Minä unelmoin täytekakusta jonka päällä on mustikoita ja metsävattuja. Kaipaan äitini makaronilaatikkoa ja graavilohta ja uusia perunoita. Ja mäkiä ja kuusia ja Jyväsjärveä. Ja oikeastaan Ouluakin.
Enää vajaat kaksi viikkoa. Minulla on koti-ikävä.

En tiedä olenko nyt suomalaisempi kuin ennen lähtöäni. Tiedän kyllä sen että en hlua maassa jonka kieltä en ymmärrä ja jonka kielellä en pysty ajattelemaan. Vielä pahemmalta tuntuisi muuttua hollantilaiseksi. Näen nyt Suomen viat ja hyvät puolet selvemmin. Hollannissa pidän paikallisten rentoudesta ja tietynlaisesta hilpeydestä, angsti ei tunnu kuuluvan kansanluonteeseen. Toisaalta hollantilaiset ovat äänekkäitä ja suuria, he hakevat huomiota. Kaipaan Suomen hiljaisuutta.
Olen huomannut ettei Suomi ole niin ainutlaatuinen kuin kuvittelee. Länsieurooppalaiset juomatavat eivät ole välttämättä yhtään parempia, täällä erona on vain se että 16-vuotiaat voivat mennä baareihin ryyppäämään, ei tarvitse olla kadulla.

Kaipaan mäkiä. Ja metsää.
Hollanti ei ole villi maa. Kaikki on siistiä ja järjestelmällistä ja sievää.
Hengetöntä.