Ihmettelin tänään taas kerran sitä miten minusta tuli erilainen nuori, siis raitis. Tunnustin sen etten ole ikinä ollut humalassa eräälle ystävälleni ja hän kysyi miksi, siihen minulla ei ollut vastausta (ei siihen kyllä minusta mitään erityisiä syitä tarvita). Juomattomuutta ihmeellisempää on se että en toiminut niin kuin ystäväni, jotka ryyppäsivät ja tutustuivat poikiinkin (en kyllä tiedä seurusteliko kukaan ennen lukio-ikää, jos silloinkaan) ja pyysivät minuakin mukaansa, joskus olinkin katsomassa kun he olivaat humalassa. Miksi ihmeessä katsoin sitä vain sivusta? En kadu valintaani eikä ryyppääminen kiinnosta vieläkään, minua vain ihmetyttää se että pystyin vastustamaan kavereideni painostusta ja silti pysymään jonkinlaisissa väleissä heidän kanssaan.
Nämä ovat teoriani:
1. Kasvuympäristö. Ehkä lapsuus yhteissössä opetti vastustamaan paineita olla niin kuin muutkin?
2. Pelkuruus. Vieläkin ajatus kontrollin menettämisestä hirvittää.
3. Vuorokausirytmi. Teininä menin yleensä nukkumaan ennen kymmentä, ellen lukenut jännittävää kirjaa. Ryyppäämistä harrastettiin yleensä öisin, en pysynyt valveilla niin pitkään.
4. Ulkopuolisuus. Pukeuduin eri tavalla kuin ystäväni (jotka olivat Erilaisia nuoria, minä olin vain outo), kuuntelin aivan erilaista musiikkia ja vietin vapaa-aikani eri tavalla. Ei minulla ollut mitään tarvetta olla samanlainen kuin he.
5. Hylätyksituleminen. Ystäväni hylkäsivät minut seitsemännellä luokalla, sen jälkeen se ei ollut enää pelottava kohtalo. Eniten ystävistä oli hyötyä välitunneilla ja ryhmätöissä (luulen että teininä kirjat olivat tärkeämpiä minulle kuin ystävät, taisin olla aika ankea).
6. Rahapula. Sain kuussa 100 markkaa ja sille oli parempaakin käyttöä.
7. Ei yksinkertaisesti kiinnostanut.
8. Rohkeus (tai mikälie oman tien kulkeminen). Minulla ei ollut erityistä tarvetta miellyttää muita ja sen jälkeen kun olin päätellyt että olen huonompi kuin muut ja en saa ikinä poikaystävää päätin keskittyä aivan muihin asioihin, piirtämiseen ja lukemiseen ja olin onnellinen teini. Huonommalla itsetunnolla olisin saattanut alkaa ryypätä miellyttääkseni muita ja ajautunut yhden yön suhteisiin saadakseni hyväksyntää, se taitaa olla liian monen kaltaiseni kohtalo.
9. Muiden esimerkki. Kun olin nähnyt ystäviäni humalassa en halunnut itse siihen tilaan, se ei vaikuttanut hauskalta.
Varmaan nuo kaikki pitävät paikkansa, ainakin jossain määrin. Muitakin syitä voi löytyä. Syynä ei kuitenkaan ollut esimerkiksi tiukka ja paheksuva koti, uskonnollinen tai moraalinen vakaumus tai tilaisuuksien puute. Olisin varmaan saanut ilmaistakin viinaa, jos olisin halunnut, muut olisivat mielellään nähneet minut kännissä.
Sovitin tänään kaikki hameitani. Ne mahtuivat päälle ilman suurempaa väkivaltaa. Tunnen itseni normaalipainoiseksi mutta en ole päässyt vaa'alle pitkään aikaan.
Opinnäytetyöni produktio-osa saattaa olla huomenna valmis, ellei mikään mene pahasti pieleen. Opettelin tänään ammattimaista dvd-ohjelmaa, se oli yllättävän hauskaa.
