Minulla on aika vilkas mielikuvitus. Minusta tuntuu että sse on vilkkaampi kuin ihmisillä keskimäärin mutta voi olla että haluan vain kuvitella olevani muita parempi.
Mielikuvitus on vähän niin kuin kiltteyskin, se ei ole pelkästään hyvä tai huono ominaisuus.
Suurelta osin mielikuvituksesta on hyötyä. Se ettei minulla ole yleensä tylsää johtuu kai mielikuvituksesta, muistan miten lapsena leikin ruohonkorsilla ja se oli hauskaa. Leikkeihin ei tarvinnut oikeastaan mitään välineitä, tikut ja kivet kelpasivat hyvin esittämään vaikka mitä. Luulen että leikkini olivat aika saippuaoopperamaisia. Päässäni on tarinoita, saan ideoita jatkuvasti. Ehkä ne eivät ole hyviä mutta saan viihdytettyä itseäni tarinoillani. Minua ihmetyttää se kun kirjailijoilta kysytään mitä he saavat ideansa. Minulle niitä ainakin tulee jatkuvasti.
Töissäkin siitä on hyötyä. Mikä tahansa vähän taiteellisempi ala edellyttää mielikuvitusta ja sitä voi kutsua vaikka ideoimiskyvyksi, kuulostaa virallisemmalta. Parhaimmillaan en tiedä miten olen idean kehittänyt. Se vain ilmestyy, mieleni yhdistelee työhön liittyviä asioita ja lopputuloksesta löytyy yllättäviäkin asioita. Joskus ideat ovat hyviä.
En tiedä onko tuo tavallista. Minun on vaikeaa kuvitella että se olisi jotenkin harvinaista mutta lukemani perusteella suurimmalla osalla ihmisistä on sekä tylsää että pulaa ideoista. Kykyni ei ole mitenkään täydellinen mutta aina olen ideoita saanut kun olen tarvinnut. Saattaa olla että näkee jotain tai lukee, joku yksittäinen sana tai tunnelma voi aiheuttaa ketjureaktion. Lopputulos ei juurikaan muistuta lähteitään.
Huonojakin puolia on. Se että nettituttu ei käy tutulla keskustelualueella viikkoon tarkoittaa sitä että hänet on murhattu tai vähintään pidetään vankina pimeässä kellariloukossa. Kurkkukipu on aivokalvon tulehdusta ja pieni polvikipu muuttuu liikuntakyvyttömyydeksi. Mielikuvitusta ei voi laittaa pois päältä. Luulen että ahdistuksenikin liittyy siihen pitkälti. Kun lähdin Hollantiin minusta tuntui aivan järkevältä pelätä sitä että kämppikseni murhaavat minut.
Joskus aikoinaan kun asuin vielä kotona asui samassa pihassa taiteellinen ja huomattavasti mielikuvituksekkaampi ihminen. Kun eräs naapurinpoika oli pihalla leluaseen kanssa me taisimme olla ainoita oikeasti säikähtäneitä. Siitä saa kuulla vieläkin. Ainoa perusteeni on että poika oli aina vaikuttanut vähän oudolta. Tai siis kuvittelin että hän oli outo. Tuntui aivan mahdolliselta että hän oli murhaaja.
Tuota haluaisin rajoittaa mutta se ei taida onnistua ilman että rajoittaa hyviäkin puolia.
Minä en katso kauhuelokuvia. Elämäni on aivan tarpeeksi jännittävää muutenkin.
Tekstit
10 kommenttia:
tiedän tunteen ja ajattelutavan. olin vielä viime viikolla jättämässä hyvästejä maailmalle, koska selässäni majaileva rasvapatti oli varmasti vähintäänkin luusyöpä.minusta mielikuvitus on eläytymiskykyä, joka paljastaa ajattelijalleen kaikki mahdollisuudet(ne ikävätkin).
Ongelmallisinta taitaa olla se että kaikki mahdollisuudet tuntuvat mahdollisilta. En tiedä onko sellaisia ihmisiä jotka oudon patin löydettyään vain toteavat että voisihan se syöpäkin olla mutta koska se todennäköisesti se on harmiton niin en viitsi huolestua. Ehkä sellaisia ei ole.
Minä en pysty lopettamaan huolehtimista ja kuvittelua, vaikka tietäisi pelon olevan ihan typerää.
Minäkään en katso kauhuelokuvia. Tosin totuuden nimessä on sanottava, että eivät ne oikeastaan sinänsä ole kauheita, mutta niiden jälkeen vuosikymmeniä päässäni pyörivät jatko-osat riittävät peloitteeksi. Mieheni - joka siis katsoo kauhuelokuvia - kommentti, kun kerroin mieleeni tulleen kauhean vision: "Tuo oli oikeasti pelottavaa." ;)
Ylikehittynyt eläytymiskyky on asia, jonka kanssa eläminen vaatii valintoja. Mutta antaahan se isoja elämyksiä. Minun kohdallani kyse on enemmänkin myötäkärsimisestä kuin pelkäämisestä, mutta en minäkään kauhuelokuvia katsele.
Minä en ole varma onko se myötäkärsimistä vai mitä, mutta en pysty katsomaan (telkkarista tai muutenkaan) noloja tilanteita, minuakin alkaa hävettämään.
Tuazophia, oikeastaan voisi kuvitella että kauhuelokuvia katsomaton saattaisi keksiä ne karmeimmat ideat, fani saattaa olla liian paljon kliseiden rajoittamana. Fantasiakirjallisuuteen tuo ainakin pätee, tosin pitäisi olla täysin tietämätön kliseistä ja yleisistä tarinoista. Tuo on tietysti aivan uusi aiheensa mutta minua ärsyttää suunnattomasti se että kirjallisuudenlaji, jossa voisi olla mahdollista tehdä melkein mitä tahansa on suurelta osin hyvin konservatiivista ja tylsää. Samoja juttuja toistetaan kyllästymiseen saakka.
Tarkoititkohan minua tuolla viikon katoamisella ;) Mutta kyllä minäkin mietin näitä nettituttuja joskus. Jos joku heistä kuolisi/loukkaantuisi/sairastuisi niin se tieto tuskin tulisi minulle asti. Ainakin kerran on yksi moderaattori hävinnyt kokonaan ja nettitutut/nettikaverit eivät vieläkään vuosien jälkeen tiedä mihin se ihminen katosi.
Fanta
Sinuapa hyvinkin. En taida kertoa millaisia kohtaloita sinulle kuvittelin.
Huolestumiseni ei tietenkään tarkoita että ihmisten pitäisi ilmoittaa minulle menemisistään. Jollain tapaa se on hyvä merkki, pystyn olemaan kiinnostunut muistakin kuin itsestäni.
Kyllä se ennakkovaroituksen antaminen on kohteliasta jos paljon keskustelua/jokin keskustelu kesken. Minulla tosin oli se tunnin varoaika ja piti vielä pakatakin, joten pahoittelut kuitenkin :)
Fanta
Ehkä se oli olosuhteissa ihan ymmärrettävää. Ja ehkä huolestumisenikin oli.
olisi hirvittävän ihanaa tietää, onko meillä ihmisillä eroja enemmän mielikuvituksessa vai apinasuotimessa. Tarkoitan, monet ovat hirvit-tävän itsekriittisiä ja pelkäävät narsistin leimaa (jonka suomessa saa käsittämättömän helposti).
KUn ne sitten saavat viinaa tai tuntevat olonsa kotoisaksi, saattavat pullautella ihan mahtavia idiksiä mutta jälkeenpäin hävetä niitä pää paperipussissa. Kummallista.
Lähetä kommentti