5.4.2006

Olen melkein normaalipainoinen.

7 kommenttia:

Hahmo kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Hahmo kirjoitti...

Hyvä? :) Huono? :( Mitäs sitten? :/

Tuon lauseen jokainen käsittää omalta kannaltaan varmaankin...

Itse koin sen positiivisena lauseena, koska itse laihdutan ja pian olen melkein normaalipainoinen.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Hyvä asia on, olen melkein päässyt eroon vaihto-opiskelun aiheuttamista liikakiloista, enkä ole edes laihduttanut. Yrittänyt vain syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän, niin että kyse olisi pysyvistä elintapojen muutoksista.

piua kirjoitti...

Kyllähän me kaikki olemme melkein normaalipainoisia. Jos otti sen taannoisen valtakunnallisen vyötärönmittauksen tosissaan ja tutki oman ympärysmittansa ja sai tulokseksi alle90cm (naisilla terveellisen rajana 90cm, miehillä100cm), niin saa olla tyytyväinen. Aktiivinen laihduttaminen ei ole mukavaa elämää, pitää asennoitua että on kyseessä omien elämäntapojen muuttaminen terveellisiksi. Itse yritän järkeistää tätä mussutussyömistäni kunnon ateroiksi ja jättää kyytistä epäterveelliset vaihtoehdot.

Sinä olet oikealla asenteella, pysyvä elintapojen muutos on se ainoa tapa saada kunnon tulos. Hyvä ruoka, parempi mieli pätee aivan oikeassa elämässä!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tänään syöminen ei ole oikein onnistunut, söin liikaa jäätelöä ja nyt on huono olo. Kohtuus on vaikeaa.

Ympärysmittani pitäisi olla alle 90 cm mutta olen luopunut mittaamisesta. Saan joka kerralla eri tuloksen ja aina vain suuremman vaikka vaaka väittäisi että olen laihtunut. Vanhat vaatteet ovat paras mittari.
Elämänmuutokseni ei ollut oikeastaan kovin suuri, jos ei oteta lukuun sitä että löysin hauskan liikuntamuodon, lähinnä palasin vanhoihin tapoihini, siihen aikaan kun tapanani ei ollut ostaa karkkia joka päivä. En vastusta herkuttelua enkä varmasti kestäisi laihdutuskuurilla mutta ylettömästä makeansyönnistä ei kyllä seuraa mitään hyvää (välillä sitä on kyllä vaikeaa muistaa).

piua kirjoitti...

Joo, sehän se on, se päivittäinen karkinosto paha paha paha tapa! Silloin opiskelujen alkuaikoina oli kovin pitkiä päiviä ja vaikka kävinkin lounalla muiden kanssa ja söin ihan hyvin, niin aina iltapäivällä sitä hairahti ostamaan kaikkea mahdollsita herkkkua kioskilta kahvitauolla. Lakut oli iso hitti ja kismettejä meni. Kun olin vaihtarina, jouduin pahasti Brittien snack-kulttuurin viemäksi ja ostin pikkupusseja sipsejä ja suklaapatukoita. Ei ihmekään että ulkomailla paino nousta humahti. Mutta kotona saatoin taas jättää huonot tapani taakseni ja palalta suomalaisten onneksi terveellliseen ruokakulttuuriin (keitettyjä perunoita - EI friteerattuja yms.).

Se on kyllä vaikeeta, jos on niitä ihmisiä, joiden on pakko syodä koko pussi kerrallaan. Nykyään kaikki pakkaukset on niin isoja, että niiden kokonaan syömisestä tulee pakostakin paha olo, oli kyseessä mikä tahansa ruoka/nami. Itse olen hamsteriluonne ja harvemmin syön koko pakettia. Kun ottaa syömisen nautinnon kannnalta ja yritää syödä vaikka vain puolet paketin sisällöstä, mutta samassa ajassa, niin hyvä tulee. (esim. vain puolikas suklaalevy, jäätelöpaketti, sipsipussi, karkkipussi...) Nykyään pystyn syömään suklaalevystä vain pari palaa kerralla ja levy säilyy siis melko pitkään. Voin myös huoletta ostaa kalliimpaa, ns parempaa suklaata kun tiedän ettei se tule kerralla ahmittua. :)

Joo, omat vaatteethan ne parhaiten kertoo onko oikeasti pienentynyt, kunhan pitää mielessä muodin muutokset. Itse etsin kaapistani esiin aikoinaan rakastamani oranssni paidan ja sepä olikin ihan valtavan leveä! Viidessä vuodessa on muoti muuttunut paljon vartaloa myötäilevämmäksi! :D

Kiva josolet löytänyt itseäsi innostavan liikutamuodot, itse olen vieläkin etsintäkannalla, kun afrotanssikurssi loppui...

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minäkin jouduin vaihtarina paikallisen ruokakulttuurin uhriksi. Suomessa tapanani on syödä lounas koulussa tai kotona ja illalla jotain kevyttä, leipää tai jugurttia tai jotain vastaavaa. Siellä lounas oli mahdottomuus ja eväitä en saanut otettua ikinä mukaan. Kotiin lähtiessä koulun makeisautomaatit olivat liian houkuttelevia. Muutenkaan minulle ei sopinut ruuan laittaminen illalla, siitä koitui aika paljon stressiä (piti päättää mitä syö, löytää vieraiden ruokien joukosta sopivia ja olla pelkäämättä paikallisia kämppiksiä).

Minä en ole oppinut ahmimisen vastustamista, parempi olisi olla ostamatta suuria määriä kotiin. Tänä viikonloppuna ostin vähän liikaa mutta ei se varmaan maata kaada. Uudet farkutkin ovat pienintä ikinä minulle sopinutta kokoa (tosin jostain syystä sen merkin tuumamitoitus on aika reilu).

Blog Widget by LinkWithin