupoissa, verkkokaupassa mainittiin jotain toimituskuluista mutta minulta ei peritty niitä (ja jossain sanottiin että free shipping). Toimitus oli kohtuullisen nopea, nelisen arkipäivää (saman verran meni suunnilleen kun tilasin syksyllä kengät suomalaisesta verkkokaupasta) ja sain seurata kenkien matkaa FedExin kautta, tosin sivun mukaan kengät olivat vielä Tanskassa kun ne olivat jo jalassani (tunnen kummaa kiinnostusta siihen miten paketit matkaavat ympäri maailmaa). Kengät oli pakattu hyvin ja niiden mukana tuli hyvällä suomella kirjoitettu ohje tuotteen palauttamisesta tai vaihtamisesta (palautukset lähetetään tai viedään Helsingin liikkeeseen).

Ja kengät ovat aika sievät, aivan minun tyyliseni.

Olen harkinnut myös herätyskellon ostamista (jos oikeasti pääsen töihin niin en luota puhelimen herätykseen). Sen ei luulisi vaativan harkintaa mutta on yllättävän vaikeaa löytää herätyskello, jossa on tarvitsemani ominaisuudet ja joka ei ole ruma. En tarvitse kelloa niinkään heräämiseen vaan enemmänkin siihen että tiedän yöllä että minun kannattaa yrittää vielä nukkua, jos kello on vaikka kolme (kuudelta voi jo nousta ylös) ja siihen tarvitsee valoa. Löysin yhden tosi sievän, joka sopisi hyvin sisustukseeni mutta siinä on vain pimeässä hohtavat viisarit, joista ei ole juurikaan apua. Toisessa olisi valo mutta se ei ole lainkaan niin sievä. Toisaalta en tee mitään kellolla jota en voi käyttää (siihen tarkoitukseen minulla on jo vedettävä herätyskello, joka pitää niin kauheaa meteliä ettei sitä viitsi pitää käynnissä).

Yritän päästä eroon puhelimesta sängyn vieressä, nyt se toimittaa herätyskellon virkaa mutta on aivan liian helppoa herätä viideltä ja ajatella että katson vain nopeasti mitä Facebookissa on tapahtunut ja sitten huomaan että kello on seitsemän enkä saa enää unta. Jos minulla olisi herätyskello voisin pitää puhelinta öisin huoneen toisella puolella missä se ei olisi kiusaamassa minua.

Iltapäivällä posti toi lisää nettiostoksia, viisi metriä viskoositrikoota Englannista hinnalla jolla Suomesta saa ehkä kaksi. Tarkoitus on tehdä t-paitoja urakalla, tosin yksi kankaista on sen verran paksua että soveltuu ehkä paremmin hameeksi (halusin kokeilla erilaisia vahvuuksia ja pintoja ja kokeilla tuota kauppaa). Toivon että saan tämän viikon työt tehtyä alkuviikon aikana niin voin käyttää loppuviikon ompeluun, yksi hamekin odottaa tekemistä ja sille saattaa olla käyttöäkin loppuviikosta.

Maanantai

2011-05-16T07:06:00.001+03:00

Sain kuulla että ellei jotain kauheaa ja odottamatonta tapahdu (niin kuin luultavasti tapahtuu) niin aloitan työharjoittelun kesäkuussa. Ja jos se menee hyvin niin jatkan työntekijänä, sijaisena. (Silloin olisin päässyt urakehityksen seuraavalle asteelle, keikkatöiden ja työllistämisen kautta määräaikaiseen työhön).

Se ei oikein tunnu todelliselta mutta aloin jo vähän hermostumaan asioista joista aina hermostun. Kuten siitä miten hoidan lounaan. Se on aina pelottavinta työpaikoissa.

Olin vähän suunnitellut pyöräretkeä Naantaliin kun pyöräni on ainakin toistaiseksi hyvässä kunnossa ja yksi kansi hyötyisi Naantalin kirkon tornin valokuvasta (malliksi). Sää oli sitä vastaan, ei oikein tehnyt mieli pyöräillä kylmässä sateessa. Sen sijaan kävin muun muassa kaupungilla katsomassa design-myyjäisiä ja Kymenlaakson Turun valloitusta. Kouvostoliitto-tuotteissa näytti olevan hienoja printtejä mutta en kyllä taitaisi kehdata kulkea sellaisessa kaupungilla. Sää ei oikein suosinut Kymenlaaksoakaan. Ja sitten törmäsin sattumalta isääni ja äitipuoleeni kaupungilla, siitä seurasi mukava kahvihetki.