Tekstit
11 kommenttia:
Tuo alkoholia käsittelevä osa oli kyllä kuin omasta nuoruudesta. Ihmisille (varsinkin naisille) tuntuu olevan varsin hämmentävää kun kolmekymppinen mies ei ole ikinä ollut humalassa. Vaikken ole absolutisti niin eipä ole koskaan ollut tarvetta känniäkään vetää.
En minäkään nykyään ole absolutisti ja joskus ehkä on mennyt lähelle hiprakkaa, se ei vain ollut mikään erityisen miellyttävä kokemus. Muistelin että olin kirjoittanut rommikaakaon jälkeisissä oudoissa tunnelmissa tänne mutta se olikin toisessa paikassa eikä yhtään sekava (http://ereine.livejournal.com/2005/05/05/). Oli aika outoa lukea toukokuun merkintöjä kun etsin tuota kohtaa, en enää tunnista itseäni vaikka ajatukset ja mielipiteet ovat aika samoja.
Minäkin olen miettinyt joskus, mikä mahtaa olla syynä siihen, että en juo juurikaan alkoholia tai ole koskaan ollut humalassa.
"7. Ei yksinkertaisesti kiinnostanut."
on yksi syy, en ole oikein ymmärtänyt humalan arvoa, hauskaa on ollut aina ilmankin. Enkä usko, että olen menettänyt jotain siksi, että en juo.
"9. Muiden esimerkki. " on toinen, suuresti vaikuttanut syy. Jotkut ihmiset onnistuvat olemaan ihan mukavaa seuraa päihtyneenä, toisista minulle tulee ahdistunut ja vihainen olo.
Ja tietysti "8. Rohkeus (tai mikälie oman tien kulkeminen)." Minulla ei ole oikein koskaan ollut tarvetta miellyttää ketään siten, että tekisin jotain, mitä en halua.
Minä olen ollut elämässäni tasan kaksi kertaa humalassa. Molemmat tapahtuivat reippaasti yli kaksikymppisenä.
Kasvuympäristö varmasti vaikuttaa asiaan. Omat vanhempani eivät käyttäneet alkoholia oikein lainkaan - esimerkiksi isäni olen nähnyt vain kerran pienessä sievässä. Äitiäni puolestaan en koskaan.
Onko menettänyt jotain koska ei nuorena heilunut muiden joukossa? En tiedä... ehkä. Mutta toisaalta kaikki menetykset eivät välttämättä ole menetyksiä.
Kasvuympäristö varmasti vaikuttaa, mutta eri ihmisiin erilailla. Omassa perheessäni alkoholia käytettiin reilusti ja usein ja juuri siitä syystä en tykkää juoda itseäni humalaan. Toisilla alkoholinkäyttö ryöstäytyy käsistä kun kotoa, jossa alkoholia ei ole käytetty, päästään/muutetaan pois.
Minun kotonani kyllä käytettiin alkoholia, ei reippaasti eikä niin että siitä olisi kärsinyt mutta esim. itsenäisyyspäivinä vanhemmat menivät muiden vanhempien kanssa yhteistaloon ja yleensä isäni tuli kotiin vasta seuraavana aamuna ja oli väsynyt (ehkä hän oli nukkunut juhlapaikalla?), oli tullut vähän otettua jotain ja soitettua narubassoa aamuun saakka. En kyllä pitänyt vanhemmistani humalassa mutta koska sitä tapahtui vain muutaman kerran vuodessa (emmekä silloinkaan välttämättä nähneet heitä humalassa, meillä oli lastenvahti ja olimme nukkumassa) ei se ollut traumaattista.
Enemmän ajattelin kasvuympäristöllä sitä että meillä päin ei ollut tärkeää olla niin kuin muut, pihassa asui muutamia vähän outoja ihmisiä joiden outoutta emme juuri huomanneet, se että on kaikkien normien mukainen ei tuntunut erityiseltä hyveeltä.
oikeastaan aika outoa siihen nähden että olen/olin muka kiltti tyttö ja arka ja miellyttämisenhaluinen.
