19.4.2007

Minulla on ihanan huojentunut olo. Sain viimeinen varattua sen lääkärinajan, reilun kuukauden päähän. En saanut puhelimessa otettua puheeksi väsymystä ja muuta sellaista, ehkä kehtaan mainita sen vastaanotolla. Harmittaa kyllä, olisin voinut sanoa siitä nytkin mutta olin niin helpottunut siitä että sain ylipäätään sanottua jotain. E-pilleri-reseptiä uusittaessa joutuu kyllä kertomaan mielentilastaankin, ainakin minulta on kysytty tähän mennessä, se on kyllä hyvä tilanne puhua siitä.
Huono puoli on se että joudun omalääkärilleni, joka on mies (ihmettelen kyllä miksi hän on minun omalääkärini, nettisivujen mukaan hän hoitaa aivan muun alueen ihmisiä) ja joudun papa-kokeeseen, mutta ehkä minulle tekee hyvää tehdä välillä jotain hermostuttavaakin ja sitä paitsi ainakin puhelimessa hän vaikutti hyvin ystävälliseltä. Kehtasin sentään pyytää naislääkäriä. Tai kaikkihan minua hermostuttaa. Meinasin kirjoittaa nykyään, mutta jatkuvasti hermostunut olen kyllä ollut aiemminkin.

Äitini on sitä mieltä että olen vain stressaantunut, varmasti olenkin. Minä luulen että tässä olotilassani on kyse muustakin. Seitsemän vuotta sitten olin aika samanlaisessa tilanteessa, en ollut päässyt opiskelemaan ja tulevaisuus pelotti ja tuntui kauhean vaikealta ja epävarmalta. Yhtenä kevätpäivänä tajusin yhtäkkiä että kuolen joskus, se oli ajatuksena niin kauha että mietin sitä pari seuraavaa kuukautta. Olin jatkuvasti ahdistunut ja itkuinen ja laihduin kun en saanut syötyä. Oikeastaan kaikki oli aika tavalla samoin kuin tänäkin keväänä, tosin silloin pystyin nukkumaan ja nyt en ajattele kuolemaa jatkuvasti. Toisaalta silloin asuin vielä kotona ja huolestunut äitini hankki minulle ajan nuorisopsykiatrian poliklinikalta tai jostain vastaavasta paikasta. Kävin pari kolme kertaa puhumassa mukavan psykologin kanssa, hän oli sitä mieltä että vanhempieni avioero oli syypää ahdistukseeni. Voi olla, mutta itse luulen etten vain kestä tällaisia epävarmoja tilanteita ja stressiä, mikä tietysti on aika ikävä juttu. Silloin olin syönyt pillereitä pari vuotta ja jätin ne pois kun pelkäsin niiden pahentavan oloani, ehkä ne vaikuttavat nytkin (ainakin olen pillerien kanssa huomattavasti tunteellisempi kuin muuten). Entä tiedä onko ahdistus pahempaa kuin kuukautiskivut.
Seitsemän vuotta sitten ahdistukseni parantui itsestään, sain opiskelupaikan ja asuntokin järjestyi, ehkä nytkin muutto auttaa kunhan saan sen hoidettua. En kyllä päässyt ahdistuksesta kokonaan eroon mutta se ei ole kestänyt niin pitkään kuin silloin pahimpina aikoina. Ehkä oli arvattavissakin että tässäkin tilanteessa minulle käy näin.
Minun on välillä vaikeaa muistaa miltä minusta tuntui ennen suurta ahdistustani (ei sitä voi tietysti pitää suurena verrattuna joidenkin tuskaan mutta tarpeeksi pahaa se kuitenkin oli), tuntuu siltä että sen entisen elämäni ja nykyiseni välissä on muuri. Tunnen itseni eri ihmiseksi, ja muutuinkin paljon. Minusta tuli ehkä rohkeampi ja kadotin sitä ujoutta. Huomasin että minun oli helppoa puhua ongelmistani muille ja missään vaiheessa en harkinnut normaaliuden teeskentelyä, puhuin ahdistuksestani tädilleni ja äitini työkaverille, omille kavereilleni, lopulta isälleni (toukokuussa menin käymään hänen luokseen lomalle, se teki hyvää. Tänäkin vuonna menen sinne, tosin vähän eri merkeissä). Ja äidilleni, koko ajan. En tiedä miten olisin selvinnyt ilman häntä.
Noiden kokemusteni perusteella luulen että selviän mutta mistä sitä ikinä tietää. Silloin pahin pelkoni oli että entä jos ahdistus ei ikinä lopukaan, mitä ihmettä sitten teen.


