27.6.2006

Kirjameemi

Hanichun kautta löytynyt:

1. Juuri luettua:
Tallinan matkaa varten Kantokorven Sankarimatkailija Tallinnan raitiovaunuissa (päädyin siihen koska se oli uusin kirjastossa paikalla olleista oppaista ja vaikutti hauskalta, olikin), Umayya Abu-Hannan Nurinkurin (maailmani laajeni vähän), P. D. Jamesin Murhahuone (en ole lukenut hänen muita dekkareitaan, tämä oli kesken pari viikkoa) ja kaksi Amanda Quickin 1800-luvun alkuun sijoittuvaa hömppäkirjaa, sekä aika paljon aikakauslehtiä äidin luona ja mummolassa. Nämä siis viimeisen reilun viikon aikana, joskus tulee luettua enemmänkin.

2. Parhaillaan luettavana:
Isabel Allenden Henkien talo. Tämä on sellainen kirja, jonka aloittaminenkin tuntuu vaikealta, vaikkei olekaan vaikea tai klassikko (niiden aloittaminen on melkein mahdotonta). Olen yllättynyt positiivisesti, hauska ja outo.

3. Lukujonossa vuoroaan odottavat:
Ainoa kirja varsinaisessa jonossa on Allenden Rouva Fortunan tytär, sen lisäksi on suuri joukko kirjoja jotka pitäisi lukea. Tuo yksi kirja ei taida riittää pitkähkölle lomalle, täytyy käydä kirjastossa. Tai ottaa taas mukaan eniten matkustanut kirjani, Iain M. Banksin Algebraist. En tiedä miksi en ole saanut sitä luettua, varsinkin kun Banks on yksi suosikeistani.

4. Haluaisin lukea:
Monipuolisesti ja sivistävästi.

5. Kirja jonka jätin viimeksi kesken:
Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru, äitini suositteli sitä (ja Tallinnaan ottamani kirja oli ehtinyt loppua, ilmankaan ei voi olla). Pidin aikakauden kuvauksesta, varsinkin kun olen käynyt Delftissä ja olen nähnyt kirjan inspiraationa olleen maalauksenkin Haagissa (se oli kaunis) mutta jokin tökki. Päähenkilö oli ihan sympaattinen, muutkin henkilöt mutta en pystynyt innostumaan tarinasta. Traaginen rakkaus ei innosta vaikkei se olisikaan kauhean traagista.

9 kommenttia:

-TC- kirjoitti...

tyttö ja helmikorvakoru on ihan ok myös leffana. Suosittelen lukemaan minäkin :)

Anonyymi kirjoitti...

Henkien talo taitaa olla viimeisin kirja, jonka olen itse lukenut. Meillähän on tuo lukupiiri, josta sitten kyllä olen ollut pois monta kuukautta lääkislukujeni vuoksi. Joka tapauksessa pidin tuosta Allendesta ja muistaakseni kirjoitin siitä jotain blogiinikin silloin aikoinaan. Nyt en ole oikein jaksanut lukea mitään sen lääkisurakan jälkeen.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minulla on outo vastenmielisyys Colin Firthiä kohtaan (olihan hän siinä elokuvassa?), ihan hyvä näyttelijä mutta en pidä hänen ulkonäöstään. Huono syy kyllä olla katsomatta elokuvaa. Suurin syy taitaa olla se että olen allerginen onnettomille rakkaustarinoille, haluan että rakkausromaanini ovat hyvin eskapistisia ja onnellisia (ja jännittäviä). Olen myös allerginen muodikkaille historiallisille kirjoille ja ylipäätään kaikille trendikkäiksi tulleille (minulla ei ole aikomustakaan lukea Da Vinci -koodia enkä ole nähnyt esim. Titanicia). Vermeer on kyllä suosikkini vanhoista hollantilaisista mestareista, esim. Rembrandt on aivan liian raskas vaikka pystynkin ihailemaan hänen taitavuuttaan.

Kannattaa muuten käydä Mauritshuisissa jos sattuu päätymään Haagiin, pienessä museossa (muistaakseni kaksi huonetta aivan täynnä maalauksia) on muutakin kiinnostavaa.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Hurina, joku lukupiiri voisi tehdä hyvää minunkin lukutottumuksilleni. Minulla on kirjaa jäljellä vielä joku sata sivua, en tiedä saanko luettua sen loppuun tänään, matkalle en viitsi ottaa sitä mukaan (toisen Allenden lisäksi kirjastosta löytyi yksi P. D. Jamesin kirja, Murhahuonetta edeltävä ja toinen dekkari, kotimainen 60-luvulta. Eivät nuo varmaan riitä koko matkaksi mutta minulla on kirjastokortit sekä Turkuun että Jyväskylään, joten ehkä selviän).

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Täytyy katsoa jos törmäisin tuohon kirjaan.
Mitä pidit Amsterdamista?

Anonyymi kirjoitti...

Minusta "Henkien talo" alkoi hyvin, Clara vaikutti mielenkiintoiselta persoonalta ja niin pois päin. Mutta loppua kohden homma meni mielestäni vähän liialliseksi. En osaa oikein selittää, mitä tarkoitan. Ehkä henkilöitä tehtailtiin liian monta, Alba ja kaksospojat ..?

Hieno kirja, silti. Ja hieno elokuvana myös. Elokuvastahan olikin ymmärrettävistä syistä karsittu vähän sitä henkilömäärää.

Anonyymi kirjoitti...

Ootkos lukenut Diana Gabaldonin Muukalainen? Ja sen jatko-osa Suodenkorento? Hyviä 1700-luvun Skotlantiin sijoittuvia romanttisiakin kertomuksia.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

En ole lukenut, tiedän ne kyllä. En muista tarkkaan miksi päätin olla lukematta, oliko niissä jonkinlaista aikamatkailua?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Hassua muuten että aivan äsken törmäsin jotain kautta blogiisi.

Blog Widget by LinkWithin