Tänään näin uimahallissa (päätin että olen terve mutta nyt odotan hermostuneena jonkun kauhean taudin ensioireita) kaksi miestä, jotka olivat toistensa täydellisiä vastakohtia. Toinen oli ylipainoinen ja huonoryhtinen, koko olemukseltaan anteeksipyytelevä ja suorastaan huonon itsetunnon stereotyyppi. Toinen oli karateka tai vastaava, hymyilevä, suorastaan terveyttä ja ystävällisyyttä säteilevä. Suurin ero oli asennossa, ensimmäisellä olkapäät edessä, asento puolustautuva, toisella avoin ja rohkea. Ruumiinkielellä on oikeasti väliä, vaikka tietysti on helpompi säteillä kun on hyväkuntoinen ja hyväännäköinen. Toisen asento korosti surkeaa tilannetta ja herätti vain sääliä (kun hän näytti itsekin säälivän itseään) ja toiselle olisi mieli tehnyt hymyillä takaisin, jos olisin uskaltanut (todellisuudessa tietysti katsoin heti muualle kun olin vilkaissut häntä). Kyse on vain ensivaikutelmasta ja voi olla että mies numero yksi pitää haaremia ja on kaupungin suosituin mies ja karateka estoinen ja vailla sosiaalista elämää, mutta ehkä minäkin olisin vähemmän näkymätön jos edes katsoisin vastaantulitulijoita. Saattaisin silloin huomata että he kyllä huomaavat minut.
Tänään kyllä tunsin itseni hyvin näkyväksi kun kaksi puolituttua poikaa tervehti minua, toinen heistä oli jopa sellainen johon voisi ihastua, jos minulla olisi tapana ihastua (toinen on ehkä koulun ärsyttävin tyyppi, ensivaikutelmaltaan ainakin).
Näin uimahallissa myös nuoren naisen jolla oli niin pitkät hiukset että ne ylettyivät takapuolen alle (ja kauniin pyöreä vartalo, joskus mietin johtuvatko miesongelmani, tai niiden puute, siitä etten oikeasti ole kiinnostunut miehistä). Vaikka olen tyytyväinen hiuksiini näinkin lyhyinä (pitkät hiukset ovat vasta kun ne yltävät vyötärölle) tunsin silti lievää kateutta. Joskus hiuksien pituus oli minulle todella tärkeää ja kärsin siitä että niitä piti tasoittaa. Nyt olen jopa harkinnut lyhyitä hiuksia (jonnekin olkapäiden alle). Tuon tytön hiukset saivat minut kuitenkin unohtamaan sen, että todella pitkät hiukset ovat oikeasti välillä aika epäkäytännölliset, varsinkin kun ne tarttuvat kiinni joka paikkaan ja kuivuminen kestää ikuisuuden (ainakin kaksi tuntia). Ei minun hiuksistani kyllä saisi niin pitkiä, latvat alkavat olla lyhyemmissäkin hiuksissa aika huonot. Hänellä oli erilainen hiuslaatu. Kauniit hiukset.
Matkani normaalipainoon oli taas edistynyt 200 grammaa. On sekin edistystä.
Tekstit
8 kommenttia:
Ruumiinkielestä tosiaan pystyy helposti näkemään sen arvostaako itseään. Erityisesti naiset ovat mestareita huomaamaan ne pienet vivahteet. Okei, toki itsekin olen nykyään alkanut enemmän kiinnittää huomiota siihen ihmisten välittämään viestiin.
Katse maassa, olkapäät ja leuka maassa, katse harhailee... sama juttu menitkö yläasteelle opettamaan jotain vai pokaamaan tyttöstä - nuo huomataan heti.
Ja tottahan sekin, että se rennomman näköinen kaveri voi oikeasti verhota oman epävarmuutensa sen ulkokuoren suojiin. Toiset vain ovat oppineet peittämään paremmin sen huonon itsetunnon.
Minä en todellakaan huomaa pieniä vivahteita, nuo kaksi esimerkkiä olivat hyvin alleviivattuja. Ruumiinkieleen pätee minusta sama kuin muuhunkin itsetuntoon, jos vihaa itseään on vaikea kuvitella että muut rakastaisivat, siis ensivaikutelmana. Katsoin joskus Dr. Philiä jossa oli nainen joka harkitsi plastiikkakirurgiaa päästäkseen treffeille, tai että miehet haluaisivat tavata hänet toisenkin kerran. Kyse ei kuitenkaan ollut hänen ulkonäöstään vaan siitä että hän heti teki miehille selväksi (sanattomasti) ettei usko olevansa kiinnostava ihminen ja ettei miehellä ole mitään syytä haluta olla hänen kanssaan ja ettei heistä kuitenkaan tulisi mitään. Jos taas nainen olisi hymyillyt ja ollut rento, hänellä oli todella kaunis hymy, lopputulos olisi voinut olla erilainen.
On mahdollista, että jotkut tulevat pelastetuiksi, että löytyy joku joka nostaa heidät huonosta itsetunnosta ja opettaa heidät rakastamaan itseään mutta minusta se vaikuttaa sen verran epätodennäköiseltä etten haluaisi rakentaa elämääni sen varaan.
