Hämmennyin kun tunnistin isäni äänen radiossa, vaikka tiesinkin että hän puhuu tänään entisestä kotipihastamme entisten naapureiden kanssa. Pitäisi kuunnella ohjelma, mutta se tulee hankalaan aikaan (jos joku sattuu kuuntelemaan Ylen ykköstä klo 11.00 saa kuulla yhteisöasumiskokeilusta).
Tekstit
4 kommenttia:
Tosi mielenkiintoisessa ympäristössä olet elänyt lapsuutesi. Kuulosti aika idylliseltä, oliko se sitä?
Minusta tuon ohjelman perusteella se kuulosti melkein liiankin idylliseltä, mutta kai se oli sitä. Meillä ei ollut suuria ongelmia, ympäristö oli turvallinen, avioerotkin sattuivat aika helposti (parissa tapauksessa isät jäivät naapuriin asumaan). Suurin osa asukkaista oli todella mukavia. Jossain vaiheessa oikea maailma tuli sinnekin, lähimetsä kaadettiin, yhteisöllisyys väheni, vanhempani erosivat, muutimme pois. Mutta oli minulla todella onnellinen ja turvallinen lapsuus. Hyvää oli se että kaikki löytyi omasta pihasta, päiväkodista alkaen. Toisaalta se että se oli koko maailmamme oli myös aika huono puoli, sain pihan ulkopuolisia ystäviä oikeastaan vasta lukiossa, yksi poikkeus löytyi aiemminkin. Kun oman kaveriporukan kesken tuli ongelmia ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin eristäytyä.
Jotain kertoo ehkä se että kun tapaninpäivänä oli kutsuttu vanhoja kylän lapsia yhteiseen tapahtumaan oli paikalla yli viisikymmentä ihmistä, joukossa sellaisia, jotka ovat olleet poissa kymmenenkin vuotta. Kaikki pitivät aikaansa yhteisössä merkittävänä. Outoa oli myös se että melkein kaikki ovat tekemisissä taiteen ja käsityön (hirveä määrä artesaaneja) tai ihmisten auttamisen (viittomakielen tulkki, poliisi, sosinomeja, koulunkäyntiavustaja) kanssa. Muutama poika toimi tietokoneiden parissa mutta yhtään ekonomia ei esimerkiksi joukosta löytynyt. Vanhemmista suurin osa oli akateemisia, lapsista aika harva. Luulen että opimme ettei statuksella ja rahalla ole niin kauheasti väliä, vaikkei se mikään ideologinen yhteisö ollutkaan.
Minusta tietysti tuntuu siltä että lapsuuteni oli aivan tavallinen, vanhempani olivat virkamiehiä, meillä oli auto ja televisiota katsottiin (mutta lähinnä Ylen kanavia). Me harrastimme siskoni kanssa kuvataidekoulua ja satunnaisesti ratsastusta, välillä perheemme kävi lomilla (mutta ei ulkomailla läheskään joka vuosi ja pari kolme kertaa matkustimme naapureiden kanssa). Päiväkoti oli omassa pihassa ja sen johtaja perhetuttu, se ei tuntunut niin oudolta. Tunsin kaikki naapurit ja tiesin että naapurista voi aina mennä hakemaan apua tarvittaessa. Yhteisruokailuista en niin välittänyt, ruoka oli yleensä vähän outoa. Vappukirpputori ja syksyn kylän syntymäpäiväjuhlat olivat hauskoja, samoin elokuvakerho (en edes muista kuinka monta kertaa näin Pessin ja Illuusian). Juhlissa elokuvia näytettiin tallon seinään. Oli se aika hauskaa ja mielelläni kasvattaisin mahdolliset omat lapseni vastaavassa ympäristössä.
http://koti.tnnet.fi/tuulenkyla/index.html
Kaikillehan tollanen ei tietenkään sovi, mutta itseni voisin hyvin kuvitella vastaavaan yhteisöön asujaksi ja toimijaksi. Sellanen mukava lämpimyyden tunne siitä ohjelmasta tuli.
Mua huvitti se, että joku oli ostanut sieltä asunnon tietämättä ollenkaan että on muuttamassa yhteisöön. Varsinainen kulttuurishokki. :)
Se oli kulttuurishokki kaikille, hän asui pihassa aika lyhyen aikaa eikä osallistunut mihinkään yhteisiin juttuihin, esimerkiksi kieltäytyi talonmiesvuoroista. Lapsena inhosimme siinä asunnossa asunutta perhettä ja eivät he kyllä kovin kypsästi käyttäytyneet kun eivät kertoneet pihan tavoista uudelle asukkaalle.
Tuollainen asuminen ei todellakaan sovi kaikille, on oltava valmis tekemään töitä yhteisen edun vuoksi, eikä pidä laskea sitä kuka on tehnyt mitäkin. Kuten ohjelmassa sanottiin on siellä vähän vähhemmänkin sosiaalista väkeä, sellaisiakin jotka ovat asuneet alusta asti mutta eivät yleensä osallistu yhteisiin juttuihin. Eikä heitä ole mitenkään hyljeksitty. Ajan myötä aktiiviset tietysti väsyivät, esimerkiksi äitini kyllästyi paistamaan munkkeja kaikkiin juhliin tolkuttomia määriä varsinkin kun hän sai aina palkakseen keuhkoputkentulehduksen. Nykyään toiminta on kai vähän aktivoitunut, viime vuonnakin heillä oli ilmeisesti neljät juhlat. Tuossa ohjelmassa haastatelluista yksi oli yhden parhaimmista kavereistani äiti, toinen äitini hyvä ystävä, haastatelluista "lapsista" toinen taas lapsuuteni lääkärileikkikaveri (kaipa tuollaista kehtaa tunnustaa). Ja yksi tietysti isäni (joka kuulosti siltä miltä hän yleensäkin kuulostaa, vähän luennoivalta).
On tuollaisessa asumisessa tietysti huonotkin puolensa, sadan ihmisen yhteisössä on pakostakin ongelmia mutta hyviä puolia on paljon enemmän.
Lähetä kommentti