Matkakertomus

Olen taas kotona, mutta en kovin kauaa. Jos mikään ei mene pieleen (tänään on lievästi epämiellyttävä olo, matkustaminen on rankkaa) niin lähden keskiviikkona Turkuun kun pääsen autokyydillä. Ja kun siellä kerran olen niin on järkevää jatkaa Jyväskylään, säästyy yhdeltä pitkältä junamatkalta. En ehtinyt juuri olla siellä ja äitini vuokrapalsta kaipaa kuulemma rikkaruohojen harventajaa.
Tallinnan matkamme onnistui kaikesta huolimatta ja yllättävän hyvin. Minä en saanut auringonpistosta eikä äitini kipeä polvi vaivannut kauheasti.
Matkaoppaanamme oli Otso Kantokorven Sankarimatkailija Tallinnan raitiovaunuissa, se oli yllättävän hyödyllinen kirja. Emme noudattaneet sen kaikkia ohjeita, kirjoittaja oli innostunut pienistä ja halvoista baareista, me kävimme syömässä lähinnä turistipaikoissa. Ajoimme kuitenkin kaikilla kolmella tällä hetkellä käytössä olevilla linjoilla. Oikeat sankarimatkailijat olisivat ostaneet leimattavia lippuja, me hankimme Tallinn Cardit, niillä sai muun muassa matkustaa kaupungin alueella niin paljon kuin halusimme.
Maanantaiaamun ensimmäinen kohteemme oli viime reissulla löytynyt tori, josta voi ostaa lähes mitä tahansa, hautakivisttä lähtien. Meidän piti ajaa sinne raitiovaunulla numero kaksi tai neljä, aika pitkän odotuksen jälkeen vasta tajusimme etteivät ne kulje, torin lähellä selvisi syykin (suunnaton tietyömaa). Ensimmäisen raitiovaunumatkamme ajoimme sitten bussilla, jotenkin osasimme nousta nousta oikeaan suuntaan menevään ja jopa jäädä pois oikealla pysäkillä (sen jälkeen eksyimme hiukan mutta matkan varrella oli kiinnostavia paikkoja). Torilta ostimme mansikoita, jotka lopulta jäivät syömättä pahanmakuisuutensa takia. Ja sitten palasimme hotelliin lepäämään.


Sitten pääsimme lopulta raitiovaunuun, ja osasimme melkein käyttääkin sitä (päätepysäkillä Koplissa oli hieman hämminkiä mutta kuljettajan kahvitauon jälkeen pääsimme taas matkaan). Kopli on ilmeisesti vähän huonomaineista seutua, tai ainakin venäläistä ja aika köyhää. Kävelimme siellä vähän, näimme meren ja melkein törmäsimme sammuneeseen mieheen, sitten ajoimme vähän matkaa eteenpäin Sirbiin, jossa ostimme vettä ja hyvää raparperipiirakkaa oudosta kaupasta, lähellä oli sopiva puistokin picnicille.


Muutuimme taas perusturisteiksi ja jäimme pois vanhan kaupungin tienoilla. Tallinn Cardilla pääsi museoihinkin ilmaiseksi, kävimme tutustumassa dominikaanisen luostarin jäänteisiin kahdessa pienessä museossa. Toinen oli aika komea piha, toiseen kavuttiin jyrkkiä portaita ylös ja sisällä toisia alas (onneksi äitini sai viestitettyä polvestaan ja säästyimme kapeeilta kierreportailta) kappeliin, jossa oli komea akustiikka. Vanha melkein kaksinkerroin taipunut mies esitteli sitä ja museota, yhteisen kielen puute ei haitannut. Miehen kännykkä (soittoäänenä Kulkuset) soi sopivasti niin että ehdimme pakenemaan ennen seuraavien portaiden kapuamista.
Museoiden lähellä on Katariina käikin sivukuja, jossa on paljon käsitöitä myyviä liikkeitä. Ostin sieltä pari vuotta sitten kauniita kuppeja, nytkin löytyi yksi, hyvin kaunis ja taiteellinen. Kiertelimme vanhaa kaupunkia ja kävimme kahvilla paikassa joka jäi viime kerralla (vuonna 2004, sitä ennen olen ollut Tallinnassa isäni häissä 2000-luvun alussa, samoihin aikoihin äitini ja siskoni ja naapurintädin kanssa ja vuonna -93, matkalla virrolaisten tuttujemme maatilalle maan eteläosiin) mieleen erään taskuvarkaan takia, hän kävi siellä hankkiutumassa eroon uhrinsa lompakosta (tajusimme mitä oli tapahtunut vasta kun hän oli lähtenyt), oikeasti sen nimi on Mocha.
Olimme muuten käyneet edellisenä iltanakin vanhassa kaupungissa, vähän istumassa terassilla (join kaksi siideriä matkalla, toinen niistä oli paha erehdys).
Palasimme taas hotellille vähän lepäämään ja sitten vanhaan kaupunkiin etsimään sopivaa ruokapaikkaa (oikea sankarimatkailija olisi matkustanut Kopliin tai jonnekin syömään seljankaa 15 kruunulla, mutta me emme ole erityisen sankarillisia ja sitä paitsi emme pidä seljankasta). Meidät heitettiin tehokkaasti sisään paikkaan, joka oli ilmeisesti suunnattu siisteille suomalaisille tädeille (muusta asiakaskunnasta päätellen). Ruoka oli hyvää ja palvelu ylitsepursuavan ystävällistä.
Heillä ei ollut hyviä jälkiruokia, joten päädyimme lopulta hieman boheemiin paikkaan (kaikki pöytäliinat ja kukkaruukut, joista yksi teekannu, erilaisia) remontoitavan talon sisäpihalle. Omenamehu-jäätelö-hunaja-sekoitus oli aika hyvää. Pihalla oli taas yksi keramiikkakauppa, sieltä löytyi saman tekijän unikkokulho unikkokuppini seuraksi.
Ja sitten nukkumaan.