Perjantai

2011-05-12T18:04:00.001+03:00

Seuraan kiinnostuneena kenkieni matkaa halki Euroopan. Keskiviikkona ne lähtivät Ruotsista ja torstaina ne olivat Tanskassa. Arvioitu saapumisaika on ensi viikolla, saa nähdä missä muualla ne vielä käyvät.

Sain pyöräni vielä huollosta ja voi olla että se on nyt kunnossa. Toivon mukaan. Vähän pelkään että se hajoaa taas mutta kotimatka oli aika hauska.

Aurinkorasvasin itseni aamulla huolellisesti, kasvoihin tosi vahvaa ja ruumiiseen vähän kevyempää ja huuliin vielä yhtä. Ja lähdin bussilla kaupunkiin ja taivaskin oli pilvessä. Sitten unohdin koko auringon ja istuin lounaalla ulkona ja sitten vielä pari tuntia kahvilla hyvässä seurassa jokirannassa (CaféArtilla on ehkä kaupungin miellyttävin kahvila ja niin hyvän näköisiä leivonnaisia että seisoin tiskin edessä varmaan viisi minuuttia kun en osannut päättää (torstaina heitin dieettini jokeen, olin kolmessa pullatilanteessa).

Minun oli tarkoitus kirjoittaa torstaillekin jotain mutta olin keskiviikkona kipujen kourissa (tai väsymystokkurassa tai sekä että) ja hukkasin koko päivän. Työttömyyden hyviä puolia sekin että niin voi käydä.

Keskiviikko

2011-05-11T07:53:00.002+03:00

Tunsin itseni aika paheelliseksi kun kävin aamulla retkellä toisella puolella kaupunkia (ja vielä bussilla). Aamuinen metsä oli kaunis ja siitä tulee toinen osa Turku-sarjaani, kunhan saan sen kirjoitettua. Iltapäiväksi oli töitä mutta aamun vietin kesälomaa, ostin myös kauppahallista yhtä suosikkileipääni (ihana kaurareikäleipä, jossa on sitkeän rapea kuori ja pehmeä sisus) ja torilta kasviksia. Se tuntuu kesältä.

Olen haaveillut yksistä kengistä korvaamaan hyvin palvelleita ja täysin hajonneita ballerinoja. En vain osannut päättää otanko mustat vai vadelmanpunaiset. Mustat saattaisivat olla monikäyttöisemmät mutta minulla on niin paljon mustia kenkiä (tai kaikki käyttökenkäni ovat mustia) ja punaiset sopisivat suunnilleen kaikkien kesävaatteideni kanssa yhteen. Ja ovat paljon hauskemmat. Mustat saattavat sopia paremmin työkäyttöön, jos vaikka satun pääsemään töihin. Päädyin lopulta punaisiin, tarvitsen vähän väriä elämääni.

Mietin tuota niin kauan että kotimaisesta verkkokaupasta kokoni oli loppu (paikallisissa kenkäkaupoissa on vain mustaa minun koossani). Onneksi on netti ja minulle selvisi että Vagabond on ruotsalainen. He toimittavat kengät FedExillä (jännittävää) ja mahdollisen palautuksen voi lähettää Helsinkiin. Ja kengät maksavat postikuluineen saman kuin kenkäkaupoissa.

Lounaanikin oli vähän paheellinen. Ei epäterveellinen mutta yleensä arkena syön vain jotain keittoa tai kastiketta pakastimesta. Olen syönyt neuletapaamisessa bataattilastuja ja halusin kokeilla sellaisia itsekin. Ihan hyviä, tosin olisivat voineet olla rapeampia ja vähemmän mausteisia (kokeilin cajun-maustetta ensimmäistä kertaa enkä tiennyt minkälaista se on).

Unicefin rahankerääjän ovikellonsoitto oli niin voimallinen että kesti pitkään ennen kuin sydämeni lakkasi hakkaamasta epänormaalisti. Minusta ei ole ihan kohteliasta soittaa kolme kertaa peräjälkeen heti, ehkä vasta jos ovikelloon ei vastata ja silloinkin vain hätätapauksessa. Maailman lapsilla on kyllä hätä mutta ehkä se ei ole niin kiireellinen asia.

