8.8.2005

Yläasteella tyttöjä kiusattiin eri tavoilla. Kiusaajat olivat aina poikia, luokkani tytöt olivat pahimmillaankin ihan mukavia ja oikeastaan ystävällisiä. Eikä kiusaajapoikiakaan ollut montaa mutta he olivat äänekkäitä. Kiltit pojat eivät ikinä sanoneet mitään. Häpeäkseni täytyy tunnustaa etten kiinnittänyt heihin juuri huomiota, he olivat huomaamattomia tai outoja. Yhteen kilttiin poikaan olin puolittain ihastunut, myöhemmin kuulin hänen tappaneen itsensä.
Kiusaajapojat kiusasivat melkein kaikkia tyttöjä. Oli yksi sievä tyttö, joka kerran erehtyi saamaan kokeesta kasin. Totta kai häntä kiusattiin siitä. Oli kaunis ystäväni jota haukuttiin saatananpalvojaksi. Nuo olivat sellaista kiusaamista johon liittyi ajatus seksistä, vähän sellaista "rakkaudesta se hevonenkin potkii" -tyyliä.
En pidä itseäni koulukiusattuna, totta kai minuakin vähän haukuttiin siinä sivussa mutta siitä tuli kuva etten minä ollut oikea tyttö, että olin jotenkin niin vähäarvoinen ettei minua viitsi edes oikeasti kiusata. Jos teinityttöfasistit ovat pilanneet monen seurustelemattoman nuoren miehen seksuaalisen itsevarmuuden niin yhtä pahoja olivat nuokin. Ja vielä oikeita fasisteja. Jälkeenpäin ajateltuna olisi jo silloin pitänyt tajuta ettei uusnatsien mielipiteillä ole niin väliä.
Saa olla kiitollinen ettei minua oikeasti kiusattu.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"..erehtyi saamaan kasin": oliko se liian huono vai hyvä numero ? Yleensä kai hyviä numeroita saaneita pinkoja yläasteella kiusataan, vaikka voihan se olla toisinkin päin.

zache kirjoitti...

Tapasin eräänä uutenavuonna baarissa yksinliikkuneen nuoren neidin, sellaisen joka oli ekaa kertaa esim oli valomerkkiin saakka baarissa. Eli ei ollut kovin normaalissa ympäristössään. Joka tapauksessa hän koki tarpeelliseksi kertoa että oli ollut koulukiusattu ja kävi terapiassa (koska kuvitteli että se näkyy päälle (?), no ei se näy. menin juttelemaan koska hän oli viehettävä nuori neiti )

Noh, jälkeenpäin jäin pohtimaan millä tavalla tyttöjen välinen kiusaaminen tapahtuu että saa sen kaltaisia ihmiskohtaloita... en oikein keksinyt,,,

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Se kasin saanut tyttö oli saanut äärettömän hyvän numeron luokkakavereiden mielestä, liian hyvän.
Luulen että tyttöjen välinen kiusaaminen voi olla todella julmaa ja siihen kai usein liittyy joukosta pois sulkeminen. Se on aika hyvä tapa saada kiusattu tuntemaan itsensä täysin arvottomaksi. Kaverini harrastivat sitä joskus.
Minä muuten olin joskus aivan varma että kokemani ja kokemattomuuteni näkyy päällee, tunsin itseni huijariksi kun ihmiset kohtelivat minua kuin normaalia. Sitten tajusin että olen ihan normaali ja että varmasti kaikilla ihmisillä on ongelmia.

Blog Widget by LinkWithin