20.11.2005

Taas vesijumppaa

Lapsena rakastin vettä. Opin uimaan helposti, sitä ennenkin olisi voinut olla vedessä koko päivän. En välittänyt kylmästä säästä tai sateesta. Minä olin iloinen lapsi, vedessä erityisen iloinen.
Sitten alkoi koulu. Ensin taisi tulla häpeä siitä etten osannutkaan uida teknisesti oikein, sitten häpeä sitä että olin ensimmäinen, jolla alkoi murrosikä. Inhosin uimista.

En käynyt uimahallissa ainakaan kymmeneen vuoteen, en uinut kesällä. Häpesin rumuuttani, taidottomuuttani. Pysyin pinnalla mutta uiminen tuntui tylsältä, vähän niin kuin juokseminen.

Vesijumpassa palaan lapsuuteeni. Olen taas elementissäni, osaan ja hallitsen kehoni. Hypin ja pompin muistamatta että oikeasti olen vakava ihminen, sellainen joka ei ikinä kehtaa tehdä mitään. Ja vain tehokas jumppa on tarpeeksi tehokas, minulle joka olenaina ollut huono liikunnasta. Ehkä olen lopulta löytänyt oman lajini.
Tänään olin jumppaamassa ensimmäistä kertaa yksin, eikä se ollutkaan yhtään pelottavaa. Huononäköisyyttäni päädyin kyllä ensin altaan väärään päähän, kiersin sen kerran vesikävelijöiden joukossa. Jumppa oli ehkä hauskin tähän mennessä, juoksemista ja pomppimista edestakaisin. Ja paljon käsiliikkeitä.
Kaverin kanssa on kyllä hauskempaa mutta en ole enää liikuntaseurasta riippuvainen. Kohta sitä voi pitää jo harrastuksena.

Kotimatkalla kävin kaupassa. Ostin ehkä ensimmäistä kertaa pakastepizzan. Se mahtui juuri ja juuri pieneen uuniini.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sinä? Vakava ihminen? Eeh... Anteeksi jos en ole samaa mieltä :)

Minä kaipaan takaisin edellliseen kämppääni jossa uimahalli oli vain kilometrin päässä ja siihen aikaan kun ei ollut kuumetta. Kävin parhaimmillaan kolme kertaa viikossa uimassa ja ilo huomata kuinka kunto koheni ja kilokin tippui. Nyt ollaan taas samassa pisteessä kuin vuosi sitten. Tekisi mieli kuntoilla, mutta ei jaksa lähteä kauas eikä ulkona tarkene.


Fanta

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Jotkut ihmiset pitävät minua vakavana ja hillittynä, tai sellaisen kuvan olen saanut. Nettitutut ajattelivat niin joskus, se taisi johtua siitä etten ikinä hymyillyt valokuvissa.
Tai sitten vain itse pidän itseäni vakavana.

Minun ei erityisesti tee mieli kuntoilla mutta vesijumppa on niin hauskaa ettei huomaa kuntoilevansa. Nyt kun olen tottunut uimahalliin saatan toteuttaa pitkäaikaisen suunnitelmani ja mennä uimatekniikkakurssille. Ehkä innostuisin uinnistakin.

Minya kirjoitti...

Kummallinen sattuma.

Kirjoittelin omaa blogiani ja samalla mielenkiinnosta katselin blogilista.fi:tä, ehkä ensimämistä kertaa. En ole ite pitänyt bloggaamista niin yhteisöllisenä juttuna että olisin siellä aiemmin vieraillut, lähinnä tulee luettua vain tuttujen ihmisten blogeja, joskus satunnaisten tuntemattomien. Niin, joka tapauksessa, selailin sivuston etusivua ja näin linkin tänne. Näkymätön tyttö kuulosti hyvältä nimeltä, sellaiselta jota voisin lukea vaikka kirjoittaja olisi tuntematon. Luin rauhassa ajatuksiasi lauantain postaukseen asti, kunnes sinut tunnistin. Omituista, että sattumalta päätyy kuitenkin melkein tutun ihmisen luo.

Mukava oli miitti. On hyvä välillä tavata ihmisiä täällä, viettää muutakin sosiaalista elämää kuin mihin koulu pakottaa. Äläkä turhaan pelkää puhuneesi liikaa, et niin tehnyt. :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Hauska sattuma :) Olen huomannut että vaikka kuinka kuvittelisi olevansa nimetön niin silti saattaa löytyä, vaikka millä tavalla eikä se haittaa.
Miitti oli kyllä onnistunut.

Blog Widget by LinkWithin