4.9.2005

Ilon aiheita

Yritän taistella ahdistusta vastaan ajattelemalla hyviä asioita, ei oikein onnistu.

Huomenna tulee opintotuki, saa maksettua laskuja.
Puolukat ja omenat alkavat olla kypsiä.
Jokasyksyinen stressin aihe, runokalenteri on taas ajankohtainen. Joka vuosi päätän että tänä vuonna aloitamme jo heinäkuussa tai viimeistään elokuun alussa. Aina se jää syyskuulle. Nyt aikaa on kuukausi, Turun kirjamessuilla lokakuun alussa pitäisi olla valmista. On se aina ennenkin (tai siis niinä parina vuonna kun olemme kalenteria tehneet) valmistunut ajoissa. Aiheuttaa stressiä mutta iloista on se että olen saanut jo yhden kuvan tehtyä ja siitä saa rahaa ja on tuo hauskaa työtä. Aika vaikeaa vain enkä ole tyytyväinen kuin yhteen tekemääni kuvaan parin vuoden ajalta.
Koulussa on kivaa.
Pidän syksystä.
Minulla on ystäviä.
Olen terve.
Maailma ei ole vielä tuhoutunut.

8 kommenttia:

Hanichu kirjoitti...

Noiden ilon aiheiden perusteella ei sulla nyt kovin huonosti mene! :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Eihän minulla mene yhtään huonosti eikä mitään varsinaisia ongelmiakaan ole. Kunpa joku vain sen kertoisi angstillekin, se ei oikein usko.
Mutta ehkä se on nyt lähtenyt pos tältä päivältä.

alnilam kirjoitti...

Minusta tuntuu joskus, etten edes tiedä, miten ollaan tyytyväinen. Voi olla, että määrittelen itseäni liiaksi ongelmieni kautta. Ehkä onnellisena oleminenkin pitää oppia. Onkohan tuo kulttuurillista? Ehkä kuitenkin oman pääni sisäistä... Ehkä kuvittelen, että jos luovun ongelmista ja tyytymättömyydestä, jäljelle ei jää mitään?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä luulen että onnellisuus täytyy oppia tai ettei siinä ole kyse tilasta jossa kaikki ongelmat ovat kadonneet, rahaa löytyy ja ulkonäkökin on täydellinen. Jos sitä jää odottamaan niin ei löydä onnea. Minulle onnellisuus ei riipu tahdosta niin kuin ei se ahdistuskaan. Välillä olen vain onnellinen. Yleensä siihen liittyy asioiden sujuminen mutta silläkään ei ole niin väliä. Ongelmattomuus ei todellakaan tarkoita onnellisuutta.
En kyllä tiedä miten onnellisuutta voi opetella, minulla kävi hyvä tuuri kun olen aina osannut sen.

alnilam kirjoitti...

Niinno, en minäkään jatkuvassa synkkyydessä elä, ilon aiheita on monia. Ajattelin ehkä sen kaltaista tyytyväisyyttä, jossa eteen tulevat ongelmat voi ohittaa joka tilanteessa ilman, että niiden takia maailma mustenee. Silti, tuskin kukaan on jatkuvasti tyytyväinen, joten missä sitten kulkee onnellisen/ei-onnellisen ihmisen raja. Kai se on vai sisäinen kokemus. No, lopetan tämän kommentin ennen kuin puhun itseni kanssa lopullisesti ristiin, asia vaatii selvästikin lisää miettimistä. Kai he ovat sitten onnellisia, jotka itseään onnellisiksi kutsuvat.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Välillä minusta tuntuu etten ole oikeasti onnellinen, että siinäkin huijaan. Tuntuu että ihmisillä on niin erilaisia käsityksiä onnellisuudesta, tuntuu että sen pitäisi olla euforiaa.

alnilam kirjoitti...

Jatkuvaan euforiaan en usko. Ehkä onnellisuus olisi tietynlaista perustyytyväisyyttä itseensä ja elämään, perustyytymättömyyden sijaan.

Jatkuvaa euforiaa taas ei ole edes parisuhteissa, jossa alkuaikojen rakastumisentunne häipyy kai viimeistään parissa vuodessa. (Tai mikä se tarkka luku nyt olikaan.)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä luulen että jatkuvaan euforiaan pyrkiminen on vaarallista, silloin ei ehkä huomaa sitä pienempää onnea. Voi olla että ihmiset odottavat että onnen pitäisi olla aina suurta ja pettyvät ja onnea etsiessään menettävät paljon.

Blog Widget by LinkWithin