Töiden saaminen tuntuu tällä hetkellä mahdottomalta, tai ainakin kamalan vaikealta. Olen lähettänyt noin kymmenen hakemusta, joista ei ole tullut mitään, tällä hetkellä auki tuntuu olevan vain työpaikkoja, jotka vaativat enemmän työkokemusta kuin minulla on tai sitten kauheasti webdesign-taitoja. Tunnen itse saamattomaksi ja laiskaksi ja osaamattomaksi. Minua ahdistaa se etten osaa hyödyntää verkostojani tai ottaa yhteyttä kiinnostaviin firmoihin. Kuvittelen että minua paheksutaan kauheasti sen takia, etten etsi vaikka jotain siivoustyötä, olen päättänyt että käytän ensimmäisen puoli vuotta oman alan töiden etsimiseen.
Välillä ihmettelen mikä ihmeen kiire minulla oli valmistua.
Olen nukkunut viime aikoina huonosti. Äitini luona nukuin vähän paremmin, vaikka näinkin aivan levottomia unia. Täällä herään neljältä tai kolmelta ja uudelleen nukahtaminen tuntuu vaikealta. Ja näen niitä unia. Päivällä olen niin tokkurassa, etten pysty tekemään mitään järkevää.
Työnhaussa huomaan, että oikeasti olen aika ujo. En pysty soittamaan firmoihin ja puhumaan itseäni töihin, ajatuskin saa minut ahdistumaan. Minun on pakko vain lähettää hakemuksia ja toivoa, että joku pitäisi töistäni. Työttömyys saattaa kyllä auttaa pääsemään eroon puhelinkammosta, sen verran paljon minun täytyy olla yhteydessä työvoimatoimistoon (kun on työtä, kun lähden lomalle, kun palaan lomalta). Tänään pitäisi soittaa terveyskeskukseen, pienen kummallisen ongelman takia. Opiskelijana pystyin käyttämään aivan naapurissa olevaa terveyskeskusta, työttömänä joudun kävelemään keskustaan asti, se lähin paikka hoitaa vain kauempien kaupunginosien asukkaita.
On jotain positiivistakin töihin liittyen. Viime viikolla eräs vanha työnantajani soitti ja tarjosi parin kirjan taittamista, olin tehnyt niin hyvää työtä viime keväänä, että hän oli suositellut minua toiseenkin paikkaan, jossa ehkä joskus kiireisinä aikoina tarvitaan apulaista. Ehkä minä en kuitenkaan ole aivan osaamaton.
Tekstit
4 kommenttia:
Olen itse etsimässä työntekijää sijaisekseni (ei sinun alaasi, mutta ihan esimerkin vuoksi kerron). Oikein toivon, että minulla olisi muutaman ihmisen shortlist, joista voisi nopeasti katsella sopivia ehdokkaita. Siksi kannustan suoriin yhteydenottoihin. Tee itseäsi tykö. Itse en työnhakijana ymmärtänyt olla tuolla tavoin aktiivinen, mutta nyt työelämänäkökulmasta ymmärrän, miksi työnantajat eivät ole aina kamalan innokkaita laittamaan paikkoja julkiseen hakuun.
Tiedän kyllä että se olisi järkevää, en vain tiedä kykenenkö siihen (jos en kykene niin kykenenkö edes töihin?). Olen hakenut työnhakuvalmennukseen, toivon että sieltä löytyisi jotain apua, en kyllä tiedä milloin se alkaa.
Käytännön kokemusta minulla on vain kesätyön hakemisesta, ei oikeiden duunien. Mut niin olen käsittänyt, että omaa koulutusta täysin vastaamattoman työn hyväksyminen ja sinne jämähtäminen vähänkään liian pitkäksi aikaa lausutaan suomeksi uraitsemurha. Tässäkin on taas se, että ei kannata aliarvioida rekrytoijien vähä-älyisyyttä, ennakkoluuloisuutta ja erityisen paskaa asennetta. Jos olet vuoden siivooja, et ole koulutuksestasi huolimatta rekrytoijien mielestä enää graafisen alan ammattilainen, vaan siivooja.
Eli ei ehkä oikeastikaan kannata hakea siivojan paikkaa, vaikkei siivojan töissä ainakaan väliaikaisena sinänsä mitään vikaa olisikaan (itsekin olen niitä tehnyt joskus).
Nobelstraat, tuota minäkin olen miettinyt. Tällä hetkellä selviän työmarkkinatuella ja satunnaisilla töillä ihan hyvin, sitten kun joudun muuttamaan pois ja maksamaan vesilaskun ja muuta sellaista täytyy varmaan miettiä tulevaisuuttani tarkemmin. Olen vähän harkinnut sen yrityksenkin perustamista, muutama asiakaskin minulla olisi jo.
Lähetä kommentti