9.6.2006

Juhlien järjestäminen on hermostuttavaa mutta niin on niissä käymineenkin. Alkaa kaduttaa että ilmoitin kaverilleni tulevani mielellään. En tiedä miksi olen niin hermostunut, siihen ei pitäisi olla mitään syytä, muuta kuin uusien ihmisten tapaaminen. Todennäköisesti kuitenkin tunnen sieltä niin paljon ihmisiä (tai siis muutaman) että voin puhua vain heidän kanssaan eikä minun tarvitse miettiä uusia ihmisiä. Parantuneesta itsetunnostani huolimatta en pääse eroon ajatuksesta ettei minua oikeasti haluta sinne (voi tietysti olla niin mutta minulla ei oikeasti ole mitään todisteita siitä). Yritän vakuuttaa itseäni siitä että harvemmin ihmiset kutsuvat syntymäpäivilleen ihmisiä joita eivät halua. Pelkään myös etten osaa käyttäytyä. Olen kyllä ollut tuollaisissa juhlissa, muutaman kerran ja silloin selvisin ihan hyvin, en tiedä miksi nyt olisi vaikeampaa. Kaverini ystävät vaikuttavat vain aika pelottavilta. Pelkään että olen juhlissa suuri ja kömpelö tosikko joka katsoo nurkasta kun muut humaltuvat eikä sano kenellekään mitään ja lähtee heti kun kehtaa. Sen jälkeen mut vapautuvat ja alkavat nauttia illasta.
Ja mitä ihmettä tuollaisiin laitetaan päälle?

8 kommenttia:

HeidiR kirjoitti...

Muut humaltuvat? No, sittenhän sinun ei tarvitse stressata.

Hehän nauttivat humalatilastaan, eivätkä huomaa muita... Paitsi jos juokossa on sellainen riidanhaastaja. Jossain vaiheessa he haluavat sitten lisää alkoholia tai toimintaa. Se toiminta on yleensä ulos kaupungille lähteämistä. Haetaan vieläkin hurjempaa bailumieltä tanssimalla tai flirttailemalla vastakkaisen sukupuolen kanssa.

Miten se sitten ilta päättyy?
A. Oli rento ja kiva ilta. Mennään ajoissa nukkumaan ja krapula ei ole kovin suuri.
B. Mennään yksin tai vakituisen kumppanin kanssa nukkumaan ja moraalista krapulaakaan ei ole.
C. Tulee juotua liikaa.
D. Tulee tehtyä muuta tyhmää.

Vaihtoehtoja riittää lisääkin...

Ei aavistustakaan muuten mitä sinne pitäisi päälle laittaa...

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ehkä minun ei tarvitse välittää toisten humalastakaan, minun täytyy lähteä pois joskus yhdentoista aikaan, eivät he kai ehdi kauheaan kuntoon sitä ennen.
Tuskin he antavat minun pilata juhliaan. Joskus on vaikeaa päästä eroon tunteesta että muut ovat minulle ystävällisiä vain koska he säälivät minua, vaikka suuri osa ihmisistä (minä mukaan lukien) harvemmin tekee tuollaista jos se aiheuttaa heille epämukavuutta.

Taidan laittaa päälle jonkun hameen, tuskin kuitenkaan eilistä pallohametta. Sen kanssa ei voi pitää paksuja sukkahousuja ja täällä on vielä aika kylmää. Ei minulla kyllä ole kauheasti valinnanvaraa, yhdet farkut ja aika monta hametta, joista suurta osaa ei voi edes harkita.

Anonyymi kirjoitti...

