Ensimmäisen kerran ihastuin ensimmäisellä luokalla, poikaan, joka oli vähän tyly. Ja poikkeavan näköinen. Se taisi loppua viimeistään kun kuulin että hän oli oikeasti ilkeä (olin menossa luokkaan ruokailun jälkeen ja huomasin että siellä oli vain poikia enkä halunnut mennä sisään. Kun kävelin pois kuulin kun ihastukseni sanoi "Katri pelkää poikia". Se tuntui loukkaavalta, varsinkaan kun en ollut tajunnut pelänneeni poikia vaikka ehkä pelkäsinkin. Vielä pari vuotta aikaisemmin tappelin poikia ja ensimmäinen hampaani alkoi heilua kun purin yhtä poikaa päiväkodissa). Toinen ihastukseni oli hyvin ystävällisen ja iloisen näköinen poika, ainakin luokkakuvissa, en tiedä miksi ihastuin häneen. Kolmas ihastus oli lievä. Eräitä suosikkikirjojani olivat Mary Marckin koulukuvaukset 1900-luvun alun Helsingistä. Jostain syystä kuvittelin että eräs aika ärsyttävä poika olisi sopinut kirjoihin hyvin, olisimme olleet ylioppilaita yhdessä (noissa kirjoissa ylioppilaat olivat hienouden huipentumia). Tajusin aika pian että hän oli vain ärsyttävä.
Yläasteella ihastuin poikaan joka mielestäni söpö ja ystävällinen. Ihastus oli loppunut toivottavasti siihen mennessä kun hänestä tuli uusnatsi. Ihastuin vähän satunnaisiin vastaantulijoihin ja koulussa näkemiini tyyppeihin, ilman että halusin edes tutustua heihin.
Lukiossa ihastuin erääseen poikaan, josta lopussakin tiesin vain nimen, koska hän näytti erään bändin ei kovin hyvännäköiseltä basistilta tai rumpalilta. Ihastus taisi haihtua jo ennen faniuteni tuohon bändiin. Muuten ihastuin vain vähän, pariinkin tyyppiin, joista toisen kanssa joka puhuin, hän pyöri vähän samassa porukassa ja taisi olla ihastunut kaveriini (aina kun olen ollut jonkinlaisessa porukoissa, joissa on myös poikia ihastuvat he aina kavereihini. Itsevarmuuttani auttaisi jos joku olisi ollut ihastunut minuun teinivuosina, vaikka kuinka kaukaisesti, vaikka se onkin aika epätodennäköistä).
Lukion jälkeen minulla on ollut melkein vain netti-ihastuksia: oli ainakin yksi englantilaismies, jonka kanssa kirjoittelin pitkään; ensimmäisessä nettiyhteisössä jonne tunsin kuuluvani oli yksi kummallinen tyyppi (kaikki tunsivat hänet outoutensa perusteella) jonka kanssa suorastaan flirttailin ja yhteen ihastuin joksikin aikaa kun hän otti minuun yhteyttä. Ja jotkut ohikulkijat ovat olleet kiinnostavan näköisiä.
Heräsin viideltä.
Eilinen väliseminaari meni kai ihan hyvin, minulla oli hame ja raidalliset sukkahousut ja keksin jotain sanottavaakin.
Koulun jälkeen kävin kylässä opponenttini luona, emme olleet jutelleet kunnolla pitkään aikaan. En valitettavasti pitänyt mielenkiintoisesta vegaanisesta ruuasta. Se ei ollut sen ruuan vika vaan nirsouteni.
Äitinikin oli käynyt katsomassa Totoron ja piti siitä, dubattunakin. Kerrankin elokuva joka ei ollut liian jännittävä (vaikka Totoro itse onkin aika hurja).
Tekstit
10 kommenttia:
Noni, kyllä sinä selvästikin olet hetero. Sitäpaitsi olet oikeasti aika söpö. Olisinpa nuorempi...
Tuosta listasta puuttuvat ne tytöt joihin olen ehkä ihastunut ja joita en ole tunnistanut ihastuksiksi, jotka ovat olleet viehättävämpiä kuin muut tytöt. Mutta kyllä minä olen selvästi miehistäkin kiinnostunut, kai.
Itsevarmuuttani auttaisi jos joku olisi ollut ihastunut minuun teinivuosina, vaikka kuinka kaukaisesti, vaikka se onkin aika epätodennäköistä.
Nuoruuden ihastumisiin kuulunee se, ettei usko, että kukaan ihastuisi juuri minuun. Ainakin itse yllätyin suuresti, kun sain tietää, että minuunkin oli ihastuttu. Vaikka itsekin ihastui välillä aika omituisin perustein.