Kaikesta väsymyksestä ja angstista huolimatta eilisestä tuli kuitenkin lopulta mukava päivä. Posti toi taas yhden Bookmooch-kirjan, sopivalla ajoituksella (olen odotellut joiden kirjojen saapumista kohta pari kuukautta, kahdeksan niitä pitäisi vielä tulla). Sain tehtyä vähän hyödyllisiä asioita, yritän hyväksyä sen että vähänkin on parempi kuin ei mitään ja vähempikin riittää kuin koko päivä töitä ja työnhakua ja asioiden hoitamista. Veroehdotus tuli yllättävän aikaisin, saan taas vähän palautuksia. Ja tapasin eilen yhden Riikan, joka oli laskiais-juhlissani (toinen kahdesta vieraasta), kävimme kahvilla ja juttelimme kaikesta mahdollisesta (jotenkin puheeni ohjautuu nykyään helposti kuolemaan). Se oli hauskaa.
Löysin pari viikkoa sitten yhden amerikkalaisen sivuston, joka käsittelee rakkausromaaneja. Sen keskustelupalstalla törmäsin yhteen paikan harvoista suomalaisista (en tiedä onko lisäksemme muitakin), joka sattuu asumaan Oulussa ja jolla on sellaisia kirjoja joita itse lukisin mielelläni ja hän taas haluaa lainata minulta, tarkoitus on vaihtaa lainakirjoja. Silloin edellisen ahdistuksena aikana luin sisustuslehtiä, koska ne eivät ahdistaneet, nyt luen hömppäkirjoja, samasta syystä (en näe mitään ahdistumisen aihetta siinä ettei minulla ole sisustusmahdollisuuksia kauheasti tai rakkaussuhteita, ei minua haittaa lukea muista joilla niitä on).

6 kommenttia:

Arokettu kirjoitti...

Omasta kokemuksesta voin kertoa, että vaikka e-pillerit eivät aiheuta masennusta tai ahdistusta, ne lisäävät sitä.

Toimivat itseasiassa juuri päin vastoin kuin esim. serotoniinilääkkeet (niitäkin on tullut joskus kokeiltua): samat asiat ottavat päähän, eivät vain enää jää ahdistamaan tunneiksi tai päiviksi.

Anonyymi kirjoitti...

Oli pakko tulla tänään kurkkaamaan, miten soittosi onnistui. Hyvä, että sait ajan varattua! Eikä se tärkeään olekaan, mitä puhelimessa sanoit, vaan mitä sanot kun tapaat lääkärin.

Jos luulet, että et ehkä saa kerrottua tästä masennus- ja/tai ahdistusongelmastasi ja jännität tilannetta, niin ihan hyvin voi kirjoittaa asiansa valmiiksi paperille, ja lukea siitä itse tai antaa lapun lääkärille. Saattaa kuulostaa oudolta/hassulta, mutta todellisuudessa ei ole ollenkaan harvinaista että potilaat tekevät niin, eikä lääkäriä varmaan haittaa ollenkaan tämä asioita nopeuttava esitystapakaan. :)

Jos saa neuvoa (vielä lisää..), puhuisin sinuna väsymyksen sijasta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja ahdistuneisuudesta. (Vaikka ne ovat ihan oikeita diagnoosejakin, en tarkoita eikä tietysti ole minun asiani diagnosoida sinua.)

Ihan vain siksi ajattelin vinkata nuo jutut, että sinua nähtävästi paljonkin askarruttava ongelma menisi varmasti perille lääkärille, eikä sinua sitten käynnin jälkeen harmittaisi... Lääkäritkin ovat nimittäin vain ihmisiä, ja nykyään terveyskeskuksissa usein aika kiireisiäkin. Joskus siis 'missaamme' asioita, joista potilas ei näytä itse olevan huolissaan (ei tuo esille) ja jotka eivät sinällään kuulosta akuuteilta. Ts. jos jossakin sivulauseessa vain mainitset väsymyksestä tms., se voi mennä ihan ohi eikä lääkäri ikinä arvaa mitä sillä oikein halusitkaan sanoa...

Mitä angstiisi tulee, kuulostaa tosiaan siltä että olet ollut enemmänkin ahdistunut kuin masentunut aiemmin. Usein ahdistus ja masennus kuitenkin kulkevat käsi kädessä ainakin joissakin elämänvaiheissa (tyypillisesti elämän taitekohdissa tai kriiseissä), vaikka muuten vain toinen niistä olisikin vaivannut aiemmin.

Ja voi hyvin olla, että e-pillerit lisäävät tunneherkkyyttäsi ja vaikuttavat mielialaasi. Jotkut naiset kokevat sen menevän noin, tosin toisilla vaikutus mielialaan voi olla positiivinenkin.

T. Sama anonyymi lääkärisihminen kuin eilenkin :)

Ulla kirjoitti...

Hei näkymätön tyttö, löysin blogisi vasta, joten ihan untuvikkona täällä ihmettelen, mutta on pakko kommentoida tuota ihanaa lääkärikommentoijaasi. Hienoa, että sellaisia välittäviä vieraita ihmisiä löytyy blogeista niiden riidanhakuistenkin lisäksi!