Tiistai

2011-05-10T07:46:00.000+03:00

Nyt on taas kansien aika. Taitan runokirjaa ja teen samalla muistiinpanoja mieleeni tulevista asioista (tehokasta kun tekstiä kuitenkin lukee ainakin jonkin verran taittaessa ja silloin ei tarvitse lukea sitä erikseen): lintu, pieni, lentäminen, vapaus, puu, lintu puussa, Kiina?, oksia oikealta, kuusi, kiinalaisen näköinen lintu. Sitten törmäsin tekstissä kohtaan joka ratkaisee ongelmani: timali. Siinä on lintu, joka näyttää aavistuksen verran kiinalaiselta (tai ainakin minulle tulee mieleen mandariini, siis virkamies eikä hedelmä). Paperiin on myös luonnosteltu pieniä kuvia, joista voi hyvällä tulkinnalla erottaa puun, jonka oksalla istuu pieni möykky. Minä kuitenkin ehkä muistan mitä tarkoitin. Sitten pitää vain päättää väri (sininen tuntuu aina loogisimmalta mutta olen käyttänyt sitä aivan liikaa) ja yrittää piirtää tyylitelty kuusi ja viiksitimali, niin että ne kuitenkin tunnistaa. Viimeinen lause muistiinpanoissani on: "Viiksitimali istuu kuusessa ornitologian vastaisesti". Luonnonlaeilla ei ole kai niin väliä runoudessa.

Kyseessä on kiinalaisen suomeksi kirjoittamia runoja, siksi siis kiinalaisuus. En edelleenkään oikein ymmärrä runoutta mutta tuossa kokoelmassa on joitain aika hauskoja runoja liittyen suomeen ja sen kielioppiin.

Päivän toisen kirjan muistiinpanot: Italia, vuori, musta paperi, hehkuvat värit, etualalla musta mäki?, meri?, Sisilia, ei valkoisia reunoja, araukauria, valtavat juuret, meripihka, Piano de Concazze, Galabria, tulivuori. Tuon kannen suurin ongelma on että siihen sopisi hyvin yhden viime vuonna tekemäni kannen tyyli. Täytyy yrittää muunnella sitä vähän.

Nämä runokirjat ovat vähän matkustavaisia, tällä kertaa. Sellaisiin on paljon helpompi tehdä kansi, kun voi googlettaa paikkoja ja kasveja ja sellaista eikä tuoda kaikkea mielikuvituksesta. Kolmas tekeillä oleva kirja sijoittuu kai Naantaliin. Sekin on helppoa. Saattaa olla liiankin helppoa, aina paikalla ei ole niin suurta väliä että se kannattaisi laittaa kanteen.

Ruissalossa

Joululoma oli kiva vaikka en ihan onnistunutkaan tavoitteessani olla tekemättä mitään. Ja nukuinkin vähän huonosti. Mutta söin hyvin (ja vain ihan vähän liikaa) ja näin perheenjäseniä ja kävin elokuvissa (Narnia oli parempi kuin Harry Potter) ja siskon luona maalla (siellä oli tosi söpö kissa). Ja neuloin kaksi pipoa ja luin valtavan kasan aikakauslehtiä (ajankohtaista näyttää olevan Mari Kiviniemi, Aila Meriluoto ja joku ballerina, heistä oli vähintään kaksi haastattelua) ja kirjoja ja katsoin televisiota (Teemalta kolme Fred Astaire -elokuvaa putkeen) ja kävelin vähän ja päätin alkaa elää terveellisemmin (taas) ja ostin alennusmyynneistä ulkoiluvaatteita (toppahousutkin ensimmäistä kertaa sitten ala-asteen). Ja selvisin ilman nettiä, melkein koko loman. Sen sain onneksi tarkistettua että tunti ennen lähtöäni lähettämäni viimeinen työ oli ollut kunnollinen.

Kotiinpaluu oli vähän outo, jotenkin matkustaminen väsyttää ja kestää vähän aikaa tottua taas siihen mitä elämäni on Turussa. Koti oli ennallaan, kukatkin melkein hengissä. Eteisessä odotti pino joulukortteja, se oli yllätys. Ja M:n näkeminen oli aika kivaa.