Minäkin ihastuin hyvin oudoilla perusteilla, varsinkin niihin lievempiin ihastuksenkohteisiin. En tiedä onko usko siihen ettei kukaan voinut ihastua minuun pelkkää teini-iän huonoa itsetuntoa, enemmänkin kyse on todisteiden täydellisestä puuttumisesta. Kukaan poika ei osoittanut kiinnostustaan (paitsi yksi poika joka kohteli minua kotitaloustunnilla kuin spitaalista mutta se ei varmaan ollut sen tyyppistä kiinnostusta). Teini-iässä taisin puhua enemmänkin pari lausetta ehkä neljän tai viiden pojan kanssa ja heidän tiesin olevan ihastuneita ystäviini eivätkä he olleet tuttavia kummempia, minulla ei oikeastaan koskaan ole ollut miespuolisia ystäviä, siis päiväkodin jälkeen. Kun miehet suhtautuvat korkeintaan lievällä halveksunnalla on vaikeaa kuvitella että kukaan voisi ihastua.
Silti elättelen toivoa että joku olisi saattanut olla minuun ihastunut. Eihän sitä koskaan tiedä ja varman tiedon saaminen siitä että vaikka kaikki kouluni pojat inhosivat minua, jos edes tiesivät kuka olin, on aika vaikeaa.
Minua kai kohdeltiin ihan normaalisti, tai siis periaatteessa eivät pojat ainakaan mitenkään vältelleet. Ja näin jälkikäteen ajatellen olisin voinut tulkita jonkun pojan käytöksen jopa ihastukseksi.
Mutta silloin ajattelin, että pojat ihastuvat niihin toisiin tyttöihin, eivät minuun. Kohdallani oli siis kyse teini-iän huonosta itsetunnosta.
Kun sitten kävi ilmi, että eräs poika oli ihastunut (sain kuulla sen hänen kaveriltaan), niin olin aivan innoissani. Vaikkei kyseinen poika ollutkaan minun ihastuksiani, oikein kiltti ja mukava kuitenkin, mutta turhan ujo minulle.
Hmm, mitäköhän sille pojalle mahtaa nykyisin kuulua?
Oli minulla tietysti myös huono itsetunto, suureksi osaksi sen huonon kohtelun ansiosta. Minulle oli järkytys aikuisena kun miehet kohtelivatkin minua ihan ystävällisesti ja eivät näyttäneet inhoavan. Ei minulle oltu teini-iässäkään aivan kauhean törkeitä, en ollut edes varsinaisesti koulukiusattu, minun vain annettiin ymmärtää etten ollut tarpeeksi hyvä (niin kuin kerran yläasteen tanssitunnilla kun pääsin tanssimaan ihastukseni kanssa tai ehkä jonkun muun, kiltin pojan ja luokan pahin kiusaaja sanoi jotain tyyliin "voi sua raukkaa kun joudut tanssimaan tuon kanssa"). Melkein kaikkia luokkamme tyttöjä kiusattiin, kiusaamistavassa oli vain eroa, kauniita tyttöjä kiusattiin aivan eri tavalla.
Koulukaverit.com on kätevä vanhojen luokkakavereiden ja ihastusten myöhemmän elämän tutkimiseen, niiden jotka ovat sinne ilmoittautuneet.
Valtaosa kouluiän ihastuksista jäänee huomaamatta. Se kun on ihan yhtä jännittävää pojille kuin tytöillekin. Ellei pojille vielä kamalampaa. On melkolailla varmaa että sinuun on ihastuttu. Ne on ehkä niitä poikia jotka eivät pitäneen melua itsestään. Tai sitten niitä jotka pitivät.
Kiusaajien taustalla on yleensä vielä isompia itsetunto ongelmia kuin kiusattujen. Tuollaiset "voi sua raukkaa kun joudut tanssimaan tuon kanssa" letkautukset tuossa iässä voi yleensä tulkita kateudeksi, ellei suoraa ko. henkilöiden suhteen niin laajemmin ainakin.
Kuinka nyt sitten vain, nuo lapsuuden ja nuoruuden tapahtumat ovat muistoja. Toivottavasti hyviä. Aikuisuudessa ja lapsuudessa on se ero että aikuisena sen toisenkin ihmisen voi olettaa olevan aikuinen ja osaavan ajatella omilla aivoillaan. Lapsena oli jännää ja vähän käsittämätöntä moni muukin asia joka sittemmin on osoittautunut, ellei ihan tylsäksi, niin kumminkin käsitettävämmäksi. Ei sillä että väittäisin käsittäväni jotain sellaista kuin "rakkaus".
Olet aivan oikeassa ja pilaat hyvät nuoruuden traumani :) Koska tuskin saan koskaan tietää sitä onko joku ollut ihastunut minuun niin voin aivan hyvin ajatella että ehkä joku on, eikä sillä nyt tässä iässä ole kauheasti väliä oliko minuun ihastunut yli kymmenen vuotta sitten vai ei. En itsekään millään tavalla ilmaissut ihastuksiani, tuskin kehtasin heitä katsoa joten en voi valittaa siitä ettei kukaan lähestynyt minua.
