4.8.2005

Olen tainnut viettää tällä viikolla liikaa aikaa yksin sisällä: kaupassa käynti tuntui suurelta seikkailulta. Yritän löytää pinaattilettuja, turhaan. Ennen niitä oli ainakin kolmea lajia, nyt oli yhden hintatiedot tyhjän hyllyn kohdalla. Ostin sitten pinaattikeittoa (Hollannissa oli ihanaa tuoretta pinaattia supermarketissa aina, sitä täällä kaipaan. Hollannissa olin sitä mieltä että kauppojen valikoimat olivat aivan surkeat mutta nyt lähikaupastani Raksilan Citymarketista puuttuu joka kerta jotain tärkeää ja oikeastaan kaipaan hollantilaista lähikauppaani jossa kasvikset ainakin olivat hyviä, muuten ruuan ostaminen oli vaikeaa).
Näin oudon naisen, hän näytti kuin olisi ollut viikon juhlimassa, tyylikäs mutta räjähtänyt. Joku mies katsoi minua. Tai minuun päin.
Siinä hyllynvälissä missä pinaattilettujen olisi pitänyt sijaita oli myös ruotsinkielinen pariskunta keskustelemassa lihapiirakoissa. Mies oli sen verran uhkaavan kuuloinen että piti lähteä karkuun, vaikkei ehtinytkään sanoa muuta kuin "Jag menade...", ehkä hän ei edes ollut uhkaava. Silti iski kauhu. En tiedä miksi se kuulosti niin tutulta, ei kai minun isäni käyttäytynyt niin.
Tilanteessani on paljon hyviä puolia, yksi on se ettei elämässäni ole tuollaista ihmissuhdetta. Tai sellaista kuin tuon kuvittelen olevan, mies pelottelee.

Asuu tässä talossa kohteliaitakin opiskelijoita. Olin tänään tarkistamassa toiveikkaana postilaatikkoani (ei taaskaan mitään), vieressä oli hissiä odottamassa nuori mieshenkilö. Ja kun hissi tuli hän kysyi tulenko minäkin hissillä (en, parempi kävellä neljänteen kerrokseen). Minä en saanut lisättyä kiitosta luontevasti vastaukseeni, olin ehkä vähän epäkohtelias kun sanoin vain "en".

Minusta on tullut viime aikoina rohkeampi, ainakin jollain tavalla. En ole yleensä pitänyt hiuksiani kiinni julkisesti, häpeän korviani (jotka eivät nyt niin erikoisen näköiset ole) ja en kehtaa näyttää niitä. Tai siis en ole kehdannut. Käytännöllisyys voitti, pitkät hiukset ja tuuli tai helle eivät sovi yhteen. Nyt olen rohkaistunut ja tänään oli helppoa mennä kauppaan hiukset letillä. Kaikki varmasti näkivät korvani eikä kukaan niitä tai minua solvannut.

2 kommenttia:

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tavallisia ja porkkanalettuja löytyi kyllä useampaakin lajia, pinaattisia ei lainkaan. Ja niiden muiden ostaminen tuntuu huijaukselta, yhtä hyvin voisin tehdää tavallisia lettuja. Pinaattiletut ovat hankalampia kun ei pinaattia löydy yleensä kuin pakasteena.
En käy Prismassa tai Euromarketissa, jos vain pystyn niitä välttämään, ne ovat ankeita. Ja Citymarket on lähimpänä.

Anna N. kirjoitti...

Heh, minullakin on joskus ollut samanlainen korvakompleksi :D (jostain syystä varsinkaan sinkkuna ei hiuksia mielellään pitänyt julkisesti kiinni vaikka ei kai minunkaan korvissani todellisuudessa mitään vikaa ole) Pitkät hiukset voivat tosiaan olla välillä melko rasittavat ja jotenkin aina tiellä, joten niiden kiinnipitäminen on oikeastaan todella vapauttavaa. :)

Blog Widget by LinkWithin