Minä taisin olla aika sietämätön teini. Tuli tuo mieleen kun eräällä foorumilla (ei tällä kertaa Suomi24, josta olen onneksi saanut vieroitettua itseni pois) törmäsin ihmiseen joka tuntuu toimivan vain korostaakseen omaa erikoisuuttaan ja erinomaisuuttaan. Koulukaverit ovat massaa, heihin ei kannata tuhlata aikaa, kaikki amislaiset ovat typeriä, itse asiassa suurin osa ihmisistä on suunnattoman typeriä (poikkeuksena tietysti ko. henkilö). Minä en ollut erityisen älyllinen (tai ainakaan vakuttunut omasta älyllisestä ylemmyydestäni) teini, erilaisuutta minulle toi lähinnä mahdollinen taiteellisuuteni ja mielikuvitukseni. Pidin kyllä useimpia luokkalaisiani idiootteina (tai ainakin niitä kirottuja uusnatseja ja tyttöjä jotka ryyppäsivät kaikki viikonloput). Enkä ollut täysin vakuuttunut omasta erinomaisuudestani, halveksuin kyllä kaikkia alkoholia käyttäviä ja ehkä meikkaaviakin (onko muuten muualla sellaisia kanamaisia tyttöjä kutsuttu peippareiksi?). Ja selvästikin erilaisuuteni oli minulle tärkeää, olisin aivan hyvin pystynyt sulautumaan massaan.
Tiedän ettei teineille pitäisi nauraa, eivät he itselleen mitään mahda, mutta joskus erilaiset nuoret ovat aika huvittavia. Se tuli mieleen niissä 20-vuotisjuhlissa, vanhat ystäväni ja heidän ystävänsä olivat edelleen erilaisia nuoria. Rastat tietysti tekevät erilaiseksi, ja lävistykset ja tatuoinnit vasta persoonallisia ovatkin. Fantasiapiireissä olen tavannut goottiklooneja, ikinä ei voi olla varma onko tavannut jonkun ihmisen vai oliko se sittenkin joku aivan toinen pieni ja laiha mustamekkoinen tai -hiuksinen tyttö.
Ei siinä tietenkään mitään pahaa ole jos tuollaisesta tykkää mutta jos ainoa motiivi on erottautua massasta tuntuu se ajan ja vaivan hukalta. Erilaisen nuoren rooli on kyllä hyvä naamio.
Minä en ollut tarpeeksi erilainen erilaiseksi nuoreksi, olin vain vähän outo.