Luokkamme pahimmalla kiusaajalla oli taatusti itsetunto-ongelmia. Hän oli kyllä luokan johtaja, mutta ei erityisen ihailtu tai kunnioitettu, hän vain sattui olemaan se ilkein tyyppi. Luulen että hän oli ihan hyvä koulussa, vaikka haukkuikin muita siitä (onhan hän saattanut olla kateellinen minulle koulumenestyksestäni, vaikkei se ollutkaan päätähuimaavaa). Hänellä oli muutama muu uusnatsi alaisinaan, he olivat kyllä tyhmempiä mutta myös urheilullisempia, paremmannäköisiä ja pitempiä. On saattanut ärsyttää kun itse on lyhyehkö, paksuhko ja finninaamainen. En usko että kukaan piti hänestä oikeasti. Eniten hän kiusasi yhtä ystävääni (joka oli kaunis ja hoikka ja vaaleatukkainen ja gootihko), luulen että hän oli ihastunut mutta hänellä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia ystävääni. Aika suuri osa nuoruuden traumoistani johtui varmaan tuosta ystävästäni, joka oli tärkein jos ei paras ystäväni. Paras hän ei ollut missään nimessä, herkkä suuttumaan ja ilkeä ja sai muut taivutettua tahtoonsa, hän juuri sai porukkamme hylkäämään minut seiskalla. Hän oli myös oikeasti todella kaunis, hyväihoinen, hoikka ja vaikka mitä muuta ja tietysti pojat ihastuivat häneen, heille hän näytti aivan eri puolen luonteestaan, tosin hän saattoi heitäkin kiusoitella aika julmasti, myöhemmin.
Haluatko sinä pitää traumasi koskemattomina? En mitenkään tahdo pilata mitään millä on arvoa.
Tuossa muuten on sinulla arvoja vastauksessasikin:
"tyhmempiä mutta myös urheilullisempia, paremmannäköisiä ja pitempiä"
"ihan hyvä koulussa" mutta "lyhyehkö, paksuhko ja finninaamainen"
"oikeasti todella kaunis, hyväihoinen, hoikka" ja "herkkä suuttumaan ja ilkeä", "sai porukkamme hylkäämään minut"
Ja tuo viimeinen on vielä tittelillä "ystäväni"
Mielenkiintoista.
Sekin on mielenkiintoista ettei kiusaajallasi ollut mitään mahdollisuuksia kauniiseen ystävääsi. Miksei? Minusta tuo sinun ystäväsi ei valitettavasti kuulosta juurikaan rakastettavammalta persoonalta kuin kiusaajanne.
Tuossa on muutenkin aikamoisia arkkityyppejä:
- kaunis, mutta ilkeä.
- kiltti, mielestään mitään sanomaton
- paha, väkivaltainen kiusaaja.
- pahan komeat mutta tyhmät apurit.
Onko jäänyt tuhkimot ja vastaavat lukematta?
En tietysti halua, tai ehkä haluan mutta niistä olisi aika päästä eroon.
Arkkityyppejä kyllä, mutta myös tosia, ainakin niin kuin silloin itse koin ne asiat (tai ehkä yksi ilkeän natsin apureista ei ollut hyvännäköinen, kaikki he kyllä pelasivat jääkiekkoa, siitä se urheilullisuus). Ystäväni on lainausmerkeissä, koska oikeat ystävät eivät tee sellaisia juttuja toisilleen, toisaalta hän oli teini-ikäni merkittävin ihminen ehkä ja lapsuuteni tärkein ystävä. Hän oli myös dominoiva ja aika ilkeä, tai valtaa mielellään käyttävä, toisaalta kyllä mukavakin. Kun ystäväni hylkäsivät minut minulla ei ollut mahdollisuuksia saada uusia ystäviä joten kun he antoivat minulle anteeksi palasin heidän kaverikseen mieluummin kuin olin yksin, koulussa yksin oleminen oli aika ankeaa. Päänatsilla ei olisi ollut ystävääni mahdollisuuksia juuri sen ystäväni ilkeyden, tai miksi sitä sanoisikaan, takia, ei sen takia että ystäväni olisi ollut jotenkin parempi ihminen. Ei kai nyt kaunis vaihtoehtonuori halua seurustella ruman natsin kanssa? En kyllä tiedä oliko natsi edes ihastunut häneen (aika monet pojat kyllä ihastuvat hyvin helposti kauniisiin ja ilkeisiin tyttöihin, sitten itketään kun tytön pahuus paljastuu). Ehkä tuon ystäväni takia minulle on ollut yllätys että oikeasti on olemassa kauniita ja mukavia ihmisiä. On ystävänikin nykyään ihan mukava, varsinkin kun emme tapaa kuin ehkä kerran vuodessa tai parissa.
Lähetä kommentti