15.10.2006

Suomi on aika pieni maa, ja Jyväskylä erityisen pieni kaupunki. Erään lähdeteokseni kirjoittaja on taatusti isäni tuttu, itse en saa päähäni miksi hänen nimensä on niin kauhean tuttu. Kirjan on taittanut ainoan oikean kesäyöpaikkani pomo, sekin hassua kun ottaa huomioon ettei hän silloin tehnyt sellaista, vaikka julkaisujen kanssa toimikin. Olin 18 ja oli aika pelottavaa olla töissä, joissa melkein kaikki muut olivat miehiä. Isäni oli oikeastaan meidän kaikkien pomo mutta häntä ei juuri näkynyt, pomon huone oli yläkerrassa, meidän melkein kellarissa (työpaikalla oli muuten todella hienot kellarit).
Toisen lähdekirjan, tai tutkimusoppaan, yksi kirjoittaja on lapsuudenkaverini täti, hänestä tulee ensimmäisenä mieleen tiikerijäätelön syöminen bikineissä, en ole niitä sen jälkeen käyttänyt, siis 80-luvun lopun.

Noita sentään osaa odottaa. Hankin pari vuotta sitten harjoittelupaikan Oulusta, ensimmäisen johon perheenjäsenilläni ei ollut mitään siteitä, tai niin luulin. Haastattelussa ensimmäinen kysymys oli, että oletkos sinä sen X. Y.:n tytär, me olimme opiskelukavereita...


Olen iloinen, olen päässyt tämän päivän luku-urakan ensimmäisessä kirjassa puoleen väliin, sitä voi lukea selaillen.

Ei kommentteja:

Blog Widget by LinkWithin