24.7.2005



Leikin kamerajalustan kanssa ja otin taiteellisia omakuvia. Tämä onnistui parhaiten, se ei näytä siltä miltä tunnen näyttäväni ja tietysti se oli pakko laittaa tännekin. Tuolta minä melkein näytän. Pitkä valotusaika on ystävällinen iholle.



Seurustelun pelottavuudesta piti sanoa vielä että pelkään vaikka mitä ja usein pelko kannattaa voittaa, ulkomaille lähtökin oli suunnattoman pelottavaa mutta en kadu sitä lainkaan.
Minun pitäisi unohtaa koko seurustelu, ei se ole niin iso juttu kuin kuvittelen. Minulle sopisi ainakin aluksi enemmän sellainen satunnainen tapailu.


Edelliseen kirjoitukseen viitaten, ystäväni ovat mukavia ja fiksuja ihmisiä. Eivät he kai jaksaisi olla kanssani jos olisin aivan kamala?
(tuossa epäilyssä ei ollut varsinaisesti kyse huonosta itsetunnosta, luin muutamia "naiset ovat aivan kauheita sadisteja" -blogeja ja aloin pelkäämään että minäkin käyttäydyn niin tiedostamattani).


Koti on nyt mukava ja puhdas, kyllä äidin kelpaa tulla kylään huomenna.

6 kommenttia:

J kirjoitti...

Minä luulin joskus että homma menisi ikäänkuin seuraavaa kaavaa noudattaen: tutustuminen-ystävystyminen-ihastuminen -rakastuminen-seurustelu. Ainakin noin karkeasti. Mutta tämä ei toki ollut ensimmäinen asia jossa olen ollut väärässä.

lila kirjoitti...

Kaunis kuva, katseessa jännästi rohkeutta ja epävarmuutta yhtä aikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuon kuvan perusteella olet oikeasti aika söpö. Näin miesnäkökulmasta katsottuna, siis.

Anonyymi kirjoitti...

Yhdyn edelliseen puheenvuoroon.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä olen tyytyväinen tuohon kuvaan, en yleensä pidä kuvista joissa olen itse. Joten tietysti tunnen huonoa omaatuntoa, tunnen olevani huijari, enhän minä tuon näköinen oikeasti ole. Mutta kai minä olen, ei kamera niin pahasti valehtele. Ihoni on kyllä läikikäs. En ole hirveän kateellinen toisten ulkonäöstä mutta hyväihoisia kadehdin.

Anonyymi kirjoitti...

Tule minun kanssa leikkimään.

Blog Widget by LinkWithin