Kävin tänään ilmoittamassa itseni taas työttömäksi. Yleensä he eivät ole olleet kovin kiinnostuneita työnhaustani, nyt olivat ja jos en löydä työpaikkaa helmikuuhun mennessä pitää minun etsiä työharjoittelupaikka. Se hirvittää, minun pitää toimia nopeasti ja oikeasti tehdä jotain (on jo aikakin). Olin toivonut että voisin vältellä tulevaisuuden ajattelemista vielä vähän aikaa mutta nyt pitäisi tietää mitä haluan ja tehdä jotain saadakseni sellaisen tulevaisuuden kuin haluan.

Mieluiten tekisin vain freelancetöitä mutta en ole onnistunut löytämään niitä tarpeeksi, kokopäivätyöt tuntuvat vähän ahdistavilta ja estävät keikat (kun suunnitelmissani on edelleen yrittäjyys joskus niin haluaisin ylläpitää suhteita vakiotyönantajiin), harjoittelun yhteydessä niitä ehkä voisi tehdä mutta en tiedä kestäisinkö niin lomattoman ja kiireisen vuoden kuin viime vuosi oli (harjoittelussa tienaa työmarkkinatuen plus ylläpitokorvauksen eikä saa palkallista lomaa, työ voi olla kokopäiväistä). Jos edes löytää töitä tai harjoittelupaikan. Oma huonouteni on tietysti saanut minut tähän tilanteeseen, parempi ihminen olisi työllistynyt heti tai olisi valmis tekemään tosi kovasti töitä, muitakin kuin oman alan, ja niin edelleen. Oikeasti tuo määräaika on hyvä juttu, se pakottaa minut toimimaan vaikka vähän hirvittäisikin (aivan kuin tilanteeni olisi jotenkin hirveä. Hui kauheaa, joudun etsimään töitä.)

Hauskaa joulua!

2010-12-22T06:50:00.003+02:00

Tiistai

2010-12-21T06:31:00.002+02:00

Joskus vähän ihmettelen sitä miten olen voinut jäädä pois joistain "koko kansan" yhteisistä kulttuurisista kokemuksista. Esimerkiksi Kari Tapiosta. Oletan että hän oli lajissaan hyvä ja muisteluista päätellen monelle tärkeä, mutta minä en osaisi nimetä yhtään hänen esittämäänsä laulua. Oletan että olen joskus jonkun kuitenkin kuullut.

Toinen esimerkki on keskustelu jouluevankeliumin esittämisestä kouluissa. Olin aika yllättynyt siitä että kouluissa on vielä joulukuvaelmia, luulin että ne kuuluivat enemmän isovanhempieni aikaan. Kävin luullakseni aika tavallista lähiöala-astetta, meillä oli ruokarukouskin ettei se ollut edes mitenkään uskonnoton koulu mutta joulun aikaan uskonto rajoittui lähinnä Luciaan (jota ei voi oikein ehkä laskea suomalaiseen uskontoperinteeseen) ja muutamaan virteen aamunavauksessa (hoosianna kuulosti minusta hauskalta). Mitään kuvaelmia tai evankeliumin lukua ei ollut (ehkä uskonnontunneilla oli, siitä en tiedä) vain tonttuja ja kerran "Lapin noitia" (minä olin mukana siinäkin koulun toiseksi pisimmän tytön ominaisuudessa. Meillä oli mustat kaavut ja "joikasimme"). Kuvittelin että tuo oli tyypillinen joulujuhla mutta ei ilmeisesti.

Kävin töiden jälkeen ihanassa Joutomaa-kaupassa. Ostin pari viime hetken lahjaa siskolleni ja äidilleni, jotka rakastavat magneetteja, hopealusikoista tehtyjä (en onnistunut löytämään niitä netistä mutta niiden pitäisi olla kotoisin samasta paikasta kuin tämän, sekin hauska), kuvassa mukana metallilaatikkotaideokseni, josta taisi tulla hyvä valokuvakehys magneetin kanssa ja viimeinen lisäys valokuvakokoelmaan (kuulemma olen ensimmäinen henkilö joka on myyjälle kertonut keräävänsä outoja ja epätarkkoja kuvia). Itselleni hankin Joutomaan sielukkaan linnun (otin sen kotimatkalla aina välillä pois muovikassista, ihaillakseni), joulupuuhun, se sopii sen tyyliin ja väreihin täydellisesti (joulupuista puheenollen, jos minulla olisi varaa hankkisin tällaisen).

