16.11.2005

Toisessa maailmassa

Minulla on ainakin kaksi mielikuvituselämää, haaveita, joita en edes halua toteuttaa. Nuo elämät perustuvat ajatukseen siitä jos olisin toisenlainen ihminen, niin tekisin niin mutta tänä minänä en edes halua.
Toiseen viittasin kirjoituksessa toiveammateista, oikeastaan siihen toiseenkin.

Ensimmäinen mielikuvituselämäni on luonnonläheistä. Kasvatan niitä lampaita, asun ehkä jossain saaressa (luin joskus lammastarhuripariskunnasta, joka asui jossain Turun saaristossa vai oliko se sittenkin Helsingin lähellä), vanhassa talossa, ei liian hienossa. Tuohon voisi liittyä käsitöitä, langan kehräämistä ja värjäämistä. Minulla olisi koira. En oikeasti halua koiraa mutta olen pitkään ajatellut että jos haluaisin niin se olisi joku lammaskoira, tuollainen olisi söpö. Tuossa elämässä sillä olisi paremmat olosuhteet kuin tässä. Tähän elämään voisi yhdistää erään teini-ikäni toisen elämän. Silloin olin varma etten koskaan päädy naimisiin mutta silti kuvittelin toista elämää, jossa minulla oli puolalainen (vai oliko se tsekkilänen mies, älkää kysykö mistä tuo kansallisuus tuli, en tiedä). Joten lisätään tähän elämään yksi tsekki, vaikka kuvanveistäjä ja puuseppä (sellaista tarvitaan kun asutaan vanhassa talossa). Toisaalta tuo elämä voisi olla miehetöntä. Hyvin rauhallista ja tyyntä ja yhtä luonnon kanssa. Luulen että tuon elämän minä olisi vanhempi, keski-ikäinen. Ehkä hänellä olisi aikuisia lapsia. Mökissä voisi viettää idyllisiä jouluja ja syödä lammasta.

Toinen rinnakkaiselämä olisi aivan erilainen. Asuisin Helsingissä, ehkä jopa jossain kommuunissa (tähän elämään kuuluu kaikenlaista pikkukaupunkilaisen silmiin urbaania). Opiskelin teollista muotoilua tai ehkä sisustusarkkitehtuuria. Ostaisin vaatteeni oudoista pikku liikkeistä (tienaisin rahaa jostain) tai saisin mallikappaleita suunnittelijaystäviltäni. En olisi liian trendikäs mutta uutta luova ja rohkea. Minua pidettäisiin tulevaisuuden lupauksena.

Kumpikaan noista elämistä ei houkuttele minua, olen tyytyväinen näinkin. Silti välillä on hauskaa ajatella millainen olisi, jos olisi vähän erilainen.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuli tuosta mieleen, että siinä missä muut haaveilevat perheestä ja muusta suuresta, niin omissa tulevaisuudenhaaveissani asun aina yksin omassa asunnossani kissan tai parin kanssa.


Fanta

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä en ole varma haaveilenko perheestä, yleensä haaveilen enemmän asioiden tekemisestä, siitä että saavuttaa jotain. Toisaalta olen tajunnut haluavani lapsia, sitten joskus. En vain haaveile heistä. En kyllä rakkaudestakaan.

Kiddo kirjoitti...

Anteeksi tyhmyyteni, pitkä päivä takana.. Mutta en ihan tajunnut miten voi olla haaveita, jos niitä ei kuitenkaan omana itsenään halua? Kuitenkin kummatkin haaveet kuulosti muuten aika omilta. Varsinkin ensimmäinen ja löytyy myös tuo lammaspaimenkoira, tosin bordercollie. Nyt odottelen vain, että joku tsekkimies veisi meiät saareen. :)

Kiddo kirjoitti...

Anteeksi tyhmyyteni, pitkä päivä takana.. Mutta en ihan tajunnut miten voi olla haaveita, jos niitä ei kuitenkaan omana itsenään halua? Kuitenkin kummatkin haaveet kuulosti muuten aika omilta. Varsinkin ensimmäinen ja löytyy myös tuo lammaspaimenkoira, tosin bordercollie. Nyt odottelen vain, että joku tsekkimies veisi meiät saareen. :)

Kiddo kirjoitti...

Ups, tais tulla vielä oikeen toistamiseen. Eka kerta kun kommentoin jotain. (sähläri).:)

Anada kirjoitti...

Itse ajattelen asian niin, että on olemassa haaveita ja unelmia.

Haaveet ovat niitä tavoiteltavissa olevia asioita, pieniä ilonaiheita. Perhe, lapsia, kultainen noutaja, omakotitalo...

Unelmat ovat niitä, joita ei välttämättä koskaan saavuta. Silti niitä on mukava ajatella. Matka Japaniin, moottoripyörällä päristely taivaanrantaan...

Timo kirjoitti...

Unohtakaa haaveet ja unelmat, keskittykää merkityksiin ja ihanteisiin!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ehkä nuo eivät edes ole varsinaisia haaveita vaan sukua päässäni pyöriville tarinoille, ajatusleikkiä siitä jos olisin vähän toisenlainen (luulen etteivät allergiani edes kestäisi tuota lammaselämää tai kolmatta, jossa tekisin vain upeita täytekakkuja). Oikeat haaveet ovat vähän ahdistavat, niiden toteutumisen eteen pitäisi tehdä jotain mutta mielikuvituselämät eivä vaadi mitään.

muotoilijanalku kirjoitti...

Tuo toinen haave... minä osittain elän sitä. Tosin en asu Helsingissä enkä pysty ostamaan niistä ihanista pikkuputiikeista, koska ei sitä rahaa ole, mutta muuten. Opiskelen teollista muotoilua ja jotenkin olen ajautunut siihen pisteeseen, että ostaisin niistä pikkuputiikeista vaatteeni, jos pystyisin. Koulu on tainnut minut aivopestä. Vai johtuuko se vain ympäristöstä? Ennen olin kuitenkin vain ihan tavallinen lukiolainen, joka ei edes tiennyt miksi haluaa.

Blog Widget by LinkWithin