Matonen, minäkään en oikein kestä humalaisia ja vältän heidän seuraansa, jos vain pystyn. Humalaisten typeryys on varmasti suuri syy siihen miksi en itse halua samanlaiseksi.
Ei minulla ole edes mitään tarvetta juoda itseäni humalaan (opettelisin kyllä mielelläni juomaan viiniä ruuan kanssa). En usko että se poistaisi pientä ahdistustani, minulla ei ole univaikeuksia, elämäni on hauskaa, hoidan stressiä mieluummin muilla keinoin eikä minulla ole edes mitään minkä haluaisin unohtaa.
Sitä paitsi kunnon ryyppääminen vaikuttaa ajanhaaskaukselta. Silloin pitäisi luultavasti valvoa myöhään, joten seuraava päivä menisi pieleen vaikkei olisi krapulaakaan, minulle tulee valvomisesta kuvottava olo jonka kuvittelen olevan krapulankaltainen. Aamuihmisille on kai erityisen tärkeää pitää säännöllistä unirytmiä.
Tähän verrattuna vaikutan melkein juopolta kun juon itseni känniin ehkä pari kertaa vuodessa. Toisaalta opiskelijaporukassa olen taas lähes absolutisti verrattuna toisten juomiseen.
Itsellä juominen on hauskanpitoa. En ole koskaan yrittänyt hukuttaa murheita/stressiä juomiseen, koska sillä tyylillä on vielä masentuneempi kännissä. Ja juominen on tosiaan kaltaisillemme aamuihmisille hankala kun pitäisi valvoa niin myöhään. Baari-illan jälkeen olen todennäköisimmin kärsinyt valvomisesta johtuneesta migreenistä mitä krapulasta.
Fanta
Oma kasvu ympäristöni on varmaan vaikuttanut minuunkin käänteisesti. Isäni joi lapsuudessani joskus viikonloppuisin reilusti, ja äitini myöhemmin nuoruudessani.
Alkoholiin koskemattomuus 17-vuotiaaksi saakka oli minun osaltani jonkinnäköistä kapinaa.. En halunnut tehdä kuten vanhempani ja osa kavereistani. "Hilluin" kyllä (selvin päin)muutamia kertoja kavereideni kanssa kaupungilla, mutta tunsin itseni lähinnä lapsenvahdiksi. En olisi menettänyt yhtään mitään jos olisin jättänyt nämä reissut väliin. Jälkeenpäin ajateltuna elämäni olisi kuitenkin voinut olla hieman helpompaa, jos en olisi ollut niin ehdoton alkoholin suhteen.
Myöhemminkään ei ole tullut juuri otettua. Ne muutamat kerrat kun olen ollut humalassa, olen havainnut vain "päässä heittämistä". Alkoholi ei taida edes sopia minulle.
En ymmärrä, miksi juominen olisi muka jotenkin heikkojen persoonien touhua, ryhmän perässä menemistä ja hyväksynnän hakemista ja oman tahdon puuttumista.
Ja miksi yhdenillanjutut olisi paheksuttava tapa saada hyväksyntää.
Minulla aikoinaan ne nostivat itsetuntoa ehkä enemmän, kuin mikään muu. Minä olen ne tarvinnut! Muuten olisin todella eri ihminen, kuin nyt. Itsetunnoton, masentunut anteeksipyytelijä.
Hienoa että jaksat perustella. Minulla ei koskaan ole ollut hermoja minkäänlaiseen kyökkipsykologisointiin, jota kaverit harrastavat erityisesti itse vähän otettuaan. Silloin yleensä heitä alkaa kiinnostaa minun veden/mehun/limpparin litkimiseni. Minusta juomisen/juomattomuuteni ei kuulu kenellekään ja raivoni nousee heti jos joku kehtaa kysyä että miksi. En minäkään kysy miksi he juovat.