Bussissa oli toisen kerran nainen, jolla on samanlainen talvitakki kuin minulla. Hän on jotenkin tutun näköinenkin, mutta ehkä se on se takki.

Bussissa oli myös ilmeisesti feissareita, jalkautumassa kiertämään ovelta ovelle. Se ei ole kuulemma kivaa tässä säässä. (Lisätty myöhemmin: he olivat feissareita. Ja kävivät ovellani. Ilmeisesti feissaus on kannattavaa mutta minuun se ei tehoa. Pääsin hänestä lopulta eroon sanomalla antavani lahjoitukseni Punaisen ristin kautta (enkä pysty näköjään kulkemaan Pelastusarmeijan joulupadan ohi antamatta, vaikka sen luulisi olevan periaatteitani vastaan). Jätin sanomatta sen että syynä on se etteivät he käytä feissareita)

Sain Kelalta hyviä uutisia jouluksi: asumistuelleni ei tapahdu mitään kamalaa ensi vuonna.

Olen saanut muutaman joulukortinkin, sattumalta kolmessa niistä on siskoni kädenjälkeä, yksi vain on hänen lähettämänsä (Totorokin on päässyt jouluasuun).

On muuten kätevää kun on näin taiteellinen ja suorastaan ammatti-ihminen...

Maanantai

2010-12-19T16:43:00.007+02:00

Pikkujoulut isäni ja äitipuoleni luona menivät oikein hyvin, seura oli hyvää ja ruoka ja lumiukko toi hyviä lahjoja (lahjarahoilla ostin pitkään himoitsemani kulhosarjan. Tuokin olisi kiva, minulla ei ole kunnon mittoja). Ja piparkakkutalosta hävisi noin puolet.

Sain toimimaan yhden sähköpostin yli puolen vuoden tauon jälkeen. Kadotin sen salasanan siinä tietekonekatastrofissa, nyt sain viimein kysyttyä sitä serkultani joka hoitaa meidän nettisivuasioitamme. Siitä meni melkein pari viikkoa siihen että sähköposti lopulta toimii, asetukset eivät toimineet ja salasanaa väitettiin vääräksi ja ties mitä. Tarkistin sen vielä kerran ja opin että (ylimääräiset) välilyönnit sähköpostiosoitteiden keskellä saattavat aiheuttaa toimimattomuutta. Nyt pitäisi käydä läpi pari tuhatta viestiä, joista ainakin tuhatyhdeksänsataayhdeksänkymmentä on roskapostia mutta koskaan ei tiedä vaikka joukossa olisi joku oikeakin.
Nyt tuosta osoitteesta voi lähettää viestejäkin, ennen se ei onnistunut, jostain syystä.

Mongolialainen Kiva-lainaajani oli saanut maksettua lainansa takaisin (aika hyvin kun lainan lyhennykset saattavat olla yhtä paljon kuin opintolainassani jonka kanssa olen välillä vähän vaikeuksissa), uusi laina tuli annettavaksi jouluksi. Se oli taas vaikeaa, kukaan ikäisistäni naisista ei vaikuttanut erityisen kiinnostavalta (kaikki kyllä ansaitsevat lainan ja ehkä ei pitäisi miettiä sitä sen tarkemmin). Valitsin lopulta hondurasilaisen Saydan joka valmistaa paperista kruunuja (niin siinä väitettiin). Se on ainakin kiinnostavaa.
Tuo tapa valita lainansaaja tuntuu kyllä jotenkin epäilyttävältä, kiinnostavuuden perusteella.

Tänään pitäisi alkaa miettiä mitä tarvitsen mukaan jouluksi ja ehkä jo pakkaamaan. Olen matkustellut niin vähän tänä vuonna että olen kadottanut rutiinini.

Torstai

Tiistai

2010-11-29T09:29:00.006+02:00

Rintakoru-urakkani ei oikein edistynyt kun päätin että on minun on ihan pakko kirjoittaa siitä ohje (on sille tarvetta tai ei). Sain idean korusta, jonka näin kerran bussissa, se oli kyllä aika erilainen ja varmaan eri tavalla tehty.