Toivottavasti saat terveytesi takaisin raiteilleen, voimia sinne Ouluun!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Arokettu, sitä olen kyllä miettinyt. Silloin kun lopetin ne edellisen kerran niin ahdistukseni parani jonkin ajan kuluttua, mutta en tiedä liittyikö se pillereiden lopettamiseen, ahdistava elämäntilannekin muuttui.

Lääkärianonyymi, sinun kommenttisi sai minut tarttumaan puhelimeen, muuten olisin saattanut jahkailla vielä pari viikkoa ja ahdistua siitä etten saa mitään aikaan, joten kiitos siitä :) Luulen että saan puhuttua lääkärille, se ei ole yleensä ollut ongelma. Paljon tosin riippuu hänen persoonastaan, mutta tähänastisen viestinnän perusteella hän on mukava, joten ehkä se onnistuu. Ajattelin sanoa jotain tyyliin, että "olen ollut koko kevään aika ahdistunut ja minun on ollut vaikeaa nukkua ja ruokahalukin on vähän kateissa, voikohan olla että pillerit pahentavat sitä?" Tai jotain sellaista.
Minäkin luulen etten silloin aiemmin ollut masentunut, psykologikin taisi ajatella niin. Se oli oikeastaan huvittavaa, en ollut itsetuhoinen vaikka ajattelinkin kuolemaa koko ajan. Angsti tuli siitä etten halunnut kuolla. Pahimmillaan mietin jokaisen ohiajavan auton kohdalla jäänkö sen alle. Tunnen kyllä itseni nyt jotenkin selväjärkisemmäksi kuin silloin, nyt pystyn keskittymään muuhunkin ja en ajattele mitään kauheita asioita jatkuvasti. Nyt oireet ovat fyysisempiä.

Ulla, kiitos kommentistasi. Lääkärikommentoija on kyllä anonyymien ja muidenkin kommentoijien aatelia :) Minulla on kyllä ollut aika hyvä tuuri ja todella ikäviä kommentteja on ollut ehkä kymmenisen jostain paristatuhannesta (!). Tai ehkä allekin sen. Mieleeni tulee kolme, jotka ovat oikeasti loukanneet minua, minusta se on aika hyvin parin vuoden ajalta.

Hanichu kirjoitti...

Vaikeahan noita sielun tai mielen tai muuten päänsisäisiä asioita on eritellä ja kategorisoida - minusta tuntuu, ettei se aina ole niin välttämätöntäkään. Että pitäisi olla hirmu tarkka diagnoosi. Tärkeämpää että löytyisi joku apu. Minä olen saanut apua lääkkeistä (Cipralex), joita olen syönyt reilun kolmisen viikkoa ja ne ovat tehonneet aivan loistavasti. Nyt vasta tajuan miten "kipeä" olen mieleltäni ollut, kun en saanut mistään oikein mielihyvää, itketti vain. Ei enää edes oikein v-tuttanut, tunsin vain oloni lamaantuneen heikoksi. Onneksi hain ja sain apua ennen kuin tilanne meni vielä pahemmaksi. Lisäksi olen mukana hyödyllisessä projektissa, jossa on mm. itsetuntemusta lisääviä harjoituksia sun muita.

Minun mielestä kaikki ylimääräinen kärsiminen elämässä on ihan joutavaa ja turhaa. Itsestä tuntui että en olisi voinut tai jaksanut tehdä enää yhtään mitään tilanteen muuttamiseksi ja asioiden parantamiseksi. Lääkkeet ovat auttaneet niin että jaksan itse taas suunnitella asioita ja puskea eteenpäin näissä elämän sokkeloissa. Ahdistuksen ja masennuksen keskellä en nähnyt vaihtoehtoja, vain pystyyn nousevan seinän.

Tämä on siis vain minun näkemykseni ja lääkkeethän vaikuttavat eri ihmisiin eri tavalla. Olen aiemmin ajatellut että lääkkeitä "määrätään" liian helposti, mutta mielipiteeni on muuttunut todellakin tämän oman kokemuksen myötä. Ei niiden varaan voi jättää, mutta ne helpottavat oireita kunnes saan taas itse otteen... Samalla sain jonkinlaisen tunnustuksen että masentumiseni ei ole pelkästään oma vikani, vaan niin vain joskus käy liian paineen alla ja omat selviytymiskeinot loppuvat.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Hanichu, hauskaa kuulla että lääkkeet ovat sinulle toimineet hyvin :) Minäkin kyllä suhtaudun niihin vähän epäillen, mutta luulen että olisin valmis kokeilemaan, jos näyttäisi siltä että niistä voisi olla apua. Toivottavasti toipumisesi jatkuu hyvin :)

Blog Widget by LinkWithin