16.10.2006

Olen saanut nyt käytyä jotenkin läpi tutkielmani lähdeaineiston ja luulen saaneeni kasaan tarpeeksi teoreettista tietoa. Olo on outo, luulin että tuntisin saavuttaneeni jotain, varsinkin kun tuo urakka valmistui päivän etuajassa, nyt voin alkaa jo huomenna varsinaiseen kirjoitustyöhön. Olen varma että jotakin on jäänyt huomaamatta, että olen tulkinnut väärin tai kirjoittanut väärin, varmaan niin on käynytkin. Toisaalta tarkoitukseni on vain valmistua ja saada aikaan jonkinlainen tutkielma. En ole kunnianhimoinen mutta silti huomaan olevani aika kriittinen oman työni suhteen.

Tapaan tänään ohjaavan opettajani, saa nähdä mitä hän sanoo suunnitelmastani, joka on kyllä suurimmaksi osaksi sama kuin viikko sitten joten vaikea kuvitella miten hän voisi sitä haukkua. Jännittää kuitenkin.

Ei kommentteja:

Blog Widget by LinkWithin