12.9.2005

Minun elämäni on jännittävää.

Tänään tein villasukat loppuun (odottavat päättelyä), sain kuulla että päättötyönaiheeni on ihan hyvä, päätin hakea työharjoittelusta hyväksilukua aiemmista opinnoista tai työkokemuksesta, kävin kahvilla tekniikan puolen ruokalassa, löysin lompakon (vein vahtimestarille), tein melkein onnistunutta kiisseliä ja ostin uuden (halvan) tyynyn ikivanhan möykkyisen tilalle.

Hieman nolotti kun vahtimestari kiitteli meitä paljon lompakon palautettuamme (minä löysin sen ja veimme sen ystäväni kanssa). Ei se tunnu miltään suurelta saavutukselta, ettei varasta jos on mahdollisuus.

Pitäisi piirtää yksi kalenterikuva uudestaan. Äiti ja sisko eivät pitäneet siitä. Huomenna vien kuvat skannattaviksi kouluun kaverille jolla on skannerini lainassa. Tuo järjestely sopii minulle todella hyvin, skanneri on kauhea harmaa möhkö, en halua sitä tänne jos ei ole pakko.

6 kommenttia:

zache kirjoitti...

mistäs teet päättötyön?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

kun selitin sen opettajalle kuulosti se ihan järkevältä, nyt se tuntuu aika sekavalta. Haluan tehdä taiteellisen työn ja ihan itse, olen saanut työryhmistä tarpeekseni vähäksi aikaa. Teen jonkinlaisen kuvaa ja ääntä yhdistävän teoksen isotätieni tai yhden heistä elämästä, löytyy kuvia ja kirjeitä ja nauhoitettua puhetta. Lopputuloksen pitäisi olla dvd. Kohderyhmä on pieni, sukulaiseni. Hieman nolottaa aiheeni, meille on tarjottu esim. mobiililaitteessa näytettävän tv-lähetyksen sisällön kehittämistä, kuulemma ssiitä voisi saada jatkossa työtäkin. Se ei vain kiinnosta minua tippaakaan. Mobiili on enemmän kirosana.
Minä aion maalata ja tehdä taidetta, kun kerrankin pystyy. Työnäytteitä minulla on muitakin.

zache kirjoitti...

Hei, sellaiset jutut joista saa itse kiksejä on aina paljon parempia kuin "tärkeän näköiset" :) Ja näin mobiilipuolen tyyppinä veikkaisin että saat jopa paremmin hyvällä omaperäisellä työllä duunia kuin ilman näkemystä tehdyllä mobiililla telkkariohjelmalla. Katos, vaikka onnistuisitte jollain keinoin keksimään jotain katsomisen arvoista sisältöä (muutakin kuin porno, joka on jo kannattavaa) niin bisnes kädetetään vielä ainakin operaattorien ahneudella ennen kuin aletaan palkkaamaan jengiä mobiili telkkarin pariin.

Mutta ihan hyvältä tuo sinun aiheesi kuulostaa ja yleensä kannattaa seurata omaa vaistoaan siitä mitä kannattaa tehdä.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minäkin olen sitä mieltä että ainakin opinnäytetyö kannattaa tehdä aiheesta joka oikeasti kiinnostaa. Se ei ole tietenkään yhtä laaja kuin gradu mutta silti 10 opintoviikkoa aiheesta joka ei voisi vähempää kiinnostaa tuntuu aika kauhealta. Onneksi meillä voi tehdä omaehtoistakin ja taiteellista, nyt siihen on melkein viimeinen tilaisuus. Ja on minunkin ideani jollain tavalla hyödyllinen, kuvittaminen kiinnostaa enemmän kuin mobiilihommat.

Anonyymi kirjoitti...

Ei elämän aina tarvitsekaan olla jännittävää.
Sellainen vain lyö pakin kuralle.
Minä ainakin kaipaan varmuutta ja
sellaista tasaista menoa enkä suuria
yllätyksiä, en iloisia sen enempää
kuin ikävämmänsorttisiakaan.

Melkein onnistunut kiisseli on herkkua.
Teen sitä usein.
Ei paakkuinen perunamuusikaan hassumpaa ole.

Kenelle kudoit villasukat?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kudoin villasukat itsekkäästi itselleni, täällä on aika kylmää. Kaipaisin niitä nyt mutta onnistuin sotkemaan ne heti ja ne piti pestä, kuivuminen tuntuu kestävän ikuisuuden.
Jännittävä elämä ei sovi minullekaan pidemmän päälle, toisaalta tarvitsen välillä pieniä muutoksia tai ainakin asioita joita voi odottaa.

Blog Widget by LinkWithin