21.10.2005

Näihin aikoihin aina kun herään käyn toiveikkaana katsomassa ulos ikkunasta. Ei vieläkään lunta.

Pitkät työpäivät eivät oikein sovi minulle. Ainakaan jos välillä pitää käydä esittelemässä yritysideaansa yrityshautomossa (siellä puhuttiin logistiikasta), neuvottelemassa kouluprojektista se vetäjän kanssa (siis kaverini) ja maalata vesiväreillä kuvia kylpyhuoneesta (ja vähän olohuoneesta). Eilen jouduin lopettamaan puolitoista tuntia ennen kuin aioin, en enää pysynyt hereillä.
Pitäisi tehdä töitä että työ etenisi mutta myös koulun järjettömien aikataulujen takia. Seuraavan kymmenen päivän (tai syysloman jälkeisten) aikana pitäisi saada tehtyä töitä niin että projektin lopussa olisi kasassa 400 tuntia. Nyt on 230. Jotenkin epäilen etten selviäisi vielä kahdesta tätä rankemmasta viikosta. Ehkä pääsen kuitenkin läpi ja voin aloittaa oman opinnäytteeni tekemisen.

Kiire ei tee minua onnelliseksi eikä ylpeäksi.

Olen sentään saanut vähän liikuttua, eilen puoli kahdeksalta koirakävelyllä naapurin kanssa ja toissapäivänä pomppimassa tehokkaassa vesijumpassa (jossa huomasin että uusi uimapuku voisi olla ihan hyvä idea jos aion jatkossakin pomppia kovasti. Vanhan sain 15-vuotiaana, ehkä se on palvellut aikansa).

Tänään pitäisi tiskata, vähän järjestellä paikkoja ja pakata. En oikein tiedä mitä tarvitsen mukaan. Olen ensin äitini luona, ehkä lepäämässä, sitten isäni luokse katsomaan opinnäytetyön materiaaleja ja vielä Helsinkiin kirjamessuille ja tapaamaan nettituttuja, joista yhden olen tuntenut neljä ja puoli vuotta ilman että olen häntä koskaan tavannut. Aikoinaan kadehdin häntä kyvystään olla sosiaalinen ja suosittu, en enää. Hän on nuorisoidolimateriaalia, odotan että voin sanoa että tunsin hänet ennen kuuluisuuttaan. Tai ehkä hän haluaa vain vakavaksi näyttelijäksi. Joka tapauksessa tunnen itseni ylpeäsi tädiksi.

Minun piti kirjoittaa kahdestakin aiheesta mutta en ole jaksanut. Toisen olen unohtanut, toisesta saatan vielä kirjoittaa jos tänään ehdin (minulla on yli neljä tuntia ennen bussin lähtöä mutta on hyvä olla valmis hyvissä ajoin).

Hauskaa ensi viikkoa!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yritä kestää niiden töiden kanssa. Itsekin olen satunnaisesti tehnyt 12-tunnin työpäivää, mutta vain sen takia, että on huvittanut. Eikä varmaan kannata ajatella työtä tuntimääränä vaan sen mukana mitä saa aikaiseksi. Aika järjettömän suuria oli nuokin tuntimäärät :/


Fanta

Valkoturkki kirjoitti...

Pidemmät työrupeamat tosiaan onnistuvat, välillä. Itse ainakin tarvitsen sitten palautumisaikaa myöhemmin, joten yritän tehdä niitä 37,5 tuntisia viikkoja (+lounaat) ja mikäli tulee tehtyä ylitöitä, niin tasotan sitten seuraavalla viikolla.

Ilman vapaa-aikaa pääni hajoaa, joten en halua ylitöitä rahana. Sellaista rahamäärää ei olekaan, että suostuisin stressaamaan, elämään ilman vapaa-aikaa ja tekemään ylitöitä ilman korvaavia vapaita. Elän kuitenkin vain yhden elämän, miksi hukata se? Varsinkaan muiden "liikevoiton" takia? :-)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä luulen etten selviä pitkistä työpäivistä enkä suuresta työmäärästä. Ehkä se on heikkoutta mutta en saa edes mitään tehtyä kunnolla kiireessä.
Täytyy yrittää järjestellä töitä, kunhan tietäisi miten.

Jasmo kirjoitti...

Lunta lunta luntaaa.. \o/ :)

Blog Widget by LinkWithin