Fanta, välillä tulee kyllä vähän outo olo kun muut opiskelijat (tai minun kaverini) tuntuvat ryyppäävän välillä rankastikin. Minä en ole tainnut viettää lainkaan opiskelijaelämää, ruokavalionikaan ei käsitä makaronia ja mikropizzoja ja mitä muuta stereotyyppiset opiskelijat syövätkään.
Merita, minullakin on kokemusta selvinpäin hillumisesta ja lapsenvahtina olosta. En muista että se olisi koskaan ollut erityisen hauskaa, ehkä pitää olla kännissä nauttiakseen kadunkulmalla seisoskelusta.
Anonyymi1, eilen yritin vastata kommenttiisi ja olisit saanut kärkevämmän vastauksen. Ei alkoholin käyttö ole heikkojen ja tahdottomien ihmisten harrastus, tosin minä en erityisesti välitä ihmisistä jotka ryyppäävät rajusti ja usein mutta se on heidän oma asiansa, tuskinpa he minun arvostustani kaipaavat. Minua vain ihmetyttää se että kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt seurata ryhmämme johtajan esimerkkiä. Olen pitänyt itseäni aina enemmän seuraajatyyppinä kuin johtajana mutta oikeastaan en noudattanut muiden esimerkkiä juurikaan. En lintsannut vaikka muut lintsasivat, en näpistellyt vaikka kaikki muut varastivat ruokatunneilla karkkia (tai eivät tietysti kaikki muut mutta se oli yleinen harrastus), en edes kuunnellut samaa musiikkia kuin kaikki muut ystäväni. Voi olla että olisin ollut suositumpi, jos olisin mennyt massan mukana mutta en muista ikinä tunteneeni kiusausta. Olisin kyllä halunnut olla erilainen ihminen, mutta teini-iässä oli vähän myöhäistä muuttua pieneksi ja siroksi tytöksi, jolla on permanentti ja jota haettiin tanssimaan ala-asteen diskoissa (minä myin virvokkeita), muilla ei ollut mahdollisuuksia suosioon. Joten olin tylsä ja kiltti ja luin ja opettajat rakastivat minua kun olin niin avulias (lukiossa sain englanninopettajalta suklaalevyn vietyäni hänelle äitini antaman listan jossa oli työttömyys/työllisyystermejä englanniksi).
Ei yhdenyönsuhteissakaan sinällään mitään vikaa ole, tosin niissä on minun makuuni turhan paljon riskejä. Aika harvat huonoitsetuntoiset tytöt jotka hakevat niiden avulla rakkautta ja hyväksyntää kuitenkaan niitä tuntuvat löytävän enkä usko että siitä olisi ollut minulle mitään hyötyä. Toisaalta, menetin neitsyyteni tuntemattomalle miehelle, jota en edes pitänyt kiinnostavana. Se auttoi minua tuntemaan itseni normaaliksi, tai normaalimmaksi, ja vaikka ahdistuinkin siitä useaksi vuodeksi en kuitenkaan kadu sitä. Ehkä itsetuntoani auttoi jollain tavalla se että joku kehui ulkonäköäni, en tiedä.
Anonyymi2, joudun aika harvoin tilanteisiin, joissa juomattomuutta pitäisi selitellä joten se ei haittaa minua. Yleensä ihmiset tuntuvat pitävän minua vahvana kun onnistun vastustamaan viinan houkutusta, samoin reagoivat tupakoitsijat. Helppoahan se on kun ei tunne mitään kiusausta. Kirjahyllyssäni on ollut viimeiset pari vuotta virosta hankittu lakkalikööri, jota minun piti käyttää jälkiruuissa, edelleen avaamattomana. Kai sillä pääsisi humalaan jos haluaisi. Yleensä alkoholi alkaa kyllästyttämään minua, yhden lasin siideriä voi juoda mutta toinen tuntuu jo tylsältä. Minua kauhistuttaa ajatella niitä olutmääriä joita pitäisi juoda jos haluaa humalaan.
Lähetä kommentti