Minulla ei mene oikein hyvin. Tietysti minulla menee todella hyvin verrattuna aika moniin mutta se ei auta kun ahdistus iskee. Eikä sekään että tiedän ahdistuskohtausteni olevan lieviä. Minä pystyn sentään nukkumaan, vaikka olenkin viime päivinä herännyt puoli kuudelta.
Tämänkertaisen ahdistuskohtauksen aiheutti pari aika pientä asiaa, joihin liittyy raha ja kyvyttömyyteni sanoa ei. Toinen tietää rahanmenoa, toinen ehkä rahantuloa, mikä tietysti on hyvä asia, tosin mieleni tekisi kieltäytyä siitä erinäisistä syistä (onneksi (?) on aivan mahdollista ettei siitä tule mitään). Puhuin eilen erään koulukaverini kanssa ja kuulin miten ainakin jotkut olivat onnistuneet työllistymään, tietysti ottamaan yhteyttä suoraan työnantajiin. Ehkä minä en pysty ikinä työllistymään kun en pysty siihenkään? Kaverini tuntui ihmettelevän sitä miten voin olla työttömänä taidoistani huolimatta. Tuntuu lohdulliselta että jotkut uskovat minuun. Työllistymiseeni liittyen yksi suuri ongelma on se ettei minusta taida olla mainostoimistotyöhön. Olen sen tiennyt aina ja vältellyt mainostoimistoja harjoittelupaikkoina. Osaan kyllä kaikenlaista mutta paras olen taittajana ja se kiinnostaa minua eniten. Tekisin mielelläni vaikka minkälaista perustaittoa, oikeastaan mieluummin kuin olisin tekemässä mainoskampanjaa. Mutta suurin osa työpaikoista on mainostoimistoissa. Kaikista mieluiten olisin freelancerina ja tekisin töitä esim. kustantamoille, se on suurin ammatillinen unelmani. En vain tiedä miten saisin sen toteutettua.
Parin viikon päästä menen työkkärin työnhakuvalmennukseen, ehkä siitä ei ole mitään apua mutta toivon oppivani edes jotain siitä miten niitä työnantajia kannattaa lähestyä. Yksi päivä käsittelee puhelimen käyttöä työnhaussa. En tiedä miten voisin soittaa mahdolliselle työnantajalle kun en saa edes varattua aikaa lääkärille (onneksi vaiva ei kai ole mitenkään vakava). Aivan pakolliset puhelut saan hoidettua, eilenkin yhden, mutta jos se ei ole aivan ehdottoman välttämätöntä en näytä pystyvän siihen. Joskus nuorempana olin parempi siinä, lukion jälkeen soitin läpi Jyväskylän mainostoimistoja ja yritin hankkia työmarkkinatukiharjoittelupaikkaa, tuloksetta. Luulen että puhelinkammoni syntyi silloin. Päädyin harjoitteluun taidemuseoon ja kuvataidekouluun, osin suhteilla (taidemuseo otti kyllä ilmankin mutta kävi ilmi että pomoni tunsi isäni. Kuvataidekoulussa olin itse ollut oppilaana viisitoista vuotta ja rehtori oli opettanut minua. Kuultuaan opiskelusuunnitelmistani hän sanoi ettei minusta ole mainostoimistoon ja kehotti pyrkimään vapaaksi taiteilijaksi. Siihen minusta ei ainakaan ole).

Flunssakin jatkuu, muuten voisin mennä vaikka vesijuoksemaan, luulen että se auttaisi. Olen laihtunut vähän, painan nyt vähemmän kuin moneen vuoteen, tai pääsin takaisin siihen mihin laihdutin ennen joulua järkevästi. Nyt olen toiminut kyllä kaikkea muuta kuin järkevästi, olen syönyt liikaa makeaa ja toisaalta liian vähän muuta niin että minulla on taas jatkuva nälkä. Tiedän ettei se tiedä hyvää painonhallinnan kannalta mutta en näköjään osaa syödä oikein ja tarpeeksi omin avuin. Yritän säästää rahaa ruuasta kun olen tyhmyyttäni ostanut liikaa kirjoja ja lankaa. Luottokortti ei sovi minulle, luulen palaavani Visa Electroniin tämän kokeilun jälkeen. Toisaalta jos joudun muuttamaan niin en taida pystyä selviämään siitä ilman luottoa.

Eilisen huonoilla uutisilla taitaa olla vaikutusta tähän oloon, ainakaan ne eivät piristä. Huomaan myös että olen ollut liian riippuvainen perheeni ja varsinkin äitini tuesta, en tiedä miten olisin selvinnyt pahimmasta ahdistuksestani ilman sitä. Nyt en oikein voi vaivata häntä.

Olisi helpottavaa tietää missä olen puolen vuoden päästä. Jossain muualla kuin täällä, se on varmaa.