Minä tajusin etten tiedä miten ihmisiä pitäisi katsoa, kun kävelee heidän ohitseen. Minä katson aina joko maahan tai suoraan eteenpäin niin etten huomaa muita. Pitääkö katsoa toisten kasvoja, entä jos he kävelevät kadun toisessa laidassa ja joutuu kääntämään päätään? Suoraan eteen katsominen tuntuu minusta jäykältä, aivan kuin teestekentelisin ettei muita ole olemassakaan (niin kuin teenkin). Minä en edes tiedä katsovatko toiset ylipäätään vastaantulijoita.
Moi
olen pitkään jo käynyt säännöölisen epäsäännöllisesti lukemassa blogiasi. Haluan ensimmäiseksi onnitella 200 grammasta! se on jo paljon ja hyvään suuntaan :). Muiden ruumiinkieltä on vaikea tulkita, niinkuin myös omaansa. Jo on liian tietoinen omasta ryhdistä ja ulkonäöstä sen myös muut huomaavat. miten olla luonnollisen hyväryhtinen ja reipas, jos täytyy ajatella koko ajan asiaa? Rupesin itse miettimään, miten käyttäydyn ja katson ihmisiä, kun kävelen kadulla. Minulla on hieman huono näkö, niin taidan ennenminkin tuijottaa ihmisiä kuin katsoa poispäin. Pelkään, että minua pidetään ylpeänä, jos en moikkaa kaikille tutuille ja puolitutuille. Sen takia tuijotan kaikkia, etten vain epähuomiossani (huononnäköni takia) jätä ketään tervehtimättä.
Iiris
Vielä pitäisi päästä eroon neljästä kilosta, se tuntuu paljolta mutta täytyy kaai yrittää elää päivä kerrallaan. Toivon ettei minun koskaan tarvitse laihtua pariakymmentä kiloa, kärsivällisyyteni ei taitaisi riittää.
Joskus minusta tuntuu että täydellinen itsevarmuus on mahdollista vain jos ei ole kovin tietoinen itsestään ja on aika mielikuvitukseton, muuten epäilee aina vähän itseään.
Minä en yleensä huomaa tuttujani, se on noloa. Puolituttuja en ikinä uskalla tervehtiä, senkin takia on helpompaa kun ei katso muita.
Täytyy harjoitella tänään muiden katsomista, koululla on paljon pelottavia nuoria miehiä.
Aika harva taitaa katsoa vastaantulijoita. Ja olisihan se aika outoa, jos tuijottaisi jokaista silmiin. Siinä menisi perussuomalaiselta puurot ja vellit sekaisin :)
Joskus en itsekään huomaa niitä tuttuja - esimerkiksi nuorempana kävelin aina silmät maassa, joten sukulaistenkin ohi tuli käveltyä metrin päästä huomaamatta mitään.
Ja tuosta laihduttamisesta - kuten sanoit, päivä kerrallaan.
Tämänpäiväisten tutkimusteni perusteella näyttää siltä että jotkut katsovat muualle, jotkut suoraan silmiin (aika häiritsevää) ja joidenkin katse harhailee.
Uimahallissa olen kuin eksyksissä. Jätän silmälasit vaatekaappiini ja sen jälkeen yritän tulkita viitoista, missä on suihku ja missä on uima-allasosasto. Jos joku tervehtii, en tunnista kuka, ellei hän ole minulle äänestä jotenkin erityisen tuttu.
Vesimaailmassa riittää kun löytää altaaseen ja sieltä pois. Veden kohina altaassa on rauhoittavaa.
Pieni ylipaino voi olla vedessä eduksikin, hieman rasvaa niin keho pysyy paremmin pinnalla kuin rasvaton. Olen kokeillut sukellusta ja siinä tarvitaan painovyötä, jos on siis ns. humppakahvoja. Oma keinoni välttää karkkien napostelua on syödä naposteluporkkanoita tai kirsikkatomaatteja - siis kun napostelua kuitenkin tapahtuu.
Voin kuitenkin vakuuttaa että epävarmuuden oppii peittämään paremmin iän myötä, ja itsensä myös unohtaa kun kanssakäyminen keskittyy esimerkiksi johonkin osaamisalueeseen. Sitä ei jaksa olla itsensä suhteen niin kriittinen enää esim. kolmekymppisenä, ja iän myötä jotenkin ottaa rennommin tilanteet. Toisaalta on tietysti sääli ettei kuntokaan ole sama kuin se oli ihan itsestään joskus lukioikäisenä. Sitä osaa arvostaa vasta kun se aika on ohi.
Löysin ekan kerran blogisi, ja tämä kommentointini on varmaan aika poukkoilevaa. Se siitä ensivaikutelmasta. :)
Itse asiassa etsin juuri freelance-graafikoita, siinä alkuperäinen syy miten löysin blogisi. Olisiko sulla lähettää referenssejä?
Ei ole muuta kuin aivan liian pitkään päivittämättöminä olleet kotisivut http://www.students.oamk.fi/~kaniinik/ ja kirjankansia http://www.enostone.fi/kirjat/2005.html. Uudet kotisivut ovat olleet tekeillä suunnille kolme vuotta mutta aina on ollut jotain muuta tekemistä. Tänä keväänä menen webstandardit-kurssille vähän päivittämään taitoja.
Minulla on joskus vaikeuksia pysyä paikoillaan altaassa jumpatessa, en pysty hallitsemaan vartaloani veden virtauksissa tarpeeksi hyvin ja liikun vahingossa edestakaisin, en tiedä voisiko se johtua läskeistä.
Lähetä kommentti