Hei näkymätön! Ihan ymmärrettävää, että sinua häiritsee se että sait kutsun niin myöhään. Itse sain vähän aikaa sitten tiedon ystävältäni, että hän ei voi kutsua minua häihinsä (kylläkin pahoittelujen kera); mutta sitten sainkin muutamaa päivää aiemmin kutsun. Ei tuntunut kivalta, mutta aioin kuitenkin mennä sinne. Tuona päivänä olo oli kuitenkin niin heikko, ja olin käärmeissäni siitä, etten ollut saanut mahdollisuutta ostaa edes häävaatteita tai käydä kampaajalla; peruutin menoni häihin tekstiviestillä, ja tavallaan olin ratkaisuuni tyytyväinen. Ei ole kiva mennä ystävänään pitävän henkilön häihin jollain viime hetken peruutuspaikalla..
Oma neuvoni sinulle: ole juhlissa juuri niin kuin haluat, niin pitkään kuin haluat, ja juttele kenen kanssa haluat. Jos on tylsää, lähde pois. Pidä bileitä tilaisuutena jutella tuttujesi kanssa ja ehkäpä tutustua uusiinkin. Mahdollisuutena johonkin.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Myöhään kutsuminen kyllä häiritsee, toisaalta kaverini mainitsi juhlistaan jo joskus toukokuun puolella, ehkä hän ajatteli että olen tietoinen niistä. Ei sillä niin väliä, yritän ajatella että oma vikansa jos kutsui minun eikä halunnut :)
Luulen että siellä on aikakin kolme ihan hyvää tuttuani, juttuseuraa pitäisi olla. Ja luulen että minulla voi olla oikeasti hauskaa, ja jos ei olekaan niin ei kai se ole maailmanloppu.

Kuulostaa harmilliselta tuo sinun hääkokemuksesi, häihin ei pitäisi kutsua noin lyhyellä varoitusajalla. Eräs ystäväni menee kai naimisiin tänä kesänä, minutkin piti kutsua mutta eipä ole kutsua näkynyt. Toisaalta emme ole nähneet kunnolla varmaan vuoteen ja vaikka olisikin hauskaa kerrankin käydä perinteisissä häissä niin tuskin minulla olisi kovin hauskaa aivan vieraiden ihmisten keskellä.

Anonyymi kirjoitti...

Haloo? Ole vain yhtä söpön näköinen kuin kuvissa ja samalla tavalla sympaattisen rehellinen kuin blogissa, niin taatusti sinusta pidetään.


Miksi xitussa naisilla ei voi olla normaalia itsetuntoa? Aina joko "voi kun on raskasta olla näin ihana" tai "ei kukaan voi oikeasti pitää minusta"?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ehkä siksi että herkkinä nuoruusvuosina kukaan (perheen ulkopuolelta, siitä olen kiitollinen ja onnellinen että perheeni välitti) ei tuntunut pitävän ja pojat halveksuivat tai eivät huomanneet? Ja kun on aika epäsosiaalinen ei kauheasti tule tilaisuuksia huomata olevansa väärässä. Luulen kyllä että sitten kun pääsen sinne kaikki menee hyvin.

Minun on kyllä edelleen vaikeaa luottaa ystävyyteen. Luotan kyllä ystäviini siinä mielessä että pystyn kertomaan heille salaisuuksiani ja tiedän että varmaan saisin apua jos tarvitsisin, ja olen saanutkin (kiitos Hanna :)). En vain osaa luottaa ystävyyden pysyvyyteen, yleensä jossain välissä ystäväni eivät halua olla kanssani tekemisissä (helpoin oli hyväksyä äärikristityn ystävän katoaminen, pystyin väittämään itselleni ettei hän halunnut olla tekemisissä pakanoiden kanssa). Viime aikoina olosuhteet ovat kyllä lähinnä erottaneet mutta se pieni epäilys elää. Poikaystävää en ole kovin usein kaivannut mutta välillä haluan parhaan ystävän (ehkä se voisi olla se poikaystäväkin).
Olemassa olevissa ystävissänikään ei kyllä ole vikaa.

anu kirjoitti...

Meinasin kyllä ehdottaa juhliin laitettavaksi juurikin sitä edellisen kuvan pallohametta vaikkapa jonkun mustan paidan kanssa, mutta ehditkin jo todeta että ei ainakaan sitä...
Mielestäni oli kyllä kivan näköinen hame se.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Muuten laittaisin sen hameen mutta luulen että yhdentoista aikaan on vähän liian kylmää pyöräillä kotiin ohuissa sukkahousuissa. Kaveri tosin asuu vain parin kilometrin päässä, täytyy harkita. Tällä hetkellä täällä on pahaenteisen sateistakin, mutta ehkä sää selkenee iltaan mennessä. Tai sitten voisin mennä kävellä, ei kai siellä ole kauheasti raiskaajia liikenteessä (muuten ei olisi ongelma mutta reitti sinne ei kulje vilkkaasti liikennöityjä väyliä pitkin).

Blog Widget by LinkWithin