Aina vain valitusta

Eilinen taisi olla liian jännittävä ja sosiaalinen päivä.

Tänään vähäinenkin energiani on kadonnut, nukuin viime yönä yhdeksän tuntia mutta pysyn juuri ja juuri hereillä, olen saamaton, säälin itseäni, inhoan itseäni ammatillisen laiskuuden ja yleisen huonouden takia. Aurinkokin on liian kirkas.
Tekisi mieli syödä jäätelöä ja nukkua, mutta pitää siivota ja tiskata ja pyykätä.

Vähän lohduttaa se että huomenna on pakko olla parempi päivä, silloin teen rästiin jääneet koulutyöt ja vastaan vastaamattomiin sähköposteihin, niitä on liikaa. Ja olen ulkona tai käyn vesijumpassa, sen mukaan onko flunssa oikeasti tulossa ja teen vohveleita ja syön jäätelöä ja jotain hyvää mutta terveellistä ruokaa.
Tai kulutan aikaa saamattomana.

Lohduttavaa on myös se että yleisestä ankeudesta huolimatta olen alkanut oikeasti pitämään vartalostani, vaikka se on kaukana täydellisestä. Muuten elämäni on pelkkää väsymystä ja opinnäytetyötä.



Kotimatkalla näin vanhojen päivän tanssijoita matkalla Oulu-halliin. Oma vanhojen päiväni oli oikeastaan ihan hauska. Edellisenä vuonna ei ollut niin hauskaa, kouluni perinteisiin kuului nuorempien kiduttaminen silloin. Minä en ole ikinä nähnyt mitään hauskaa minkäänlaisessa mopottamisessa tai siinä että kostetaan seuraavana vuonna sitten uusille se mitä itselle on tehty, enkä ole erityisen ihastunut siihen että naamaani sotataan huulipunalla tai minulle syötetään valkosipulin ja tabascon sekoitusta. Erityisen kammottavaksi sen teki hienot vaatteet ja juhlava tilanne. Minun lukioni kuvitteli olevansa eliittiä ja jotenkin erityisen aikuinen ja hieno. Minä reagoin kiusaamiseen luonteenomaisesti, panikoin ja aloin itkemään. Ystäväni pelastivat minut ja veivät turvaan keittiön tätien luo, he olivat paaljon fiksumpia kuin rehtorimme joka vain myhäili vieressä. Sitten lähdimme koululta ja menimme syömään donitseja ja meillä oli melkein hauskaa.
Kun itse olin vanha ei minulla tietystikään ollut paria. Kaikilla pojilla, myös niillä kaikkein epämiellyttävimmillä mutta aika monilla tytöillä oli tyttöpari. Ja sitten oli meitä, jotka emme tanssineet. Puku minulla kyllä oli, olin suunnitellut sen itse ja se oli aika outo. Me emme osallistuneet kidutukseen, ja sitä oli kai vähemmän kuin edellisenä vuonna. Minulla on ihan hyviä muistoja siitä päivästä.

Oululaiset näyttävät tyylikkäämmiltä kuin jyväskyläläiset olivat silloin kahdeksan vuotta sitten, he harrastivat leveitä satiinihameita ja jäykkiä nutturoita, tavoitteena oli kai näyttää parikymmentä vuotta vanhemmalta.