15.12.2005

Kun kerran tavallaan pyydettiin.

Tämä saattaa olla ensimmäiseltä vuodelta (2001) kun olin vastuussa piparkakkutalosta yksin ja yksi kapinallisimmista.

Tämä on seuraavalta vuodelta. Kuvasta ei ehkä käy ilmi että sen on tarkoitus olla walesilaisen lammaspaimenen maja (talon lähellä olevat eläimet ovat lampaita, etualalla saattaa olla koira).

Ja vielä yksi kesämuisto talven keskelle: minä kymmenen vuotta sitten protu-leirin jälkeen. Ei siellä oikeasti niin kamalaa ollut (silloin sanottiin että kannattaa käyttää empire-linjaisia mekkoja jos on vähän tukevampi. Se ei ollut hyvä neuvo).

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Todella hieno tuo Protuleirin kuva :) Siinä on kivasti keijukaishenkeä.


Fanta

Scilla kirjoitti...

Ihanan punainen tukka!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuo kuva taidettiin ottaa takapihallamme, juuri leiriltä tulleena vieraita odotellessa (minulle järjestettiin kunnon juhlat, tosin suruaika vähän haittasi juhlatunnelmaa).

Värjäsin (tai äitini värjäsi) hiuksiani mahdollisimman punaisiksi monta vuotta, lopetin sen lukion jälkeen. Minusta tuntuu että punahiuksisena olin eri ihminen, minulla oli voimakkaasti punahiuksinen identiteetti. Minua pidettiin jopa luonnollisena punapäänä ja hiuksissani on kyllä luonnosta lievä punainen vivahde ja olen jostain saanut kalpean ihonkin. Minun oli vaikeaa tottua omaan hiustenväriini, olin kuvitellut sen olevan maantienharmaan mutta se olikin kunnon ruskea, oikeastaan aika kaunis sävy, joissain valaistuksissa melkein kullansävyinen. Hiukseni myös paljastuivat luonnonkihariksi.
Tänä syksynä harkitsin paluuta punaiseen mutta se ei enää tunnu luontevalta.

Anonyymi kirjoitti...

Heh, sinulla äiti värjäsi hiuksia ja minun kohdallani äiti nalkuttaa vieläkin aina kun värjään hiukset. Ja se mokoma värjää itsekin harmaansa pois.

Punapäänä on mukava olla :) Normaali väri on niin tylsä ja harmaa.


Fanta

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuossa vaiheessa hiukseni olivat jo niin pitkät ettei niiden värjääminen onnistunut minulta itse. Hiusväreihin äitini ei puuttunut, sininenkään ei herättänyt pahennusta. Blondaamista hän ei kyllä olisi suvainnut.
Siskokin sai kotana toivomansa alta kaljuhko – päältä pitkät -kampaukset, tosin äitini ei suostunut vetämään alta ihan kaljuksi (kenelläkään pihamme nuorista ei ollut siistiä ja tavallista tukkaa, ei oikeastaan vieläkään. Tai ehkä minulla oli, sininen oli poikkeus, se näkyi aika huonosti).

Käsityöriippuvainen kirjoitti...

Minulla oli juuri samanmallinen mekko! Äitin tekemä, sinisestä kukkakankaasta...

Blog Widget by LinkWithin