Tiistaiaamuna ajoimme kätevästi Kadriorgiin raitiovaunulla, harrastamaan kulttuuria. Museot eivät olleet vielä auki, kävelimme etsimässä vesipullokauppaa (kesällä pelkään melkein hysteerisesti nestehukkaa). Löysimme kuitenkin vain meren, sekin oli kiinnostava. Ja oudon venäläisen merisotamuistomerkin, josta oli komea näköala. Kävelimme vähän puistossa ja nautimme puiden varjosta. Kadriorgin palatsissa oli kai ihan kiinnostavaa taidetta ja koreita esineitä. Piha ainakin oli keisarillisen muodollinen (palatsi rakennettiin Pietari Suuren kesäpaikaksi). Viime reissu meni vähän pieleen kuukautiskipujen takia, onneksi minulla oli nyt vahvaa särkylääkettä.
Kumu oli kiinnostava mutta vähän liian suuri. Voimani loppuivat ennen neuvostotaidetta, kävelin sen osan vain läpi tauluja nopeasti vilkuillen. Täytyy varmaan joskus mennä uudestaan ja aloittaa ylimmästä kerroksesta.
Kadriorgista ajoimme aivan toisiin tunnelmiin Tondin teollisuusalueelle, siellä on paikallisen suklaatehdas Kalevin tehtaanmyymälä. Tuli ostettua vähän liikaa karkkia.
Iltapäivällä palasimme taas vanhaan kaupunkiin. Halusin testata olenko vielä korkeanpaikankammoinen ja yritin kiivetä raatihuoneen torniin. Kammoni on hyvissä voimissa, pääsin jonnekin alimman ikkunan tienoille (77 metriin), jalkani tärisivät niin paljon että päätin että ehkä olisi turvallisempaa palata maan pinnalle (minussa taitaa olla hieman masokistin vikaa kun puuhaan tuollaisia, Hollannissa pääsin yli sataan metriin, ryhmässä kun ei kehdannut kääntyä takaisin). Maan pinnallakin tärisin, löysin äitini eräältä terassilta ja sain siiderin. Olisi pitänyt tilata varmaan jotain muuta, join sen liian nopeasti ja sain mukavan päänsäryn ja sekavan mielentilan. Ei minulla ole kai sentään niin huono viinan sietokyky, auringolla ja adrenaliinillakin taisi olla osansa. Viileä ravintola auttoi ja hyvä ruoka. Eksyimme itseään vähän parempana pitävään paikkaan, olimme ainoat vieraat ja palvelu oli vähän ynseää (mutta ruoka kuitenkin hyvää, sentään).

Ja taas vaeltelua vanhassa kaupungissa.Keskiviikkona laivamme lähti kolmelta, sitä ennen ehdimme hyvin ostaa eväitä ja istua terassilla vanhassa kaupungissa (minä join edellisesttä päivästä viisastuneena omenamehua, täytyy sanoa ettei äitinikään todellakaan ryypännyt vaikka voi vaikuttaa siltä että kävimme useaan otteeseen terasseilla). Ostin oudon virolaisen bändin levyn, lähinnä sillä perusteella että se oli halpa (ei mikään piraattituote kuitenkaan) ja sillä oli myös kansanlauluja. Ihan hyvä levy, jotkut laulut todella hyviä.

Torstaina täytin 26 vuotta hyvin arkisissa merkeissä. Päivä meni lähinnä pakkaamiseen ja junassa istumiseen. Olin kuvitellut olevani niin vanha jo kesäkuun alusta.

Juhannuksen vietimme Kuopiossa mummolassani. Siellä ei ollut varsinaisesti hauskaa mutta mukavampaa kuin olin pelännyt. Juhannus oli hyvin rauhallinen, lähinnä loputonta ruuantuputusta, tai siltä se tuntui. Mummoni ei oikein muista mitään, hän on surullista katsottavaa. 92-vuotias ukkinikin on alkanut vaikuttaa vanhukselta, hän on aikaisemmin ollut hyväkuntoinen ja terävä. Juhannuksen kohokohta oli kävely puistoon katsomaan kukkia.