Kaikkea mahdollista

Ihmiset, jotka käyttävät värikkäitä alusvaatteita kuuluvat pelottavien asioiden listalle. He ovat meneviä ja sosiaalisia ja heillä on seksielämä. He käyvät baareissa ja flirttailevat ja eivätkä pelkää puhelinta.
Ettei kukaan vain luulisi minun kuuluvan heidän joukkoonsa ovat alusvaatteeni lähinnä mustia. Muut jotenkin vaistoaisivat alusvaatteeni ja huomaisivat minun yrittävän olla jotain mitä en ole.

Eilen tapahtui jotain ennen kuulumatonta. Syytän kevättä. Ostin vaaleanpunaiset ja raidalliset alushousut. Oudointa on ettei kukaan katso minua oudosti vaikka minulla onkin värikkäät alusvaatteet. Ehkä he eivät oikeasti tiedä sitä?

Kuvittelen että minusta näkyy päällepäin että olen epäonnistunut ihminen, etten ole seurustellut, että olen niin tylsä etten edes ryyppää. Siksi en edes odota että kukaan kysyisi minulta poikaystävistä. Toisaalta en edes halua heidän kuvittelevan että olisin jännittävä ihminen jolla on seksielämä. En tiedä onko se taas sitä aikuiseksi kasvamisen pelkoa mikä alkoi murrosiän muutoksista.

Minun pitäisi valmistua ensi vuonna ja minua pelottaa. Toisaalta minua pelottaa se etten saa töitä, toisaalta se että saisin pelottaa vielä enemmän. Ajatus siitä että joutuisin olemaan ihmisten kanssa koko päivän on hirvittävä. Haluaisin olla free lancer mutta luulen että ainakin olisi hyvä saada muutama vuosi työkokemusta ensin. Ja yrittäjänä pitäisi osata markkinoida itseään. Osaan kyllä kehua töitäni ja itseänikin mutta aloitteen tekeminen on vaikeaa, varsinkin kun soittaminen outoihin paikkoihin on hankalaa minulle. Puhelinfobiani on outo, tiedän että pystyn keskustelemaan asiallisesti ja antamaan itsestäni suhteellisen fiksun vaikutelman, minua pelottaa se että häiritsen toista. Jos minun on pakko pystyn kyllä soittamaan mutta esim. hammaslääkärin käyn varaamassa paikan päällä. Yritän olla ajattelematta ensi vuotta liian paljon ja yrittää luottaa siihen että minulla on aika paljon alan työkokemusta opiskelijaksi ja että olen oikeasti lahjakas, niin minulle on ainakin väitetty. Haluaisin jatkaa yliopistoon mutta vaihtoehtoni ovat Rovaniemi ja Helsinkin eikä kumpikaan houkuta. Enkä haluaisi muuttaa Oulusta pois, minulla on siellä ystäviä. Luulen että äitini odottaa että palaisin Keski-Suomeen ja voisin palatakin, minulla ei ole mitään kotikaupunkiani vastaan. Pelkään vain että jos muutan Oulusta pois en näe ystäviäni enää. En ole hyvä pitämään yhteyttä samalla paikkakunnalla asuviinkaan. Yritän muuttua kun palaan Suomeen.

Olen taas erehtynyt lukemaan vähemmän laadukkaita keskustelualueita. Joidenkin miesten logiikka on aika uskomaton: jos nainen valittaa miehistä on hän joko tavannut ne muutamat inhottavat miehet (kaikki muut ovat upeita), on valittava suomalaisämmä joka ei osaa arvostaa upeita suomalaismiehiä tai on omaa arvostelukyvyttömyyttään valinnut sen hakkaavan ja pettävän rentun (eikä viestin kirjoitajaa joka naisvihastaan huolimatta olisi täydellinen kandidaatti onnelliseen parisuhteeseen). Jos mies kohtaa pettävän ja valehtelevan naisen voi hän sen perusteella yleistää kaikkien naisten olevan sellaisia. Ne muutamat naiset jotka eivät tuohon ryhmään kuulu ovat joko nirppanokkia joille kelpaa vain Hollywood-tähti tai äärimmäisen harvoin mukavia ja varattuja. Sitten on naisia jotka eivät kenellekään kelpaa. Täytyy sanoa että minä olen mieluummin yksin kuin seurustelen miehen kanssa joka vihaa naisia niin paljon.

Minulla ei ole ollut miespuolisia ystäviä päiväkodin jälkeen. Tuttuja minulla on muutamia, ehkä sellaisiakin joita voi tervehtiä kadulla. Minulle on edelleenkin vaikeaa olla kahden kesken miesten kanssa, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Tämä kevät on ollut opettavainen, koulussani on kaksi muuta vaihto-opiskelijaa, molemmat miespuolisia. Koska paikallisiin tutustuminen on vaikeaa olen pakostakin joutunut noiden kahden kanssa tekemisiin ja se on ollut yllattavan helppoa. Ehkä olen oikeasti parantunut pahimmasta pelostani, ainakin sen verran että pystyn normaaliin kanssakäymiseen.