Ohje huopakukkarintaneulaan:

Tarvikkeet:
Huopaa, pieni määrä riittää kukan koosta riippuen
Teräväkärkiset sakset (kynsisakset kelpaavat jos muita ei ole)
Neulelankaa, paksuhkoa (paksun langan kanssa pääsee vähemmällä)
Kirjontalankaa tai virkkauslankaa, ohutta (tyylikkäintä on ehkä käyttää melkein samanväristä kuin paksumpi lanka)
Rintaneulaneula (tai hakaneula)
Neuloja, sellainen, joka käy paksulle langalle ja toinen, joka sopii ohuelle
Kaava (jonkinlainen peruskukka)

1. Piirrä kaava ja leikkaa sen avulla huovasta kaksi kukkaa.

2. Ota toinen huopakukka ja paksumpi lanka. Tuo lanka nurjalta puolelta oikealle.

3. Tuo ohuempi lanka oikealle puolelle.

4. Tee pieni pisto paksun langan päältä. Jatka niin että paksusta langasta muodostuu spiraali, joka pysyy paikoillaan ohuen langan ansiosta (ks. Coached circle). Tarkoitus on tehdä kukan keskelle ympyrä, joten sen kannattaa ulottua terälehtien alkuun. Terälehdet voi myöhemmin leikata siistimmiksi.

5. Tuo langat nurjalle puolelle ja päättele. Lankoja ei kannata leikata lyhyiksi, niiden päät toimivat hyvänä täytteenä kukalle. Jos ohutta lankaa on jäljellä pitkä pätkä se kannattaa hyödyntää kukan ompelussa myöhemmin.

6. Ota toinen kukanpuolikas ja rintaneulapohja (tai hakaneula). Mittaa ja merkitse neulan pituus huovan nurjalle puolelle ja leikkaa pienet reiät merkkien kohdalle. Tässä kannattaa olla tarkkana, muuten siitä ei tule siisti.

7. Avaa neula ja pujota neula- ja lukko-osat rei'istä läpi.

8. Ompele alapuoli yläpuoleen pienin pistoin pyrkien siihen että yläpuolella pistot jäävät ympyrän alle piiloon ja kaikki langanpäät jäävät sisälle.

9. Jos olet yhtä hyvä leikkaamaan säännöllisen muotoisia kukkia kuin minä niin tässä vaiheessa on kätevä leikata terälehdet siistimmiksi. Kannattaa olla varovainen ettei käy niin kuin tälle esimerkkikukalle, onnistuin leikkaamaan myös villalangan poikki. Minun tyyliini kuuluu epäsäännöllisyys ja epämääräisyys, kukasta saa myös siistimmän ja tyylikkäämmän.

10. Valmis! Minun korustani tuli vähän turhan epämuodostunut, onneksi se on muutenkin käyttökelvoton.

Maanantai

2010-11-29T07:43:00.004+02:00

Vietin viikonlopun lähinnä nukkuen ja jouluaskarrellen, niin että viimein olen saanut kaikki varsinaiset joululahjat hankittua tai tehtyä. Valitettavasti keksin vielä että tarvitsen ehkä noin kuusi huoparintakoruakin ennen joulua, joten nekin pitäisi tehdä. Ja pakettikortteja ja päättää millaisen piparkakkutalon haluan. Se on stressaavaa, taiteellinen kunnianhimoni määrää etten voi katsoa muiden taloja inspiraatioksi koska se on huijausta, kaikki ideat pitäisi saada itse ja niin edelleen. Oikeita taloja sentään voi katsoa. Tällä hetkellä houkuttaa muistinvarainen jäljennös lapsuuteni kesämökistä, siihen tulisi kaksi pientä mökkiä (se oli siirtolapuutarhassa) ja kolme omenapuuta ja vattumaa ja kukkapenkki. Saattaa olla vähän hankala toteuttaa. Tai sitten haluaisin tehdä värikkään satumökin, arkkitehtuuriltaan englantilaismökkimäisen. Jos osaisin oikeasti tekisin jonkun Ruissalon pitsihuvilan.

