4.8.2005

Lapsenusko

En muista uskoneeni lapsena Jumalaan. Lapsuuden uskonnolliset kokemukset rajoittuivat päiväkodin päääsiäisvirteen (enkelit vierittivät kiven Jeesuksen haudalta) ja yhteen uskonnontuntiin ensimmäiselä luokalla (ET:n opettaja oli estynyt ja olimme uteliaita). Kun isoisäni kuoli ollessani 8-vuotias kukaan ei sanonut hänen menneen taivaaseen (olinhan minä nähnyt että hän oli päätynyt ruumishuoneelle aivan keltaisena. Siskolle tuli traumoja, minulle ei). Muistan kyllä säikähtäneeni kun ystäväni pelotteli helvetillä (mutta ehkä hän oli vain kateellinen kun joutui uskonnontunneille).

Ala-asteen loppupuolella kiinnostuin ennustamisesta, ehkä kodissani vallinneen uskonnottoman huuhaanvastustushengen takia. Petyin kun kokenut mitään mystisiä juttuja. Parapsykologiahyllystä löysin kuitenkin itselleni sopivan uskon. Erich von Dänikenin teoriat muinaisista avaruusolennoista, jotka olivat vaikuttaneet ihmisten kehitykseen ja joihin löytyi viittauksia niin Raamatusta kuin kalliomaalauksistakin tuntuivat minusta aivan järkeviltä ja pari kuukautta kuljin autuaana, tiesin että oli avaruusolentoja ja että he olivat ystävällisiä.
Sitten jostain syystä menetin kiinnostukseni. (Ja toivottavasti tajusin teorioiden järjettömyyden)

Teini-iässä yritin innostua tarot-korteista. Ne olivat kiinnostavan näköisiä mutta en taaskaan kokenut mitään yliluonnollista ja tuntui liian vaivalloiselta opetella kaikkien korttien merkitykset oikein ja nurin päin ja sittenkin piti vielä tulkita niitä alitajuntansa perusteella.


Kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuus on tuntunut minusta aina jotenkin kammottavalta.

2 kommenttia:

Harjoittelija kirjoitti...

Varhaisessa teini-iässä hairahduin Dänikenin jonkun suomalaisen hengenheimolaisen tarinoihin kun löysin mummolan vintiltä hänen kirjoittamansa kirjan. Kasvattipahan skeptisemmäksi.

Kupla kirjoitti...

Minä uskoin lapsena jonkinlaisen jumalaan, siinä ala-asteikäisenä. Osaan vieläkin jotenkin eläytyä siihen uskoon. Ainakin muistan millaista se oli. Mutta se oli hirvittävän naiivia uskoa, semmoisen ihmisen uskoa joka ei ole ottanut selvää asioista eikä ole ajatellut kovinkaan loogisesti.

Tämän takia minun on vaikea suhtautua positiivisesti ihmisiin, jotka kertovat onnistuneensa säilyttämään lapsenuskonsa. Tuntuu kuin he olisivat ylpeitä siitä, että ovat onnistuneet pimittämään itseltään asioita ja elämään laput silmillä. Mutta kaipa tapoja uskoa yliluonnolliseen on monenlaisia.

Blog Widget by LinkWithin