Aamiaiseni oli outo (ohrarieskaa, nektariinin paloja mansikkahillon kanssa) mutta onneksi tunnen oloni hieman inhimillisemmäksi. Pitäisi alkaa siivoamaan, nelostieltä kulkeutuu paljon pölyä ja minua inhottaa kävellä täällä paljain jaloin.

Viime aikoina minusta on alkanut tuntua että ehkä minä sittenkin olen kypsä seurustelemaan, jos sen pystyisi aloittamaan hitaasti. Ja että ehkä minä voisin haluta seksiä. Ja edelleen minua ärsyttää se etten tiedä mitä oikein tunnen. Mutta ainakin ajattelen epäselvien tunteideni kohdetta jatkuvasti, se kai tarkoittaa jotain. Minä taidan olla todella hidas, sellainen enttimäinen. Minulla on mennyt vuosi tottua ajatukseen että ainakin teoriassa minäkin voisin joskus seurustella. Mutta se pelottaa. Katson siskoani ja olen iloinen hänen onnelliselta vaikuttavasta suhteestaan mutta minä en haluaisi olla niin kotirouvamainen.
Minulla oli eilen matkalukemisena Kodin kuvalehti, yleensä paras naistenlehti. Yksi artikkeli ärsytti minua, miesten muuttamisesta. Voi olla että jotkut miehet mielellään antavat vaimojensa ostaa vaatteensa ja opettaa heidät syömään kunnon ruokaa ja sisustamaan tyylikkäästi mutta minua ärsyttää tuollaisen suhteen roolijako. Nainen on miehen äiti joka tietää parhaiten miten miehen pitäisi pukeutua ja käyttäytyä. Hän hoitaa kodin (mies saattaa laittaa ruokaa viikonloppuisin, silloin kyse on juhlasta mutta nainen on vastuussa arjesta). Nainen kasvattaa sekä lapsensa että miehensä. En minä halua miestä jota pitää kasvattaa. Olen aivan liian laiska ottaakseni vastuun arjen sujumisesta. Olen kaiken lisäksi aika huono ruuanlaittaja (tai en huono mutta huonosti motivoitunut). En tiedä onko tasa-arvoinen suhde mahdollinen?

Ollessani äitini luona luin ehkä kiinnostavimman rakkaustarinan jonka tiedän. Dorothy Sayers on suosikkidekkarikirjailijani monesta syystä mutta hänen päähenkilöidensä suhde tekee hänen kirjoistaan vielä kiinnostavampia. Hänen etsivänsä on aatelinen ja rikas ja äärettömän älykäs ja sivistynyt. Hän on myös ensimmäisen maailmansodan veteraani, hermoraunio ja liian herkkä. Hän puhuu paljon ja järjettömiä ja häntä ei oteta vakavasti. Hän ratkaisee rikoksia oikeudentajunsa vuoksi ja saadakseen jotain tekemistä. Lordi Peter Wimsey on suuri kirjallinen ihastukseni. Ilmeisesti kirjailijakin ihastui häneen, kirjassa Myrkkyä kuvaan ilmestyi salapoliisikirjailija Harriet Vane, nainen jota syytettiin rakastajansa murhasta (30-luvulla suuri skandaali). Hän oli ahdistunut ja vihainen ja tunsi syyllisyyttä ja jostain syystä Peter Wimsey rakastui häneen. Heidän suhteensa kattaa neljä kirjaa ja on vaikea mutta välillä todella kaunis ja oikeastaan eroottinen. En minä sellaista suhdetta itselleni halua (vaatii enemmän sivistystä kuin minulla on) mutta minua viehättää heidän suhteensa tasa-arvoisuus.
Luin muutakin klassista romantiikkaa, L.M. Montgameryn Sinisen linnan (ujo ja alistettu nainen vapautuu) ja nuorten kirjan nimeltä Dear Enemy, jatkoa Setä Pitkäsäärelle. Dear Enemyssä nuori ja huikentelevainen seurapiirityttö päätyy ystävänsä painostuksesta orpokodin johtajaksi ja kohtaa ärtyisä skottilääkärin. Voi arvata mitä tapahtuu mutta kirja on hauska.
Pitää varmaan lukea Setä Pitkäsäärikin uudestaan. Joskus ärsyynnyin lukiessani siitä ja sen pohjalta tehdystä elokuvasta kirjoitettuja arvioita, sitä pidettiin melkein alaikäiseen sekaantumisesta. Päähenkilö on kuitenkin orpotyttö joka on päässyt collegeen, siis melkein aikuinen. Rikas sankari on kyllä häntä vanhempi muttei tarpeeksi vanha ollakseen hänen isänsä (vaikka kyllähän joskus kuulee 13-vuotiaista jotka saavat lapsia).

Minut on kasvatettu dekkareilla, fantasiakirjallisuudella ja vanhoilla tyttökirjoilla. Ehkä se selittää jotain.