Sain viimein valmiiksi tyynyn, jonka piti alun perin olla syntymäpäivälahja huhtikuussa ja sitten äitienpäivälahja. Olen tehnyt sitä lähinnä neuletapaamisissa ja se on edistynyt niin hitaasti että päätin ettei oikeastaan haittaa vaikka koko tyynyn pinta ei olekaan kirjottu, sekään ei haittaa jos se ei ole puoliksikaan kunhan se vain valmistuu jouluksi. Tyynyn ompeleminen oli vaikeampaa kuin kuvittelin, villakangas venyi, vetoketju jäi rumasti näkyviin ja olin jostain syystä merkinnyt ompeluviivat sinisellä puuvärillä villakankaan oikealle puolelle niin että ne jäivät vähän näkyviin. En tiedä mitä tyynystä olisi tullut jos en olisi ottanut sitä mukaan ompelukurssille (kun kurssia on jäljellä enää yksi kerta ennen joulua päätin että ihan turha tehdä sitä mekkoa kun se ei kuitenkaan valmistu jouluksi), opettajan avun jälkeenkin siitä tuli vähän hassun näköinen (sillä on korvat). Ensimmäinen tyyny oli liian pieni ja vain korosti sitä, onneksi liian isolla sisustyynyllä sen sai tungettua niin täyteen että outouksien voi kuvitella olevan tarkoituksellisia.

Toinen viikonlopun käsityö oli paljon helpompi (sitä ei ehkä edes voi sanoa käsityöksi). Ja ehkä tylsempi (olen siinä vaiheessa että suunnilleen kaikki joululahjaideani alkavat tuntua tosi tyhmiltä. Paitsi luumuhillo isälle ja äitipuolelle. Ellei se ole onnistunut homehtumaan tai jotain). Luonnoskirja, kuvansiirtoliimalla tehty kuva kankaalle ja teksti (kuvan ja tekstin yhdistelmä on vähän niin kuin sisäpiirivitsi), liimattu vain kiinni. Viitseliäs ihminen olisi tietysti sitonut muistikirjan itse mutta minulta sellainen ei onnistu.

En ole jaksanut etsiä vielä joulukoristeitani (olen siivonnut ne jonnekin hyvään piiloon) mutta minulla on sentään kaksi uutta jouluvaloa. Led-kynttilöitä ja paperitötteröitä joihin on pistelty reikiä neulalla.

Vedenkeittimeni hajosi torstaina. Se ei ollut edes kovin vanha mutta takuu ei kyllä ole voimassa (saati takuukuitti tallessa), enkä tiedä olisiko se auttanutkaan. Keitin kiehui ja kiehui kunnes se kuumensi itsensä niin että sen kahva alkoi heilumaan (eikä se ollut erillisestä kappaleesta tehty). Päätin ettei se tuntunut enää turvalliselta ja kävin ostamassa uuden, tällä kertaa sisältä metallisen (ja samalla kolme kymppiä vanhaa keitintä kalliimman, toivon mukaan se kestää kauemmin). Muita kriteerejä minulla ei oikein ollut kun siinä hintaluokassa (en halunnut käyttää kuitenkaan lähes satasta vedenkeittimeen) kaikki tuntuivat samanlaisilta teknisiltä ominaisuuksiltaan niin tein valinnan täysin ulkonäön perusteella ja ostin ainoan vedenkeittimen joka oli minusta tyylikäs. Se ei oikein sovi 70-luvun keittiööni mutta ei sillä ole niin väliä (en kyllä edes haluaisi sellaisia kodinkoneita, melkein alkuperäinen hella riittää minulle hyvin).
Ostaminen vaati aika paljon kävelyä. Minulla oli pari plussaseteliä ja ajattelin kokeilla ensin Anttilaa. Olin katsonut netistä jotain (rumaa) mallia mutta sitä ei ollut Anttilassa joten kävelin torin poikki Sokokselle, jossa oi tuo tyylikäs. Päätin käydä kuitenkin katsomassa uudestaan Anttilassa, jos heillä olisi ollut sitä myynnissä, en ollut katsonut tarkasti kaikkia. Joten kävelin takaisin. Ei ollut, ehkä Stockmannilla olisi. Oli vain leivänpaahdinradiosetissä, takaisin Sokokseen. Ei ihan vastaa seikkailua patjan perässä Raisiossa mutta vähän flunssaisena (en tiedä pääsenkö ikinä eroon tästä taudista) oli tarpeeksi rasittavaa. Joka tapauksessa pääsen taas nauttimaan teestä. Viime aikoina olen juonut tottumusteni vastaisesti pussiteetä ja vielä mustaa mutta minun alkoi tehdä mieli mausteista teetä ja Clipperin chai on hyvää (sen lisäksi että heillä on erityisen tyylikkäät pakkaukset).